LAUNEEN KOULUN LAPSET HÄDÄSSÄ!


Vieras

/ #172

26.03.2013 23:45

Tsemppiä! Hyvä, että uskallatte tehdä jotain asialle: ainoa syy koko homeoireilevien vaientamisjärjestelmän olemassaoloon on, etteivät ihmiset uskalla tehdä tarpeeksi räväköitä asioita.

Vinkki: Muistakaan kaataa lastenne auktoriteettiusko sitä mukaa, kun sen kyseenalaistaminen tulee aiheelliseksi. Pienille on todella ristiriitainen tilanne, kun aikuiset ihmiset (rehtorit, terveydenhoitajat) haukkuvat, kalastelevat lasten puheesta heitä vastaan käytettäviä asioita ja väittävät epäsuorasti rivien välissä heidän valehtelevan. Näin saadaan sukupolvi tervejärkisiä ihmisiä, opetetaan heille taidot selviytyä nykymaailmassa.

Suomessa pitäisi olla turvattu peruskoulutus (Perusopetuslaki 4 §), joten ongelmia sen saamisessa ei pitäisi tulla ja olette sen verran suuri ryhmä, ettei teitä voi sivuuttaa. Voimia. Asiat tulevat muuttumaan, pidetään siitä huoli. Toivotaan että se tapahtuu ennen, kun nämä lapset pääsevät toisen asteen koulutukseen. Minä ainakin teen parhaani...

Terv. 16-v, lukioluokan parhaita, ei oikeutta opetukseen ja samanaikaisesti terveytensä säilyttämiseen, ettei koulun maineelle vaan tapahtuisi mitään. Miettimässä arvojaan uusiksi kotona.