Itä-Jerusalem, Juudea ja Samaria kuuluvat Israelille

Tämä adressi on syntynyt siksi, että kaikki kristityt eivät kannata Risto Huvilan Israel-ystävyystoimikunnan nimissä tekemän adressin ajatusta, joka liittyy Itä-Jerusalemin, Juudean ja Samarian alueeseen. Kyseisen adressin mukaan Suomen on mahdollista tunnustaa edellä mainituille alueille suunniteltu palestiinalaisvaltio, jos adressissa mainitut poliittiset ehdot täyttyvät.

Osa kristityistä näkee asian raamatullisesti. Raamatun mukaan Jumalan Israelille lupaamaan maahan kuuluvat myös Juudea, Samaria ja Itä-Jerusalem.

Itä-Jerusalem, Juudea ja Samaria kuuluvat Israelille -adressin laatijat sekä allekirjoittajat tuovat julki kantansa, jonka mukaan Israelille kuuluvan maan jakaminen on vastoin Raamatun sanaa ja Jumalan tahtoa.

Vetoamme Suomen päättäjiin, että he eivät missään olosuhteissa anna tukeaan tai ääntään Israelin maan jakamisen puolesta. (https://www.youtube.com/watch?v=U4zBWXSacL4)

Alla olevan julkilausuman sanamuoto on mukaelma heinäkuun alussa 2024 Haagissa pidetyn kansainvälisen Truth, Justice and Peace -konferenssin julkilausuman sanamuodosta. Adressin laatijat Ari ja Mia Valkeakari asuivat liki 12 vuotta Samariassa ja heidän siellä tekemiään TV-dokumentteja on levitetty Suomen lisäksi englannin, ruotsin, viron, hollannin, romanian, venäjän ja korean kielellä.

Allekirjoittamalla alla olevan julkilausuman ilmaiset raamatullisen kantasi Suomen päättäjille, joille tämä adressi allekirjoituksineen toimitetaan.

”Me, Raamattuun uskovat suomalaiset, lausumme julki kantamme, jonka mukaan Itä-Jerusalem, Juudea ja Samaria kuuluvat Israelin maahan. Raamatun mukaan nämä alueet kuuluvat kiistatta Israelille ja ovat kaiken jälkeen israelilaisten perintöä. Maan jakaminen on ristiriidassa Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumalan, Israelin Jumalan, Raamatussa ilmaiseman tahdon kanssa.”


Ari ja Mia Valkeakari    Ota yhteyttä adressin tekijään

Allekirjoita tämä adressi

Allekirjoittamalla hyväksyn sen, että Ari ja Mia Valkeakari näkee kaikki tällä lomakkeella antamani tiedot.


Annan suostumukseni siihen, että tällä lomakkeella antamiani tietoja käsitellään seuraavissa tarkoituksissa:




Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…