Hattulan lapsilta ja nuorilta riistetään turvallinen kouluympäristö.
Vaadimme muutosta näihin asioihin.
Yläkoulun tilaongelma tulisi ratkaista ilman, että alakouluista tarvitsee tehdä oppilassiirtoja toiseen kouluun.
- Päätösten hätäinen valmistelu.
- Kunnan vastaavien toimihenkilöiden toimet ja valmistelu vaikuttaa todella hätäiseltä, lyhytnäköiseltä ja informaatio on selkeästi pyritty pitämään minimissään.
- Juteinin avoimia tiloja ei ole suunniteltu näin suurelle lapsimäärälle.
- Juteinin koulun ilmastointia ei todennäköisesti ole mitoitettu suunnitellulle lapsimäärälle.
- Tällaisella toiminnalla luodaan taas edellytykset uusille ongelmille tulevaisuudessa.
- Kouluyksiköiden hajanaisuus
- Tällä hetkellä tuntuu, että oppilaita aina alakoulusta lukioon asti pidetään pelinappuloina joita voidaan mielivaltaisesti sijoitella eri yksiköihin aina säästöihin vedoten, joka puolestaan heikentää koulujen henkilökunnan ja myös oppilaiden motivaatiota, hyvinvointia ja oppimistuloksia.
- Lapsiperheiden arjen vaikeuttaminen.
- Lapsille on tärkeää vakaa kasvu- ja opiskelualusta.
- Lapsille ja nuorille, sekä heidän perheilleen tulisi taata koulurauha joita tällaiset jatkuvat muutokset horjuttavat.
- Tällainen toiminta heikentää olennaisesti kunnan imagoa, kun lapsiperheet harkitsevat asuinpaikan valintaa, verrattuna moneen muuhun ympäryskuntaan.
Lapset ja nuoret ovat kunnan kivijalka jolle tulevaisuus rakennetaan ja tätä kivijalkaa ei tulisi murentaa lyhytnäköisellä säästöpolitiikalla. Meillä vanhemmilla on suuri huoli Hattulan lasten ja nuorten kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista.
Hattula, suomen kielen kunta(ko)?
Henrietta Aitto-oja Ota yhteyttä adressin tekijään