Vaasan musiikkiluokkien puolesta
Kommentoitu viesti
pikkuaivo |
#915 omat aivot21.06.2012 15:46Ihan varmasti nielen myös sen, että kaikki ei ole kultaa. En syytä lautakuntaa, sanoinkin, että mitä muuta se voi tehdä kuin uskoa laumana totuutta tuovaa, rehellistä joukkoa. Pitää vain tutkia sekin, onko tällä porukalla puhtaat paperit, eikä vain sitä, ovatko he vieneet prosessin oikeaoppisesti läpi, niinkuin lautakunnalle tod. näk. uskottelivat. Kahdella oli jotain muutakin tietoa. Hyvä kommentoija, lautakunta ei ottanut kantaa Juria vastaan esittettyihin syytöksiin (sen tekee oikeus), vaan onko tutkinta mennyt pykälien mukaan. Kukaan ei ole täydellinen, ei Jurikaan. Kysellessäni parilta lautakunnan jäseniltä asiasta, he molemmat sanoivat, että oikeus ratkaisee, heidän oli uskottava asian esittelijöitä, heitä kun oli niin monta. |
Vastaukset
Vieras |
#925 Re: omat aivot2012-06-22 12:45:01No kai se Kadarin vastine olisi voinut olla niin vakuuttava, että lautakunta olisi voinut päättää toisin. Mitä siihen virkamiehetkään olisi voinut, jos lautakunnan mielestä irtisanominen olisi pitänyt hylätä. En jaksa uskoa, että niin suuri enemmistö on voinut vaan ymmärtää jotenkin väärin. Asioille ei jälkeenpäin voi oikein mitään. Tosiasiat on tosiasioita eikä ne muuksi muutu. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Henkilökohtainen anteeksipyyntö Israelilta ja Jumalalta
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
1803 Luotu: 12.12.2024
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101340 Luotu: 27.09.2024
Vetoomus Keskolle Tarvasjoen K-kaupan vuoksi!
557 Luotu: 13.12.2024
Hollolan musiikkiluokkien tulevaisuus on turvattava!
488 Luotu: 13.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
306 Luotu: 13.12.2024
Keskuspuisto on luontoa ja ulkoilijoita varten! Ei ympäristön ja alueen pilaavaa likaisen lumen vastaanottopaikkaa Keskuspuistoon!
303 Luotu: 10.12.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
274 Luotu: 18.12.2024
Kauppa takaisin Tarvasjoelle
128 Luotu: 13.12.2024
Valinkauhantien leikkipaikan säilyttäminen Vantaan Hämevaarassa
95 Luotu: 16.12.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15361 Luotu: 15.07.2023
Marttilalaisille tuki musiikkiopistoon
84 Luotu: 12.12.2024
Forssan sairaalan palvelut turvattava
3995 Luotu: 21.11.2024
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
2655 Luotu: 01.12.2024
Säilytetään Tanttalan koulu
202 Luotu: 07.12.2024
Kurun Hirsilinna säilytettävä
770 Luotu: 30.11.2024
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
606 Luotu: 24.11.2024
Pohjois-Valkealan lasten puolesta!
47 Luotu: 13.12.2024
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
1068 Luotu: 15.07.2023
Kaunialan sairaala säilytettävä sotaveteraanien kotina
245 Luotu: 06.12.2024
Riikka Purralle potkut Suomen hallituksesta
51 Luotu: 11.12.2024