Vaasan musiikkiluokkien puolesta

Kommentoitu viesti

pikkuaivo

#909 Omat aivot

21.06.2012 15:09

Päättivätköhän ne 9 omilla vai kouluviraston ja rehtorin totuudella. Oikeudessa selviää sekin, olivatko asian selvittelyt mennet oikein ja niinkuin em. henkilöt lautakunnalle uskottelivat.
Mitä muuta lautakunta voi tehdä kuin uskoa virkamiehiä, joita on lauma tullut paikalle (laillisestiko?). Osa heistä ei ole suostunut kuulemaan toista osapuolta, kun on luottanut herrojen sanaa.
Kaksi on tutkinut raskaat peperipinot ja kuunnellut muitakin kuin Juria.

Vastaukset


Vieras

#912 Re: Omat aivot

2012-06-21 15:19:31

#909: pikkuaivo - Omat aivot 

 Siis onko noin vaikea uskoa, että asiat sotivat Kadaria vastaan. Tyhmää syyttää lautakuntaa. Hekin ovat vastuussa päätöksestään eli eivät voineen päättää muuta kuin minkä oikeaksi näkivät. Voi olla monelle kova pala niellä se, että kaikki ei ollutkaan kultaa mikä kiilsi.