Pyytäisin, että lastensuojelun tutkijat ja papit eivät ottaisi sitä roolia mikä kuuluu tuomarille ja poliisille. Ihminen on niin kauan syytön kunnes toisin todistetaan. Tämä on oikeusvaltion keskeisin periaate. Mikäli rikos on vanhentunut se on vanhentunut. Siihen ei voida palata. Ei tarvita kansankäräjiä, koska meillä on oikeuslaitos. Mikäli ihminen ei ole saanut oikeutta sitä kautta mitä kuuluu on siihen tyydyttävä. Yhden tai useampien ihmisen kaukaiset muistikuvat mahdollisista tapahtuneista rikoksista eivät valitettavasti ole oikeudessa päteviä. Tämä on kaikkien etu. Varmasti meistä useampikin on syyllistynyt rikoksiin, jotka ovat vanhentuneita.

Ihmettelen kovasti sitä, miten julkisuudessa tuomitaan koko yhteisö yksittäisen ihmisen muistikuvilla. Vasta julkaistu teos on tieteen nimissä kirjoitettu. Kuitenkin sen tieteellinen l luotettavuus on erittäin kyseenalaista.

#217: -

Oletko poliisi tai juristi?

#217: -

Kunpa uhrikin jaksaisi noin viisaasti ottaa vanhentuneen rikoksen kohdallensa. Luulisi tekijänkin auliisti tekevän voitavansa uhrin hyväksi koska hänellähän ei ole mitään pelkoa enää tuomiosta, vähin tässä on tunnustus, se auttaa uhria asian käsittelyssä ja oman syyllisyyden tunteiden kanssa, uhrinkin muistikuvat on monesti aikojen kuluessa hämärät ja saattaa jopa muistaa väärin oman asemansa ja jopa syyllistää itseään. Lapsi ei ole koskaan syyllinen, ei vaikka toisi itsensä aikuisen tykö houkutellakseen syntiin, aikuisella ei ole koskaan puolusteltavaa. Moniko kuitenkaa oikeasti tunnustaa tällaista jos ei jää kiinni tarpeeksi aikaisin. Tuomio kyllä tulee aina jossakin muodossa. Mitä ajattelisit jos oma lapsesi olisi ollut kohteena ja rikos vanhentunut, näkisit oman lapsesi tuskan ja ahdistuksen, jopa elinikäisen terapian muodossa. Kirjoittasitko noin viisaasti. Olen sitä mieltä että lastenhyväksikäyttö rikoksena ei kuuluisi vanheta koskaan kuten ei murhakaan. Murhattu ei ole elinikäisen traumansa kanssa täällä keskellämme, hyväksikäytetty sensijaan on, ja usein joutuu kohtaamaan tekijänkin arkielämässä. Tässä hiukan adressin inhimillistä puolta uhrin kannalta, vaatii taitoa ja empatiaa osata mennä eri osapuolien asemaan, se antaa kuitenkin oikeaa viisautta asian hoitoon. Ainoa motto on se että vääryytttä ei saa puolustaa mutta väärin tekijän tulee saada oikeutta lain mukaan.

#217: -

Tuli mieleeni tässä järkyttävät tapahtumat aikojen takaa kun eräs julkisuudessakin ollut lasten hyväksikäyttö päätyi uhrien murhiin joko polttamalla tai sitten tekijä yritti näin tuhota hirvittävien tekojensa todistusaineistoa. Näillä lapsilla on nyt hyvä osa Aabrahamin helmassa. Omaisilla on tuska joka ei koskaan täällä ajassa unohdu. Tämä teko ei vanhene lain mukaan eli vaikka tekijää ei olisi saatu kiinni silloin niin milloin tahansa tämä olisi saamassa tuomion elämänsä aikana lain mukaan. Entäpä jos nämä pienet taivaan taimet olisivat jotenkin ihmeen kaupalla jääneet henkiin, oikeus ei olisi todennut murhan yritystäkään, kuitenkin lapset olisivat vaikka loppuelämäkseen invalidisoituneet tai jääneet henkisellä tasolla vajaiksi pärjäämään itsenäisesti. Tekijä jäisi kiinni vasta kun teko olisi katsottu vanhentuneeksi oikeuden mukaan. Tällöin lain mukaan ei voi tuomita. Tämä vain näin esimerkin omaisesti ajateltavaksi ohi adressin aiheen mutta kuitenkin asiaa sivuten tuon oikeudenmukaisuuden kannalta.Timo voi poistaa mikäli katsoo aiheelliseksi.

#217: -

"Mikäli ihminen ei ole saanut oikeutta sitä kautta mitä kuuluu on siihen tyydyttävä.Yhden tai useampien ihmisen kaukaiset muistikuvat mahdollisista tapahtuneista rikoksista eivät valitettavasti ole oikeudessa päteviä. Tämä on kaikkien etu."

Jos kaikkia asioita mitattaisiin pelkästään oikeuslaitoksen mukaan, voisi inhimillisyys ja lämpö maailmasta loppua.

Ihmettelen hyvin paljon sitä mitenkä meidän lestadiolainen yhteisömme on jäsenistönsä riveissä suhtautuneet mm. Johanna Hurtigin tekemään työhön ja tähän koko pf-kohuun. Lähinnä ihmettelen sitä mitenkä voi suuren lapsijoukon omistava perheen isä taikka äiti puhua vähättelevästi hyväksikäytön merkityksestä lapsen elämään. Jokaisella meistä jolla on lapsia luulisi arvostavan työtä jota viattomien lasten eteen on tehty.

Kysymys on mielestäni jälleen kerran tästä meidän lintukotomme täydellsidyyn kuvasta, jonka menettämisen pelko on niin kova että ollaan valmiita kääntämään katseet pois totuudesta ja hyväksymään vaikeneminen ja vähättely, toivoen että pöly tasaantuisi ja elämä kuplassa voisi jatkua. Pedofiilia ei todellakaan kosketa suurinta osaa lestadiolaisia, mutta se ei poista sitä vastuuta mikä meillä on yhteisönä asian käsittelyn suhteen. Julkisuus on kova, se on monesti myös peili. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Tuskin tällaista kohua olisi tullut jos asioita olisi käsitelty avoimesti. myönnetty reilusti virheet ja osoitettu omalla toiminnalla että pedofiilia otetaan vakavasti yhteisössä jonka yksi näkyvimmistä tunnusmerkeistä lapsien runsas määrä.

Jeesuksen opetuksessa lapsi oli esikuva, se oli esikuva luottamuksesta ja uskosta, ei pelosta ja totuuden pois sulkemisesta.

Haluan ajatella niin että ne monet jotka on lapsena säretty ja haavoitettu ovat näinä aikoina lähimpänä Taivaanisän sydäntä. He tarvitset rakkautta, koska se on vastakohta sille pahalle mitä he ovat kokeneet.