Vaasan musiikkiluokkien puolesta
Kommentoitu viesti
Vieras |
#18612.04.2012 21:34Jurin ammattitaidossa ei ole mitään vikaa, kaikkihan tuntuvat tietävän tämän tosiasian. Keinoissa sen sijaan hiukan ja muussa opettajan toiminnassa sitten enemmänkin. Ei opetus-alan ihmiset eivät taida tietää, että opettajan työnkuvaan kuuluu hyvin paljon muutakin kuin pelkät opetustunnit. Ne määräytyvät virkaehtosopimuksessa joita esim. rehtori työnantajan edustajana valvoo. Tässä ei todellakaan ole kyse siitä, ettei tulla jonkun kanssa toimeen eli Kiva koulu vertaukset voidaan unohtaa heti alkuun. Jos on kyse työnantajan velvoittamista työnkuvaan määrittelemistä asioista, joita toistuvasti laiminlyödään, on se irtisanomisen peruste. Varoitus on annettu, jossa määritellään hyvinkin selvästi, että seuraava toimenpide laiminlyöntien jatkuessa on eroittaminen. Itse musiikin opettamista ei taideta rajoittaa opettajien taholta kovinkaan paljon. Sitä voi tehdä hyvinkin syvästi omalla persoonallaan. Ilman että edes tiedän tämän asian tarkempia yksityiskohtia, muistutan että täällä olevat kommentoijat muistavat erottaa nämä kaksi asiaa eli itse persoonan, jonka vuoksi ketään ei irtisanota, ja tehtävien laiminlyönti, jotka ovat määritelty korkeammalla taholla. Niihin ei rehtorilla ole mitään valtaa. Hänellekin on määritelty omat tehtävät, joista juuri yksi tärkeimmistä on edustaa työnantajaa ja valvoa, että alaiset eli opettajat toimivat heille määrättyjen tehtävien mukaan. |
Vastaukset
Vieras |
#194 Re:2012-04-12 22:34:44Ihanaa, kun joku valaisee! Kiitos! Rehtoria tässä nimittäin ei voi syyttää! |
Opettaja minäkin |
#198 Re:2012-04-12 22:52:37Höpö, Höpö! Kenen oksaa rehtori sahaa? Entä muut opettajat? Ei huono ilmapiiri yhdestä musiikin tohtorista kiinni ole. Asia on monisyisempi kuin luuletkaan. Tilannetta ei olisi saanut päästää tähän pisteeseen. Kuka siitä vastaa? Millaisia tunareita tämä Vaasa onkaan täynnä!!! |
Vieras |
#253 Re:2012-04-14 22:24:54Tietääkseni Juri ei ole koskaan laiminlyönyt tehtäviään ainakaan tahallaan,on ehkä enemmänkin kysymys siitä että tekee työnsä liiankin hyvin!!Siitäkin saadaan aikaan mitä kummallisimpia asioita kun oikein yhdessä keksitään!!!!!!!!!!!!!!! |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Henkilökohtainen anteeksipyyntö Israelilta ja Jumalalta
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
1798 Luotu: 12.12.2024
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101314 Luotu: 27.09.2024
Vetoomus Keskolle Tarvasjoen K-kaupan vuoksi!
553 Luotu: 13.12.2024
Hollolan musiikkiluokkien tulevaisuus on turvattava!
478 Luotu: 13.12.2024
Keskuspuisto on luontoa ja ulkoilijoita varten! Ei ympäristön ja alueen pilaavaa likaisen lumen vastaanottopaikkaa Keskuspuistoon!
300 Luotu: 10.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
292 Luotu: 13.12.2024
Kauppa takaisin Tarvasjoelle
124 Luotu: 13.12.2024
Forssan sairaalan palvelut turvattava
3995 Luotu: 21.11.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
93 Luotu: 18.12.2024
Valinkauhantien leikkipaikan säilyttäminen Vantaan Hämevaarassa
92 Luotu: 16.12.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15351 Luotu: 15.07.2023
Marttilalaisille tuki musiikkiopistoon
84 Luotu: 12.12.2024
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
2650 Luotu: 01.12.2024
Säilytetään Tanttalan koulu
201 Luotu: 07.12.2024
Kurun Hirsilinna säilytettävä
769 Luotu: 30.11.2024
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
606 Luotu: 24.11.2024
Kaunialan sairaala säilytettävä sotaveteraanien kotina
244 Luotu: 06.12.2024
Pohjois-Valkealan lasten puolesta!
46 Luotu: 13.12.2024
Riikka Purralle potkut Suomen hallituksesta
48 Luotu: 11.12.2024
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
1065 Luotu: 15.07.2023