Tietenkin puuttumiskynnys asioihin on lähtökohtaisesti korkea. Nöyrät, työteliäät ja innokkaat kissojen käytännön pelastustyötä tekevät ihmiset eivät yleensä jaksa, kehtaa tai uskalla puuttua havaitsemiinsa epäkohtiin. Ihminenhän venyy ja venyy ja luottaa tulevaisuuden tuovan tullessaan jonkin muutoksen parempaan. Niin on monissa asioissa, vaikkapa epäonnistuneessa parisuhteessa. Epätasa-arvoisissa suhteissa alakynteen jäänyt ihminen saattaa jaksaa orjuutusta jopa kymmenen, kaksikymmentä vuotta, ennen kuin lopulta tekee jotain ratkaisevaa, romahtaa tai sitten jo alistuu lopullisesti.

Kun henkisesti vaativassa vapaaehtoistyössä tunnet tilanteen vaikeaksi ja lähes päivittäin törmäät käytännön toimintaongelmiin, niin miten toimit? Kauanko uskot jaksavasi? Vai luovutko harrastuksestasi? Jos omatuntosi ei kestä jättää vain koko "p...skaa"? Moni jäsen ei edes tiedä koko asioista mitään. Silti he ovat monikymmenpäisenä laumana riekkumassa syytöksiään. Lopulta olet syyllinen kaikkeen ja jokaiseen tuntemattomaan nettimielipiteiseen ja lehtikirjoitukseen. Luullaan, että olet sen kaiken takana. Kukaan ei ihmettele sitä, että sellainen olisi todellisuudessa täysin mahdotonta: aika ei riittäisi. Pitää ehtiä töihin, tehdä ylitöitä, hoitaa muutakin elämää, kodin kunnossapitoa, remontoida, huoltaa ajoneuvoja, käydä lomalla, kylässä , harrastaa (muutakin kuin kissoja joka ainut päivä vuodessa)... Taistella kissojen terveyden puolesta ja väsätä niille uusia tiloja, kuljettaa eläinlääkärissä, perehtyä sairauksiin, sivistää itseään kissa-asioilla tietoa etsimällä ja elää ajan hermolla... Niin, ja ottaa aikaa niille kissaihmisille, jotka hankkivat kissoja yhdistykseltä itselleen. Ai niin, valistaa kysyjiä. KAIKKEIN PAHINTA KUITENKIN ON, kun et käy yhdistyksen lipaskeräyksissä n. 50 kilometrin päässä. Ja takaisin.

Tukea voit saada joiltakin muiltakin, jotka kokevat saman ongelman kuin sinäkin. Tai ymmärtävät sinua. Muut eivät välitä tai pitävät sinua VIHOLLISENAAN, koska et tue heidän ikiaikaista ystäväänsä. Joka ei voi olla väärässä. KOSKAAN. Ei 50- eikä 75-vuotiaana.

Monet epävarmatkin saadaan ruotuun; jos 90-päinen eläkeläishyeenajoukko ja äänekkäästi meuhkaava osa-aikainen maisterisjätkä ei auta, niin pullistellaan. Julkaistaan kunniaa loukkaavat täysin valheelliset artikkelit jäsentiedotteissa ja palkataan juristiksi yhdistyslain asiantuntija. Julkisuudessa tunnettu lahjusoikeudenkäynnin asianajaja: eiköhän nousukkaat kellisty. Nyt ja tulevaisuudessa. Eiköhän pokeri nyt sinulta jo petä? Etkö jo vihdoin tunne itsesi kriminaaliksi ja vihdoin ala uskoa, kuinka huono ihminen oikeasti oletkaan.

Mutta mitä siis pitäisi tehdä niille vuosittaisille sadoille kissoille?

#2643: Timo Peltoniemi - Pokerilla

En tunne itseäni kriminaaliksi. Jo tämä Peltoniemen kirjoitus osoittaa hänen älykkyysosamäärän. Kuinka aikuinen mies voi valittaa noin surkeasti. Kehtaa vielä puhua eläkeläishyennoista, joita tarkoittaa yhdistyksen jäseniä, luullakseni. Ala-arvoista ruikutusta. Taitaa olla itsekin jo eläkeiässä ja kärsii harhoja puheillaan.