Kannabis lailliseksi
Kommentoitu viesti
Vieras |
#205213.08.2010 01:45Voi herraisä, voisivat sinisetkin keskittyä OIKEIDEN rikosten tutkintaan, eikä harmittomien pilviveikkojen ratsaamiseen, säästyisipä niidenkin hermot ja resurssit. Tuskin sinäkään mitään pahaa olet kenellekään tehnyt.
Faktat kertovat kannabiksen haitattomuuden puolesta, kuin myös konkreettinen tieto. Poltettaessa ainoat haitat ovat palamisessa tulevat yhdisteet, kuten tupakallakin. Siirryttäessä muihin nautintotapoihin häviävät nämäkin haitat. Kannabiksen ainoat haitat ovat tosiaankin altistaminen mielenterveyshäiriöiden kehittymiseen niille alttiilla henkilöillä. Muilla tätä ongelmaa ei ole. Toiseksi haitaksi voitaneen laskea muistin heikentyminen pitkällä jaksolla, mutta muistikin palaa käytön lopettamisen jälkeen muutamassa viikossa. Kannabis ei aiheuta fyysistä riippuvuutta, kuten tupakka ja alkoholi, joiden käyttäjiä todennäköisesti suurin osa täällä kirjoittelevista narkofobisista kannabiksenvastustajista on. Todennäköisesti heillä on vahvempi riippuvuus näihin päihteisiin, kuin yhdelläkään kannabista käyttävällä huumausainerikollisella.
Erityisesti puolustan kannabiksen lääkekäyttöä, sillä laillistamalla voitaisiin helpottaa monien, esimerkiksi liikenneonnettomuuden uhrien elämää, koska sillä on kipua lievittävä vaikutus. Kannabis on myös erittäin hyvä flunssalääke. Joidenkin ihmisten kipuihin kannabis on ainoa lääke, joka auttaa, mutta sitä on hyvin vaikea oikeusteitsekään saada synteettisten ja haitallisten kipulääkkeiden korvaajaksi.
Huomautettakoon myös, että äidinmaito sisältää kannabinoideja, kuten kannabiskin. Tämä aiheuttaa näläntunnetta. Pitäisikö siis äidinmaitokin kieltää laittomana huumausaineena, ja sen sijaan tarjota vastasyntyneelle Hyla-maitoa?
Minulla ei ole mitään negatiivista mielipidettä liittyen kannabiksen päihde- tai lääkekäyttöön. En väitä olevani käyttäjä, saati narkomaani(jollainen yksikään kannabiksen käyttäjä ei ole, johtuen kannabiksen olemattomasta riippuvuuspotentiaalista), mutta väitän tietäväni, mistä puhun.
Toivon myös, ettei kukaan ota herneitä tästä nenäänsä, eikä tämä ole henkilökohtaisesti kenellekään kirjoitettu. Esitin oman tietoon perustuvan mielipiteeni, enkä halua suinkaan lietsoa ketään laittomiin toimiin.
Kannabiksen laillistaminen vain vähentäisi huumausainerikollisuutta, sekä todennäköisesti houkuttelisi monia kalliimpien ja vaarallisten huumeiden käyttäjiä pois likaisista piikeistä ja velkakierteestä. Myös salakuljetus ja sinänsä harmittoman päihteen oheen kasvanut järjestäytynyt rikollisuus poistuisi hyvin pian kokonaan, tai kuihtuisi olemattomiin. |
Vastaukset
ajattelija Vieras |
#2054 Re:2010-08-13 14:47:21TÄLLAISIA ASIALLISIA ASIA PITOISIA NÄKEMYKSIÄ !!!TÄLLAISTA LISÄÄ. juuri näin kertomalla ja rautakagesta vääntäen ihmiset rupee tajuu että myös "kunnon"ihmiset ymmärtää mistä me puoltajat puhumme. vapiskaa vastustajat järki tulee! |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Henkilökohtainen anteeksipyyntö Israelilta ja Jumalalta
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
1803 Luotu: 12.12.2024
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101343 Luotu: 27.09.2024
Vetoomus Keskolle Tarvasjoen K-kaupan vuoksi!
557 Luotu: 13.12.2024
Hollolan musiikkiluokkien tulevaisuus on turvattava!
488 Luotu: 13.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
308 Luotu: 13.12.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
283 Luotu: 18.12.2024
Keskuspuisto on luontoa ja ulkoilijoita varten! Ei ympäristön ja alueen pilaavaa likaisen lumen vastaanottopaikkaa Keskuspuistoon!
303 Luotu: 10.12.2024
Kauppa takaisin Tarvasjoelle
128 Luotu: 13.12.2024
Valinkauhantien leikkipaikan säilyttäminen Vantaan Hämevaarassa
95 Luotu: 16.12.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15362 Luotu: 15.07.2023
Marttilalaisille tuki musiikkiopistoon
84 Luotu: 12.12.2024
Forssan sairaalan palvelut turvattava
3995 Luotu: 21.11.2024
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
2655 Luotu: 01.12.2024
Kurun Hirsilinna säilytettävä
770 Luotu: 30.11.2024
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
606 Luotu: 24.11.2024
Pohjois-Valkealan lasten puolesta!
47 Luotu: 13.12.2024
Säilytetään Tanttalan koulu
202 Luotu: 07.12.2024
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
1068 Luotu: 15.07.2023
Riikka Purralle potkut Suomen hallituksesta
52 Luotu: 11.12.2024
Kaunialan sairaala säilytettävä sotaveteraanien kotina
245 Luotu: 06.12.2024