21V bussilinja säilytettävä!
Kommentoitu viesti
Vieras |
#31 Käyttäjät unohdetaan13.01.2016 19:23Onko Vattuniemen asukkailta kysytty mielipidettä tähän asiaan? Tuskinpa. Jos tulen keskustasta lastenvaunujen ja kahden kauppakassin kanssa kotiin, teen sen mieluiten yhdellä bussilla ovelta ovelle noin 15min:ssa kun metrolla ja liityntäbussilla tai vaihtoehtoisesti 65:lla, joka sekin vie ainakin 10min enemmän kuin 21. Näissä päätöksissä ei kuunnella koskaan käyttäjien mielipidettä, miksi näin? JOS metron tulemisen jälkeen bussi 21V ajaa tyhjänä mennen tullen vaikka kuukauden päivät, hyväksyn täysin linjan lopettamisen, sitä ennen en. |
Vastaukset
Vieras |
#33 Re: Käyttäjät unohdetaan2016-01-15 07:55:19HSL kysyi kyllä mielipiteitä näihin jo ajat sitten, mutta eipä niillä kauheasti ollut merkitystä. Lisäksi suurin osa ihmisistä herää tähän yhteyksien huononemiseen vasta sitten kun asia tulee ajankohtaiseksi eli myöhemmin 2016. HSL on vahvasti sitä mieltä sääntöjensä mukaan, ettei voi olla päällekkäistä bussilinjaa metron kanssa. Näin pakotetaan käyttämään metroa, johon on sijoitettu rahaa mielinmäärin. Tämän vuoksi ainoa liityntäbussilinjoista, joka menee Lauttasaaresta kaupunkiin asti (linja 21), ei suinkaan mene Kamppiin tai Rautatientorille, johon suurin osa varmasti haluaisi nopeasti ja vaivattomasti kulkea, vaan ko. linja menee kaikki paikat kiertäen Erottajan mäkeen. Ei siis edes Erottajalle, koska se poistuu bussien käytöstä vaan vielä hitusen kauemmaksi mäkeen. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
4174 Luotu: 03.02.2025
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
3177 Luotu: 05.02.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2061 Luotu: 15.07.2023
Jalkapallohalli Naantaliin
1400 Luotu: 21.01.2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
1424 Luotu: 24.11.2024
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
344 Luotu: 07.02.2025
Pelastetaan Kuggomin puuvenekoulu
675 Luotu: 31.01.2025
Tornionjoen kalastussäännön muutostarpeet vuodelle 2025
269 Luotu: 07.02.2025
Vetoomus HIFKn toimistolle ja johdolle vääränlaisen fanikulttuurin kitkemiseksi
167 Luotu: 03.02.2025
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
534 Luotu: 28.01.2025
Mahdollisuus jatkaa filosofian aineopintoja sekä kestävyysopintoja Itä-Suomen yliopistossa on turvattava
234 Luotu: 22.01.2025
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101797 Luotu: 27.09.2024
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
1082 Luotu: 19.01.2025
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
887 Luotu: 14.01.2025
Emme halua Harjavalta-Nakkila alueelle TUULIVOIMALOITA!
632 Luotu: 21.10.2021
Uitonrannan/Rantalaurilan tontti säilytettävä Keminmaan kunnan omistuksessa ja siitä on kehitettävä kaikkia kuntalaisia palvelevaksi virkistysalueeksi
204 Luotu: 26.01.2025
Helsingin kantakaupungin veneiden talvisäilytyspaikat turvattava
80 Luotu: 01.02.2025
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68440 Luotu: 15.02.2024
Ei tuulivoimaa Vaalan Haarasuonkankaalle
45 Luotu: 07.02.2025
Ikäihmisten kuntouttava päivätoiminta Hämeenkyrössä tulee taata jatkossakin
602 Luotu: 22.01.2025