Ylläs ilman kaivoksia -Ei Kolarin Hannukaisen kaivoshankkeelle
Kommentoitu viesti
Vieras |
#33814.04.2014 22:25Northland Mines toimitusjohtajan kirjoitus maalailee kovin ruusuista kuvaa kaivostulevaisuudesta. "Parhaassa tapauksessa Kolari voi nojata sekä kehittyvään matkailuun , että kaivostoimintaan." Kuinkakohan paljon on tämä entinen konsultti oikeasti kulkenut aluetta? Kaivosalue tulisi lohkaisemaan sellaisen palan ympäristöstä, tunkeutuisi muilla tavoin lähelle, niin kulkuväylille kuin rikaksi silmään, ettei matkailulle jäisi enää tilaa hengittää. Kolarin politikot voisivat uskoa, ettei kahdella hevosella ratsastaminen ole mahdollista paitsi sirkuksessa. Matkailun jatkuminen kaivoksen ohella on pelkkää toiveunta. Nykyajan ihmiset maailmalta ovat valveutuneempia kuin moni luulee, ja Lappiin tulijat etsivät aivan erityisiä asioita. Kaivos ei kuulu siihen joukkoon. Mikäli kaivos toteutetaan, korvaavatko päätöksentekijät aikanaan ihmisten taloudelliset, fyysiset ja psyykkiset menetykset? Mielenosoitus ei taitais olla huono idea, jotta mediaankin saataisiin vähän vipinää aikaan. |
Vastaukset
juu |
#343 Re:2014-04-16 17:41:44ne matkailuyrittäjät jotka tuntevat ettei pysy toimimaan kaivoksen rinnalla täytyy alkaa muihin hommiin.näin on ihmiset tehneet kautta aikain.ei matkailu ole mikään pyhälehmä.raha ratkaisee.eiköhän teidän vieraiden olisi siivottava omat takapihanne enenkuin alatte muita neuvomaan. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Henkilökohtainen anteeksipyyntö Israelilta ja Jumalalta
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
1798 Luotu: 12.12.2024
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101314 Luotu: 27.09.2024
Vetoomus Keskolle Tarvasjoen K-kaupan vuoksi!
553 Luotu: 13.12.2024
Hollolan musiikkiluokkien tulevaisuus on turvattava!
478 Luotu: 13.12.2024
Keskuspuisto on luontoa ja ulkoilijoita varten! Ei ympäristön ja alueen pilaavaa likaisen lumen vastaanottopaikkaa Keskuspuistoon!
300 Luotu: 10.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
292 Luotu: 13.12.2024
Kauppa takaisin Tarvasjoelle
124 Luotu: 13.12.2024
Forssan sairaalan palvelut turvattava
3995 Luotu: 21.11.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
93 Luotu: 18.12.2024
Valinkauhantien leikkipaikan säilyttäminen Vantaan Hämevaarassa
92 Luotu: 16.12.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15351 Luotu: 15.07.2023
Marttilalaisille tuki musiikkiopistoon
84 Luotu: 12.12.2024
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
2650 Luotu: 01.12.2024
Säilytetään Tanttalan koulu
201 Luotu: 07.12.2024
Kurun Hirsilinna säilytettävä
769 Luotu: 30.11.2024
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
606 Luotu: 24.11.2024
Kaunialan sairaala säilytettävä sotaveteraanien kotina
244 Luotu: 06.12.2024
Pohjois-Valkealan lasten puolesta!
46 Luotu: 13.12.2024
Riikka Purralle potkut Suomen hallituksesta
48 Luotu: 11.12.2024
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
1065 Luotu: 15.07.2023