Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Kommentoitu viesti
ei homoliittoja eikä lapsia homoille |
#30484 Re: Päivän tilasto: kirkosta eroamiset04.03.2014 11:14#30480: - Päivän tilasto: kirkosta eroamiset Maailman laajuisesti kristittyjen määrä kasvaa maailmassa koko ajan. Kiinassa esimerkiksi viimeisen 20 vuoden aikana kristittyjen määrä on kasvanut yli 200 000 000 lla. Samoin Brasilisiassa, muslimimaissa ja intiassa miljoonilla. Luterilaisista kirkoista eniten kasvaa Afrikassa viimeisen 10 vuoden aikana. Tämä taulukon laatija on todella hakoteillä siitä että tällä olisi jotain vaikutusta kristittyjen tahtoon toimia Raamatun Sanan mukaisesti. Ei ole eikä tule olemaan. Tämä kertoo vain sen että miten ei kristillisesti Suomessa yritetään vaikuttaa päättäjiin eroamalla kirkosta ja tulemalla taas takaisin. Homojen mieli on kuin tuuliviiri. Siinä on kristillisyys kaukana.
|
Vastaukset
Siitä puhe, mistä puute |
#30485 Re: Re: Päivän tilasto: kirkosta eroamiset2014-03-04 11:32:16#30484: ei homoliittoja eikä lapsia homoille - Re: Päivän tilasto: kirkosta eroamiset
Kylläpä on erikoista väittää, että kaikki uskontokuntiin kuulumattomat Suomen kansalaiset olisivat homoseksuaaleja ja että kaikki evlut kirkon jäsenet olisivat heteroseksuaaleja. Hassua tuollainen pippeliteologia. |
Mystical child |
#30486 Re: Re: Päivän tilasto: kirkosta eroamiset2014-03-04 12:17:13#30484: ei homoliittoja eikä lapsia homoille - Re: Päivän tilasto: kirkosta eroamiset Ei Suomessa kukaan kirkkoon pakota kuulumaan ,joten erotahan saa jo siltä tuntuu.Kirkko ja valtio pitäisi jo kaikkialla maailmassa erottaa toisistaan . Se on historian varrella osoittautunut huonoksi liitoksi..Uskonkysymykset ja suhteensa tuonpuoleiseen on jokaisen viime kädessä kuitenkin ratkaistava itse, sillä yksin täältä lähdetään ( vaikka sitten jossain ryhmäbussissa, veneessä tai autossa yht´aikaa kuoltaisiinkin) Voihan olla ,että jonkun mielestä kaikki alkaa tyhjästä ja myös päättyy tyhjään. Suotakoon tämä ajattelu hänelle kaikin mokomin-todennäköisesti se kuitenkin sitten vähän vanhempana muuttuu,mutta ei sille mitään muuttumisen pakkoa tarvita ulkopuolelta asettaa. Se vain muuttuu jos on muuttuakseen. Elämän varrella on jokaisella aikaa miettiä...Mitä pidemmälle elämä jatkuu , sitä enemmän alkaa useimmilla olla tarvetta miettiä näitä asioita. Nuorena taas tällaisilla asioilla ei monikaan päätään vaivaa,silloin vain eletään ja aika kuluu kuin siivillä.lOikeastaanhan näin kuuluu ollakin.Niin vanhakin varmasti ajattelisi jos muuttuisi jälleen nuoreksi.Sellaista elämä on.Ilman yksilöä itseään ei maailman kokemusta ole... |
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vetoomus Kivelänrannan melontakeskuksen säilyttämisen ja uusimisen puolesta
Adressi Salon sairaalan yöpäivystyksen säilyttämiseksi
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Adressi Ylöjärven Karhen Ympäristökoulun säilyttämisen puolesta ja ehdotus yhteistyöhön
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Adressi Salon sairaalan yöpäivystyksen säilyttämiseksi
18126 Luotu: 11.09.2024
Uusi Päivän jäänti Yle Areenaan
4298 Luotu: 30.06.2024
Suomen valtion on pyydettävä anteeksi Israelilta
753 Luotu: 27.09.2024
Elokapinan toiminta tulee kieltää Suomessa
394 Luotu: 28.06.2024
Kassapalvelut takaisin Saarijärven Aarresaareen
324 Luotu: 24.09.2024
Koivuhaan terveysaseman säilymisen puolesta
298 Luotu: 22.09.2024
Saksalan uimahallia ei tule lakkauttaa
298 Luotu: 18.09.2024
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
164 Luotu: 27.09.2024
Harjuniityn Kosmoksenpuiston rakentaminen vuonna 2025
133 Luotu: 27.09.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
13427 Luotu: 15.07.2023
Vastustamme Eurajoen kunnan kyläkoulujen lopettamista
120 Luotu: 27.09.2024
Wileniuksen perinnetelakan tulevaisuuden ja porvoolaisen monisatavuotisen puuvenekulttuurin puolesta
2703 Luotu: 13.01.2023
Kumpulanmäen vaahterametsä on säästettävä
4786 Luotu: 05.10.2020
Suljetaan Toijan jätevedenpuhdistamo ja rakennetaan siirtoviemäri Muurlan kautta Salon puhdistamolle.
72 Luotu: 24.09.2024
Vaadimme raudanpuutteen tunnustamista sekä tasa-arvoista hoitoa
14892 Luotu: 20.10.2022
Vetoomus Liinalammin koulun säilyttämiseksi
1472 Luotu: 02.09.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1374 Luotu: 08.05.2024
Vetoomus Alakitkantien (Kuusamo) kunnostamiseksi (Tien sijainti: Valtatie 5-Tolvantie eli Riisitunturille menevä "oikoreitti")
347 Luotu: 10.06.2024
Vetoomus Helsingin Ruskeasuon pysyvän akrojoogasalin puolesta
42 Luotu: 26.09.2024
Helsingin liityttävä Israelin kulttuuriboikottiin
41 Luotu: 23.09.2024