Vaasan musiikkiluokkien puolesta
Kommentoitu viesti
helpottunut |
#2539 Välillä hyviäkin uutisia06.02.2014 11:09Viraston johtajan viran hoito Varhaiskasvatus- ja perusopetuslautakunta 20.1.2014 § 4 Viraston johtaja Harry Swanljung, harry.swanljung(at)vaasa.fi, puh. 325 3100 Viraston johtaja Harry Swanljung jää eläkkeelle 1.2.2014. Mikäli kaupunginvaltuusto aikanaan hyväksyy tämän kokouksen esityslistalla olevan johtosääntömuutoksen, vi-raston johtajan virka tulee poistumaan. Siihen saakka kunnes johtosäännön muutos on saanut lainvoiman, on viraston johtajan virkaa kuitenkin hoidettava. Voimassa olevan johtosäännön mukaan lautakunnalla on oikeus päättää viran hoidattamisesta korkein-taan kuuden kuukauden ajaksi. Toimialajohtajan kanssa on keskusteltu siitä, että nykyinen johtosäännön mukainen viraston johtajan sijainen, ruotsinkielinen koulutoimenjohtaja Birgitta Höglund mää-rättäisiin oman virkansa ohessa hoitamaan viraston johtajan virkaa siihen saakka, kun-nes johtosäännön muutos on saanut lainvoiman, ja hän on antanut tähän suostumuk-sensa. Viraston johtaja HS Määrätään koulutoimenjohtaja Birgitta Höglund oman virkansa ohessa hoitamaan kasvatus- ja opetusviraston viraston johtajan virkaa 1.2.2014 alkaen siihen saakka, kunnes varhaiskasvatus- ja perusopetuslautakunnan mahdollisen johtosäännön muutos on saanut lainvoiman, kuitenkin korkeintaan 31.7.2014 saakka. Päätös Merkittiin pöytäkirjaan että Birgitta Höglund poistui ennen tämän asian käsittelyä. Esitys hyväksyttiin. Vihdoinkin, päästiin hänestä eroon! |
Vastaukset
Kari Lajunen |
#2540 Videodokumentti2014-02-06 12:14:33#2539: helpottunut - Välillä hyviäkin uutisia Jos minulle väitettäisiin, että vapaa-ajanviettoon puuttuvat he joiden toiminta on todettu lainvastaiseksi, en uskoisi. Tämä on kuitenkin totta Vaasassa tänä päivänä. Katso videoni jota tarjoan huomiselle www.vaasalaisia.info etusivulle. Jos se otetaan etusivulle niin siinä on pitkä teksti mukana. Video tässä http://youtu.be/4lS1KIc2j2A |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Henkilökohtainen anteeksipyyntö Israelilta ja Jumalalta
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
1798 Luotu: 12.12.2024
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101318 Luotu: 27.09.2024
Vetoomus Keskolle Tarvasjoen K-kaupan vuoksi!
554 Luotu: 13.12.2024
Hollolan musiikkiluokkien tulevaisuus on turvattava!
479 Luotu: 13.12.2024
Keskuspuisto on luontoa ja ulkoilijoita varten! Ei ympäristön ja alueen pilaavaa likaisen lumen vastaanottopaikkaa Keskuspuistoon!
300 Luotu: 10.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
293 Luotu: 13.12.2024
Kauppa takaisin Tarvasjoelle
125 Luotu: 13.12.2024
Forssan sairaalan palvelut turvattava
3995 Luotu: 21.11.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
103 Luotu: 18.12.2024
Valinkauhantien leikkipaikan säilyttäminen Vantaan Hämevaarassa
95 Luotu: 16.12.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15351 Luotu: 15.07.2023
Marttilalaisille tuki musiikkiopistoon
84 Luotu: 12.12.2024
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
2653 Luotu: 01.12.2024
Säilytetään Tanttalan koulu
201 Luotu: 07.12.2024
Kurun Hirsilinna säilytettävä
769 Luotu: 30.11.2024
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
606 Luotu: 24.11.2024
Kaunialan sairaala säilytettävä sotaveteraanien kotina
244 Luotu: 06.12.2024
Pohjois-Valkealan lasten puolesta!
46 Luotu: 13.12.2024
Riikka Purralle potkut Suomen hallituksesta
48 Luotu: 11.12.2024
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
1065 Luotu: 15.07.2023