Vaasan musiikkiluokkien puolesta

Kommentoitu viesti

kuka välittäisi nuorista

#2496 Kaikki on mahdollista Vaasassa

25.11.2013 10:36

Jos vanhemmat eivät halua tai uskalla puuttua yläkoulun opettajan jatkuvaan poissaoloon, asialle ei voi mitään. Lapset ko iässä eivät juuri välitä, mitä koulussa tapahtuu (harvoja lukuunottamatta). Vasta aikuiseksi kasvettuaan havahtuvat miettimään, mihin ne yläkoulun musiikkitunnit menikään.
Eikö kukaan välitä lahjakkaista nuorista. Miksi rehtori, koulutoimen johto, kaupunki ei puutu asiaan. Vuosien aikana näitä poissaoloja on ollut kuukausi- (vuosi) kaupalla. Kenen syy nyt on? Aiemmin vihjailtiin Jurin painostamiseen. Onko Anne ja alakoulu nyt syyllisiä?

Vastaukset


Vieras

#2497 Re: Kaikki on mahdollista Vaasassa

2013-11-26 17:15:36

#2496: kuka välittäisi nuorista - Kaikki on mahdollista Vaasassa

Tässäpä se ongelma juuri on. Oman työistoriani pohjalta voin sanoa, että tässä jutussa parhaiten tunaroineet henkilöt uskovat juurikin niitä esimiehiä. Eivät halua kuunnella/olla tekemisissä "alempien tahojen" kanssa. Monista esimiehistä valitettu hallintoon tätä aiemminkin, mutta mitä tekevät johtajat? Samaa kuin nyt.

pettynyt

#2505 Re: Kaikki on mahdollista Vaasassa

2013-12-07 12:09:14

#2496: kuka välittäisi nuorista - Kaikki on mahdollista Vaasassa

Thomas Häyry ja valtuusto!

Onko
Vaasassa kaikki mahdollista? Tosiaankin:

Saavatko meillä Vaasassa esimiehet ja johtajat valehdella?
Käykö heille pahasti, jos valhe tulee ilmi? (rehtorit)

Saavatko esimiehet kirjoittaa samasta kokouksesta kaksi muistiota? (Kirsi
Ikäheimonen)

Saavatko he raahata alaisiaan pois tunneiltaan ilman syytä kaiken maailman
syytöskokouksiin? (viraston johtaja, ktj, rehtori)

Saavatko he syytellä alaisiaan perusteettomasti? (rehtorit)

Saavatko esimiehet vaatia alaisiaan (vastoin alaisten
tahtoa) kirjoittamaan alkuperäisestä kokouspäiväkirjasta uuden, esimiestä ja
johtajaa miellyttävän version? (ent. vs ktj. M-H. Kärkkäinen)

Saavatko he kirjoituttaa kirjelmiä työsuojeluvaltuutetulla
alaisen selän takana lautakunnalle? (Juha-Pekka Lehmus)

Saavatko esimiehet jättää tutkimatta alaisten ilmoituksia
työpaikkakiusaamisesta? (viraston johtaja, työsuojeluvm, Merja-Helena
Kärkkäinen) 

Saavatko he pitää alaisilleen mykkäkoulua? (rehtorit)

Saavatko he toimia vastoin valtuuston päätöksiä? (rehtorit)

Saavatko he kieltäytyä keskustelemasta työntekijän kanssa? (Pirkko Käräjämäki
ja Kari Nummela)

Saavatko he teettää OPS:ia vastoin Opetushallituksen ohjeistusta?

Joutuuko esimies vastuuseen, jos AVI huomauttaa oppilaiden oikeuksien
loukkaamisesta? (Kari Nummela) Pitääkö siitä lautakunnalle edes kertoa?
(ktj)

Suojeleeko pääluottamusmies (Jarmo Juupaluoma) ja
työsuojeluvaltuutettu (Margareta Verronen) esimiehiä vai alaisia, jos alainen
kääntyy heidän puoleen?

Thomas Häyry,

Onko Vaasassa millään mitään seuraamuksia?

Kysykää Jurilta?