Avoin kirje Kirkkohallitukselle
Kommentoitu viesti
U. Sarnivara Vieras |
#38 Herätysliikkeistä30.03.2011 19:43Silloin kun herätysliikkeiltä kuten Kansanlähetys- puuttuvat alkeellisetkin käytöstavat, niitä tulee saada arvostella. Se omahyväisyyden, paremmintietämisen ja toisten yläpuolelle asettumisen määrä ei ole missään niin suurta kuin Kansanlähetyksessä. Minun kritiikkini kärki ei kohdistu ollenkaan tähän kampanjaan, tai siihen että KL on siinä mukana. Kritiikki kohdistuu Kansanlähetyksen suhteeseen kirkkoon. Sitä ei yksi kampanja muuta sinne eikä tänne.... Kansanlähetyksen ihmiset haukkuvat kirkkoa minkä kerkiävät. Lukemattomat ovat ne kerrat kun olen kuullut Kl:n ihmisten haukkuvan kirkkoa, piispoja, pappeja milloin miksikin- loputtomasti. Totta kai Kansanlähetyksen entisenä työntekijänä jouduin kuuntelemaan sitä aamusta iltaan vuosikausia. Samaan aikaan Kl ei pysty rakentamaan edes omia yhteisöjään kunnolla, kun koko ajan menee energiaa ainaiseen kirkkokritiikkiin.... Kirkko on liberaali luopiokirkko, jos käytän Kl:n ystävien termejä. On kaukana uskottavasta olla sellaisen kirkon kanssa yhteistyössä. Mutta raha sanelee näitä ratkaisuja, ei lähdetä kirkosta, ettei rahahanat mee kiinni. Kl:n ihmiset- missä on teidän uskottavuutenne? |
Vastaukset
Myöskin kansanlähetysläinen Vieras |
#44 Re: Herätysliikkeistä2011-03-31 10:02:21#38: U. Sarnivara - Herätysliikkeistä Olisikohan U. Sarnivaralla nyt peiliin katsomisen paikka? Olisi myös mukava, jos haukkumisesi tueksi voisit osoittaa sen UT:n homovastaisuuten kannustavan artikkelin. Kenties sinulla on jotain henkilökohtaista kaunaa Kansanlähetystä kohtaan, mutta silti, väärän todistuksen lausuminen lähimmäisestä on erään tuntemani Raamatun tekstin mukaan väärin. Kansanlähetyksen uskottavuus perustuu mm. siihen, että Kansanlähetyksessä rakennetaan kestävälle perustalle, Raamatun arvovallalle. Kirkko sen sijaan on menettänyt uskottavuutensa siinä, ettei ole enää varmaa, mihin voidaan uskoa, tuskin nyt ainakaan Raamattuun, mitä Arkkipiispan lausunnoista voi päätellä...? Kenties et voi ymmärtää jonkun henkilön tai järjestön rakkautta evankeliumiin ja sen levittämiseen, mutta juuri siihen yhteistyöhön kirkon kanssa myös Kansanlähetys tähtää. Mitä muuten sanot siitä, että kirkko paukuttelee henskeleitään 4 miljoonalla jäsenellään, ja on heti kauhuissaan, kun muutama ateisti eroaa kirkosta? Luuletko, ettei tässä ole kyse huolesta verovarojen menettämisestä? Ainakaan sielujen pelastumisesta ei tunnuta olevan huolissaan... |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
877 Luotu: 19.01.2025
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
326 Luotu: 28.01.2025
Alakoulut säilytettävä lähikouluina Kuusankoskella
253 Luotu: 25.01.2025
Nuorisotyöntekijä Karttulaan
246 Luotu: 23.01.2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
861 Luotu: 24.11.2024
Jalkapallohalli Naantaliin
595 Luotu: 21.01.2025
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
12507 Luotu: 25.08.2023
Uitonrannan/Rantalaurilan tontti säilytettävä Keminmaan kunnan omistuksessa ja siitä on kehitettävä kaikkia kuntalaisia palvelevaksi virkistysalueeksi
131 Luotu: 26.01.2025
Päiväkoti Karvikan toiminnan tulee jatkua
128 Luotu: 28.01.2025
Ikäihmisten kuntouttava päivätoiminta Hämeenkyrössä tulee taata jatkossakin
551 Luotu: 22.01.2025
Luontokoulun kummiluokkatoiminnan jatkumisen puolesta Nuorisokeskus Villa Elbassa
309 Luotu: 05.12.2024
Mahdollisuus jatkaa filosofian aineopintoja sekä kestävyysopintoja Itä-Suomen yliopistossa on turvattava
149 Luotu: 22.01.2025
Pohjois-Valkealan lasten puolesta!
257 Luotu: 13.12.2024
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
810 Luotu: 14.01.2025
Vetoomus HIFKn toimistolle ja johdolle vääränlaisen fanikulttuurin kitkemiseksi
352 Luotu: 12.01.2025
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
507 Luotu: 13.12.2024
Adressi Laajalahden ja Kvikantin ympäristön suojelemiseksi ja VT8-MT749 -yhteysvälin vastustamiseksi
283 Luotu: 30.11.2024
Kissojen vapaana pidon kieltolakia ei tule hyväksyä.
257 Luotu: 16.12.2024
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101705 Luotu: 27.09.2024
Fixit - Suomen ero Euroopan unionista
29 Luotu: 24.01.2025