Kassapalvelut takaisin Saarijärven Aarresaareen

Ota yhteyttä adressin tekijään

Adressin luovutus valtuutetuille 9.12.2024

2024-12-05 06:53:16

Hei!

Adressin nimien kerääminen loppuu. Toimitan adressin valtuutetuille tänään sähköpostilla ja maanantaina valtuustoryhmien puheenjohtajien kautta  9.12.24 ennen Saarijärven valtuuston kokousta.

YHTEENSÄ NIMIÄ KASSAPALVELUN PUOLESTA ALLEKIRJOITETTIIN 624


Sähköiseen adressiin kertyi allekirjoituksia 498 kpl.

Kaksi aktiivista Saarijärveläistä keräsi nimiä myös paperisiin versioihin ja niihin nimiä kertyi yhteensä 126



SAATESANAT, JOILLA ADRESSIN ALLEKIRJOITUKSET TOIMITETAAN VALTUUTETUILLE JA VIRANHALTIJOILLE:

Toimitamme tämän Adressin valtuutetuille kaupunkilaisina ja palvelun käyttäjinä. Valtuutetut edustavat kaupunkilaisia ja valtuutetuiksi tultuaan ovat työssä kaupunkilaisille.

 

Hallintosääntö ja Suomen laki velvoittaa kaupunkia toimimaan tietyillä, ennalta määrätyillä pelisäännöillä. Ne ennalta sovitut säännöt säätävät mahdollisuudesta kaupunkilaisena, valtuutettuna ja viranhaltijana. Aarresaaren uuden kulkujärjestelmän kohdalla kaupunkilaisten oikeuksiin kuuluvia asioita jäi tuottamatta.

 

Kuntalaisten kuulemisen sivuuttaminen ei ole oikein. Määräykset asioiden hoitamisesta on kirjattu:

·         Saarijärven kaupungin hallintosääntöön

·         Kuntalakiin

·         Liikuntalakiin  

·         Saarijärven kaupungin strategiaan

·         Ennakkovaikutusten arviointiohjeeseen

Adressin tarkoitus on tuoda kaupunkilaisten ja palvelun käyttäjien ääntä kuuluviin.

 

Palvelumuutosta tehtäessä ja valmistellessa jäi valtuustolta kuntalain 5 luvun, 22 pykälän kohta ja Liikuntalain 1 luvun 5§ kohta toteuttamatta. Samoin unohtui Saarijärven kaupungin strategian edellyttämä ennakkovaikutusten arvioinnin vaatiminen.

 

Saarijärven kaupungin hallintosäännön 6 luku 3§  LAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT JA TOIMIVALTA-kohta kertoo näin:
”Lautakunta johtaa ja kehittää omaa toimialaansa ja vastaa palvelujen tuloksellisesta järjestämisestä. Se seuraa ja arvioi palvelujen vaikuttavuutta ja varaa asukkaille ja käyttäjille mahdollisuuden osallistua palveluiden suunnittelun kehittämiseen.”

Saarijärven kaupungin hallintosääntö ei ole sanahelinää ja toive, vaan Suomen lakiin, Kuntalain 90§ kuuluva määräävä ja kunnan toimintaa ohjaava asiakirja. Kunnan hallinnossa on noudatettava hallintosäännön määräyksiä.

 Valtuuston tulee ottaa päätöksenteossaan huomioon, että asiantuntijalautakuntana Sivistyslautakunta on esittänyt kaupunginhallitukselle kassapalvelujen palauttamista Aarresaareen. Huomion arvoista on myös se, että jos tällainen kulunvalvonnan toimintamalli ilman henkilövetoista kassapalvelua olisi toimiva ja toisi säästöjä, se olisi varmasti otettu käyttöön vähintään suurimmissa liikuntakaupungeissamme tai edes jonkun kaupungin Uimahalli-kuntokeskuksessa Suomessa.

 

Liikuntalaki 1 luku 5§ Kunnan vastuu.
Kunnan tulee kuulla asukkaitaan liikuntaa koskevissa keskeisissä päätöksissä osana kuntalain (365/1995) 22 §:ssä säädettyä kunnan velvollisuutta huolehtia asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksista.

 

KUNTALAKI, Kunnan asukkaiden osallistumisoikeus 5 luku 22§ Osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet Valtuuston on pidettävä huolta monipuolisista ja vaikuttavista osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollisuuksista ja menetelmistä. Keinot:

·         Järjestettävä keskustelu- ja kuulemistilaisuuksia kaupunkilaisille

·         Selvitettävä käyttäjien mielipiteitä ennen päätöksentekoa

·         Valittava palvelujen käyttäjien edustajia kunnan toimielimiin

·         Järjestettävä mahdollisuuksia osallistua kunnan taloudensuunnitteluun

·         Suunniteltava ja kehitettävä palveluja yhdessä palvelun käyttäjien kanssa

·         Tukea asukkaiden, järjestöjen ja muiden yhteisöjen oma-aloitteista asioiden suunnittelua ja valmistelua

Näitä keinoja ei valtuusto toteuttanut Aarresaaren palvelu-uudistuksen kohdalla.  

 

Saarijärven kaupungilla on toimintaohje Saarijärven kaupungin päätösten ennakkovaikutusten arviointiin. Käyttöönotto-ohjeessa EVA:sta kerrotaan näin: ”Kaupungin strategian mukaan kuntalaisten hyvinvointiin ja terveyteen vaikuttavien päätösten valmistelussa hyödynnetään Ennakkovaikutusten arviointia. EVA toteutetaan osana päätösten valmistelua ja –tekoa. Toimialajohtajan tulee linjata EVA:n käyttöä omalla toimialallaan ja päätös arviointeineen käsitellään pääsääntöisesti asiantuntijalautakunnassa ennen kaupunginhallituksen käsittelyä. EVA arviointia suositellaan käytettävän, kun päätettävänä on uusi, tavanomaisesta hallinnollisesta vuosikulusta poikkeava asia, jolla on merkittäviä vaikutuksia palveluihin tai niiden järjestämistapaan liittyviin suunnitelmiin ja linjauksiin. Saarijärven kaupungin EVA:ssa arvioidaan palvelumuutoksen:

·         Vaikutukset ihmisiin

·         Vaikutukset ympäristöön

·         Vaikutukset talouteen ja elinvoimaan

·         Vaikutukset strategiaan

·         Vaikutukset organisaation henkilökuntaan

 

Arvioinnissa on 5 portainen asteikko:

·         2   merkittävä myönteinen vaikutus

·         1 myönteinen vaikutus

·         0   ei vaikutusta

·         -1 kielteinen vaikutus

·         -2 merkittävä kielteinen vaikutus

Tätä ennakkovaikutusten arviointia ei löydy Saarijärven kaupungin julkisista asiakirjoista.

 

Kaikki kaupungit laativat Strategian. Saarijärvellä se on laadittu viimeksi vuosille 2023-2027. Strategia ohjaa kaupungin kaikkea toimintaa. Strategiassa linjataan ne keinot, joilla kaupunki menestyy tulevaisuudessa. Osana strategiaprosessia kuntalaisia pyydettiin priorisoimaan valtuuston aiemmin muotoilemat Saarijärven kaupungin strategiset painopistealueet. Kyselyn tulosten perusteella ensimmäiselle sijalle nousi kohta: (Sama kohta on myös valtuuston hyväksymä ykkösprioriteetti Saarijärven kaupungin strategiaan)

1.       Saarijärvi tunnetaan laadukkaista kasvatus-, koulutus-, kulttuuri- ja liikuntapalveluistaan  

 

Adressilla tuodaan esiin kaupunkilaisten ja palvelun käyttäjien ääntä, koska se Hallintosäännöstä, Kuntalaista, Liikuntalaista ja Saarijärven kaupungin strategiasta huolimatta jäi palvelu-uudistuksen valmistelussa ja täytäntöönpanossa kuulematta.  


Petra Virtanen



Jaa tämä adressi

Auta tätä adressia saamaan lisää allekirjoituksia.

Kuinka mainostaa adressia?

  • Jaa adressi Facebook-seinällesi ja ryhmissä, jotka liittyvät adressin aiheeseen.
  • Ota yhteyttä ystäviisi
    1. Kirjoita viesti, jossa kerrot, miksi olet allekirjoittanut tämän adressin. Ihmiset allekirjoittavat adressin todennäköisemmin, jos ymmärtävät, kuinka tärkeä aihe on.
    2. Kopioi ja liitä adressin verkko-osoite viestiisi.
    3. Lähetä viesti käyttämällä sähköpostia, tekstiviestiä, Facebookia, WhatsAppia, Twitteriä, Skypeä, Instagramia ja LinkedIniä.



Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…