Roll FM radiokanavalle vakituinen toimilupa

Ota yhteyttä adressin tekijään

Roll FM ei saanut FM-toimilupaa

2024-11-08 05:56:04

Rollmedia Oy:lle ei myönnetty vakituista toimilupaa valtioneuvoston päätöksellä päättyneessä toimilupakilpailussa, jossa useat toimijat tavoittelivat Helsingissä vapautunutta 105 MHz:n taajuutta. Yhtiön pyörittämä Roll FM -kanava oli jo pitkään tavoitellut toimilupaa, joka olisi mahdollistanut kanavan laajentumisen pysyväksi osaksi Suomen radiokenttää. Nyt saamatta jäänyt lupa on suuri pettymys, mutta kanava jatkaa toimintaansa määräaikaisilla FM-luvilla ja nettiradiona.

"Roll FM täyttää maaliskuussa kymmenen vuotta, ja vakituinen toimilupa olisi ollut hieno syntymäpäivälahja. Vaikka emme tällä kertaa saaneet lupaa, olemme ylpeitä siitä, mitä olemme saavuttaneet," toimitusjohtaja ja päätoimittaja Ari Rajala kommentoi.

"Meidän kanavamme kaltaiselle vaihtoehtoiselle ja monipuoliselle musiikkia tarjoavalle asemalle on edelleen tarvetta, mikä näkyy kasvavana kysyntänä nettiradiopuolella. Uskomme sen olevan radion tulevaisuutta myös muille kanaville, joten satsaamme panoksemme nyt nettiin", Rajala lisää.

Roll FM:n tunnettuvuus on kasvanut vuosi vuodelta, mutta toiminta vain määräaikaisilla FM-luvilla estää kanavaa osallistumasta kansalliseen radiotutkimukseen kuulijalukujen mittaamiseksi. Vakituisen nettiradiotoiminnan Roll FM aloitti jo kesällä 2023 täydentääkseen FM-kausien väliin jääneitä aukkoja.

"Vaikka tämä päätös oli meille pettymys, se ei estä meitä jatkamasta työtämme kuuntelijoidemme puolesta. Jatkamme kehitystyötä ja etsimme uusia tapoja viedä toimintaa eteenpäin. Uskon, että markkinoiden laajimmalle musiikkivalikoimalle on edelleen kysyntä, varsinkin kun jopa Yleisradio on raivannut ohjelmakartastaan perinteisen rockin ja muun juurimusiikin lähes olemattomiin," Rajala toteaa.

Lisätietoja: Ari Rajala, toimitusjohtaja, Roll FM/Rollmedia Oy ari.rajala@rollfm.fi tel 040 9693248


RollMedia



Jaa tämä adressi

Auta tätä adressia saamaan lisää allekirjoituksia.

Kuinka mainostaa adressia?

  • Jaa adressi Facebook-seinällesi ja ryhmissä, jotka liittyvät adressin aiheeseen.
  • Ota yhteyttä ystäviisi
    1. Kirjoita viesti, jossa kerrot, miksi olet allekirjoittanut tämän adressin. Ihmiset allekirjoittavat adressin todennäköisemmin, jos ymmärtävät, kuinka tärkeä aihe on.
    2. Kopioi ja liitä adressin verkko-osoite viestiisi.
    3. Lähetä viesti käyttämällä sähköpostia, tekstiviestiä, Facebookia, WhatsAppia, Twitteriä, Skypeä, Instagramia ja LinkedIniä.