Kalajoen akuuttivuodeosasto säilytettävä
Ota yhteyttä adressin tekijään
Allekirjoitusten keräys päättynyt
2023-11-13 09:52:21Allekirjoitusten kerääminen päättyi perjantaina 10.11. Allekirjoituksia tuli yhteensä 4421 kappaletta, joista sähköisia allekirjoituksia oli 2219kpl ja paperiadressien 2202kpl.
Suuri kiitos kaikille, jotka allekirjoittivat adressin! Allekirjoitusten määrästä ja adressin saamasta huomiosta nähdään, että uhka akuuttivuodeosaston sulkemisesta Kalajoella koskettaa isoa osaa alueen asukkaita. Allekirjoituksia tuli ympäri Suomen, myös ulkomaita myöten.
Alkuperäistä suunnitelmaa päätimme muuttaa niin, ettemme toimita adressia Kalajoen kaupungin päättäjille. Kalajoen kaupunki on antanut yhteisen lausunnon alueen muiden paikkakuntien kanssa sekä myös oman lausuntonsa Pohteen antamiin esityksiin. Kalajoen kaupunki on tuonut selvästi ilmi näissä lausunnoissa, että esityksiä vastustetaan. Kalajoen päättäjien mielipide on siis nyt tiedossa.
Adressi toimitetaan Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen aluevaltuuston puheenjohtajalle sekä kolmelle varapuheenjohtajalle.
Nyt meidän ei auta kuin toivoa parasta ja uskoa, että päättävät tahot ymmärtävät inhimillisyyden päälle. Kyseessä on meidän läheiset, jotka näistä päätöksistä eniten kärsivät.
Vielä kerran kiitos kaikille allekirjoittaneille!
Kalajoen akuuttivuodeosaston henkilökunta
Paperisten adressien paikat
2023-11-03 09:41:01Paperiversioita adressista on nyt seuraavissa paikoissa:
Kalajoki: Terveyskeskus (vastaanotto pääaula, hammashoitolan aula, akuuttiosasto), Neuvola, S-Market, Apteekki, Merenojan yhtenäiskoulu, Kalajoen lukio, Kalajoen kauneuspiste, Pitopalvelu Hukka (Rahja), Tyngän aluekoulu, Kalajoen kukkatalo ja Hautaustoimisto Hiitola
Himanka: S-Market, K-Market, Maininki, Himangan terveysasema, Himangan kirjasto
Merijärvi: Sale, Huoltis
Rautio: Raution kyläkauppa
Paperiversion paikoista on hyvä infota heitä, jotka eivät tätä nettiversiota pysty allekirjoittamaan. Kerrothan siis adressin olemassaolosta tuttavapiirillesi. Nettiadressia saa jakaa!
Keräämme allekirjoituksia 10.11. saakka.
Kiitos kaikille jo tähän mennessä allekirjoittaneille! Allekirjoitusten määrästä huomataan, että akuuttiosaston tarve on todellinen, ja ehdotus sen sulkemisesta koskettaa suurta osaa alueen asukkaita.
Kalajoen akuuttivuodeosaston henkilökunta
Paperiversioita adressista toimitettu
2023-10-30 16:30:49Paperiversioita adressista on nyt seuraavissa paikoissa:
Kalajoki: Terveyskeskus (vastaanotto pääaula, hammashoitolan aula, akuuttiosasto), S-Market, Apteekki, Merenojan yhtenäiskoulu, Kalajoen kauneuspiste, Pitopalvelu Hukka (Rahja), Tyngän aluekoulu
Himanka: S-Market, K-Market, Maininki, Himangan terveysasemalle ja kirjastoon adressit tuodaan keskiviikkona
Merijärvi: Sale, Huoltis
Tarkoitus on toimitella adresseja vielä lisää mahdollisimman moneen paikkaan. Paperiversion paikoista on hyvä infota heitä, jotka eivät tätä nettiversiota pysty allekirjoittamaan. Kerrothan siis adressin olemassaolosta tuttavapiirillesi. Nettiadressia saa jakaa!
Kalajoen akuuttivuodeosaston henkilökunta
Ensimmäisen 12 tunnin aikana allekirjoituksia tuli 1192!
2023-10-28 21:24:50Ensimmäisen 12 tunnin aikana allekirjoituksia tuli 1192 kappaletta! Kiitos jo tähän mennessä kaikille allekirjoittaneille!
Tulevan viikon aikana viedään paperiversioita adressista Kalajoen, Himangan ja Raution taajamiin sekä Merijärvelle. Ilmoittelemme näillä tiedotteilla, mistä adresseja löytyy, jotta myös he pääsevät allekirjoittamaan, jotka eivät sähköisesti pysty.
Toivomme, että myös allekirjoittaneet mainostavat adressia ja jakavat sitä esimerkiksi sosiaalisessa mediassa.
Keräämme allekirjoituksia 10.11. saakka.
Kalajoen akuuttivuodeosaston henkilökunta