Proteiinipitoiset valmisteet eivät ole virvoitusjuomia

Ota yhteyttä adressin tekijään

Toinen kirje pääministeri Kataiselle

2012-10-07 15:40:02

Anssi Manninen

Leena Harkimo puhuu asiaa

2012-10-05 14:05:33

Leena Harkimo (kok) on hallitukselle antamassaan kirjallisessa kysymyksessä puhunut täyttä asiaa:

"Kun tavoitteena on lisätä Suomen kilpailukykyä, alentaa elintarvikkeiden hintoja ja myös vaikuttaa ihmisten ostokäyttäytymiseen ja terveellisempi
in elintapoihin, ei oikea keino ole määrätä ylimääräisiä veroja tuotteille, jotka pyrkivät edistämään urheilua ja liikkumista. Päinvastoin. Koko tavoitteelta putoaa pohja, kun vastaavanlaiset muut tuotteet ovat veron ulkopuolella, mutta urheiluun liittyvät tuotteet eivät."

Jutta Urpilainen on vastauksessaan valtaosin puhunut asiaa, mutta sekoillut totaalisesti tuoteterminologiassa, mikä osoittaa sen, ettei hän ole edes vaivautunut perehtymään asiaa vastausta laatiessaan. Hän mm. kirjoittaa "ateriankorvikkeista ja muista urheilujuomista". Ateriankorvikkeilla ei ole mitään tekemistä urheilujuomien kanssa!

 


Anssi Manninen

Mielivaltainen virvoitusjuomaluokittelu saanut jatkoa

2012-10-05 11:53:45

Oulun Tullipiirin ylitarkastajan Riitta Ylihannulan mukaan kaikki tuotteet luokasta "2160 - Muualle kuulumattomat elintarvikevalmisteet" katsotaan virvoitusjuomiksi, jos ne ovat jauheita ja joihin voidaan lisätä vettä tai muuta nestettä ja nakata sen jälkeen nieluun. Eli nyt ei enää puhuta pelkästään erityisruokavaliovalmisteista kuten proteiini- ja palautusjuomajauheista, vaan myös jauhemuotoisista ravintolisistä; vitamiinit, mineraalit, kasviuutteet, aminohapot, rasvahapot jne.

Ihan käsittämätöntä hommaa. Lainlaatija ei ole varmasti tarkoittanut lakia noudatettavan näin. Eihän lakiin muuten olisi lisätty ehtoa juoma-aineksen soveltuvuudesta virvoitusjuomaksi.


Anssi Manninen

Juoma-aineksen soveltuvuudesta virvoitusjuoman valmistukseen

2012-10-04 12:27:10

Verotaulukon 2 mukaan kiinteässä muodossa olevista juoma-aineksista (Tullitariffi 2106 – Muualle kuulumattomat elintarvikevalmisteet) pitää maksaa valmisteveroa, jos tuote on alkoholiton tai sisältää enintään 1,2 tilavuusprosenttia alkoholia, ja jos tuote soveltuu käytettäväksi virvoitusjuomien valmistukseen.

Kaikki juoma-ainekset soveltuvat juomien valmistukseen; muutenhan ne eivät olisi juoma-aineksia. Jos Tullilaboratorion tulkinta, jonka mukaan KAIKKI juoma-ainekset ovat virvoitusjuomia, on oikea, ei laissa tarvitsisi mainita ehtoa juoma-aineksen soveltuvuudesta virvoitusjuoman valmistukseen. Valmisteverolaissa laissa kuitenkin todetaan nimeomaisesti, että juoma-aineksen pitää soveltua virvoitusjuoman valmistukseen. Nähtävästi lainlaatija on halunnut varmistaa, ettei kaikkia em. tullitariffiin kuuluvia juoma-aineksia voida automaattisesti luokitella virvoitusjuomiksi.

Virvoitusjuoman koostumusta ei ole määritelty Suomen laissa. Näin ollen virvoitusjuoman koostumus pitäisi määrittää valmisteverolaissa nimettyjen tuotteiden koostumuksen pohjalta. Toisin sanoen juoma-aineksesta valmistetun valmiin juoman pitää vastata koostumukseltaan valmisteverolaissa nimettyjä virvoitusjuomia, jotta sen voidaan katsoa kuuluvan valmisteveron piiriin.


Anssi Manninen

Adressin jakelu viranomaisille

2012-10-03 12:31:28

Tämä adressi on lähetetty Jyrki Kataisen lisäksi seuraaville henkilöille/tahoille:

Antti Hartikainen, Tullihallituksen pääjohtaja

Jutta Urpilainen, Valtiovarainministeri

Oikeuskanslerinvirasto

Jos heiltä tulee kommentia asiaan, julkaisen ne Tiedotteet-osiossa.


Anssi Manninen



Jaa tämä adressi

Auta tätä adressia saamaan lisää allekirjoituksia.

Kuinka mainostaa adressia?

  • Jaa adressi Facebook-seinällesi ja ryhmissä, jotka liittyvät adressin aiheeseen.
  • Ota yhteyttä ystäviisi
    1. Kirjoita viesti, jossa kerrot, miksi olet allekirjoittanut tämän adressin. Ihmiset allekirjoittavat adressin todennäköisemmin, jos ymmärtävät, kuinka tärkeä aihe on.
    2. Kopioi ja liitä adressin verkko-osoite viestiisi.
    3. Lähetä viesti käyttämällä sähköpostia, tekstiviestiä, Facebookia, WhatsAppia, Twitteriä, Skypeä, Instagramia ja LinkedIniä.