Vaadimme hallituksen välitöntä eroa!
Ota yhteyttä adressin tekijään
Hei vain!
2021-04-22 20:30:24Nyt näyttää allekirjoitusten tahti hiljentyneen ja se olikin ihan odotettavissa. Nyt vain täytyy ponnistella entistäkin enemmän Suomen hyväksi.
Tarvitsemme ainakin noin parikymmentä tuhatta allekirjoitusta lisää ja se on kovan työn takana. Usko tekemiseen ei kuitenkaan saa loppua, sillä me jokainen teemme tätä työtä isänmaan ja Suomen kansan hyväksi.
Tarvitsemme juuri teidän panostanne tämän kansakunnan hyväksi. Meidän täytyy jakaa jokaisessa mahdollisessa paikassa tätä adressia, että saisimme tarpeeksi nimiä alle. Meidän täytyy kuitenkin tämän lisäksi tehdä paljon muutakin, sillä meiltä viedään taatusti tämä vapaus, jos annamme periksi.
Yritän valaa teihin jokaiseen taistelu henkeä, sillä sotien aikaan isänmaamme sankarit eivät luovuttaneet vaan puolustivat viimeiseen mieheen saakka rakasta isänmaatamme. Meidän täytyy tämän adressin lisäksi lähteä kaduille osoittamaan mieltä, että tällaista hallitusta emme tarvitse.
Maanpetturuuden on loputtava ja nyt on aika ajatella kansakunnan etua. Liikaa on ajateltu, mitä eliitti ja päättäjät haluavat, nyt on kansan aika!
Kiitokset kaikille jo tähän astisesta tehdystä työstä! Nyt vaan löylyä lisää ja jakamaan tätä adressia! Ehdotuksia otan mielellään vastaan, mitä haluatte, että tekisimme seuraavaksi!
Miika Koskela
Nyt kova draivi päälle ja jakoon tämä adressi
2021-04-21 10:04:03Hei!
Kiitokset kaikkille allekirjoittaneille ja facebookissa jakaneille tähän astisesta työstä. Arvostan suuresti, että ihmisillä on halu saada muutos aikaan täällä Suomessa. Nyt tarvitaan vain jämäkämpää otetta ja työ sarkaa riittää edelleen hallituksen kaatamiseksi.
Tämä adressi tuskin kaataa hallitusta, mutta toivon mukaan saadaan allekirjoittajia sen verran paljon, että antaa vahvan signaalin päättäjillemme tästä kansan orjuuttamisesta. Kaikki työ, mitä teemme kansan hyväksi kansalaisina on erittäin arvokasta. Tarvitsemme nyt tämän adressin lisäksi paljon muitakin toimia, kuten mielenosoituksia ynnä muuta, jotta hallitus näkee, että olemme tosissaan.
Jakakaa ehdottomasti tätä adressia ja pyytäkää muitakin jakamaan, sillä joukkovoimalla on voimaa!
Nyt vain kova draivi päälle! :)
Miika Koskela