Halikon kirjasto säilytettävä
Ota yhteyttä adressin tekijään
Adressi Halikon kirjaston puolesta on allekirjoitettavissa vielä muutaman päivän
2012-05-13 22:45:01Hei!
Tiedoksenne että tämä adressi - joka on tällä hetkellä kerännyt peräti 712 allekirjoitusta - on vielä muutaman päivän ajan allekirjoitettavissa. Laitan viestiä siinä vaiheessa kun adressi sulkeutuu. Adressi tulee sulkeutumaan tulevan viikon eli viikon 20 aikana.
Täällä sivustolla on valitettavasti edelleen tuo toinenkin samanniminen adressi johon en ikäväkseni edelleenkään pääse sisäänkirjautumaan eikä ylläpito ole pyynnöistäni huolimatta sitä tiettävästi yhdistänyt tämän huimasti allekirjoituksia keränneen adressin kanssa tms. Kyseisen toisen adressin luominen ja tunnusten kanssa "sekoilu" oli oma inhimmillinen kömmähdykseni. Pahoitteluni vielä kerran tästä.
Hyvä asia on kuitenkin se että juuri tässä adressissa, josta tämän tiedotteen kirjoitan, on näin paljon allekirjoituksia eivätkä ne ole siinä toisessa merkittävästi lisääntyneet.
Lisäksi tästä aiemmasta adressisekaannuksestani ei ole tietääkseni Teille kenellekään haittaa aiheutunut eikä varmasti aiheudukaan.
Suuret kiitokset Teille kaikille tähän mennessä allekirjoittaneille jotka puolustatte Halikon kirjastoa ja vastustatte sen lakkauttamista! Olette osaltanne tehneet tärkeän työn laittamalla allekirjoituksenne.
Tiedoksi vielä että olen järjestämässä rauhanomaista mielenilmausta Halikon kirjaston säilyttämisen puolesta ja mielenilmaus on lauantaina 26. toukokuuta klo 11.00 - 12.30. Sinne ovat kaikki tervetulleita.
Toivottavaa on että mahdollisimman moni osallistuja tekisi tapahtumaan kylttejä tai vastaavia joissa he toisivat mielipiteensä esille liittyen Halikon kirjaston lakkautusuhkaan ja / tai muihin Salon kaupungissa nyt ajankohtaisena oleviin säästöihin, leikkauksiin ja epäkohtiin.
Tapahtumassa ei ole järjestetty välipalatarjoilua. Omien eväiden mukaan ottaminen mielenilmaukseen on siis suositeltavaa. Huomioittehan että luonnollisesti tilaisuus on päihteetön - ja nimenomaan rauhanomainen.
Ystävällisin terveisin
Heidi Näykki
Adressi- ja mielenilmausvastaava :-)
Heidi Näykki
Tällä hetkellä olemassa 2 adressia samasta aiheesta - allekirjoitukset tänne kiitos.
2012-04-21 12:55:54Ainakin tällä hetkellä täällä sivustolla on Halikon kirjastosta 2 käytännössä samanlaista adressia ja ainakin osa teistä varmaan jo tietääkin että minulla oli ongelmia näin lyhyesti kerrottuna lähinnä siinä kohtaa että osaa allekirjoituksista en päässyt näkemään. Siitä johtuen yritin ratkaista ongelmaa uudelleen luomalla samanlaisen adressin tänne.
Olen nyt ollut yhteydessä tämän sivuston ylläpitoon ja ehdottanut esim. että yhdistäisivät nämä kaksi adressia ja huomioisivat myös nuo toisessa adressissa olevat allekirjoitukset esim. lisäämällä siellä olevat uudet allekirjoitukset tähän adressiin jossa tällä hetkellä huimasti nimiä - mikä on todella hieno juttu että ihmiset ovat tämän kokeneet tärkeäksi asiaksi!
Jos jaatte tätä adressia eteenpäin uusien allekirjoitusten saamiseksi niin nimenomaan tähän adressiin (ei tuohon toiseen jossa paljon vähemmän allekirjoituksia) saa jatkossa niitä allekirjoituksia laittaa. Ja uusia allekirjoituksia otetaan hyvin mielellään vastaan!
Heidi Näykki