Soklin kaivoshanke on haudattava
- Adressi
- Tiedotteet 1
- Allekirjoitukset 4 336
- Allekirjoittajien kommentit
- Tilastot
- Tietosuojakäytäntö
- Lisänäkyvyys
Ota yhteyttä adressin tekijään
Soklin kaivoshanketta vastustava adressi luovutetaan
2021-10-02 18:29:51Hei!
Kiitos, että olet yksi Soklin kaivoshanke on haudattava -adressimme allekirjoittajista.
Luovutamme adressimme loppuvuodesta ministereille. Nyt on hyvä hetki pyytää myös ystäviäsi mukaan allekirjoittamaan adressi.
Sokliin Savukoskelle suunniteltu kaivos olisi kooltaan suurempi kuin Nuuksion tai Seitsemisen kansallispuisto. Se auttanee hahmottamaan kaivosprojektin mittaluokan. Kaivosalueen välittömässä läheisyydessä sijaitsevat ainutlaatuiset Urho Kekkosen kansallispuisto, Värriön luonnonpuisto, sekä lukuisia pienempiä luonnonsuojelualueita. Pisin jokemme Kemijoki saa alkunsa samalta alueelta, kuin myös Nuorttijoki, joka virtaa Urho Kekkosen kansallispuiston eteläosassa. Ainoa syy, miksi Soklin aluetta ei aikanaan esitetty osaksi Urho Kekkosen kansallispuistoa, oli jo silloin vireillä ollut kaivoshanke. Viidenkymmenen vuoden ajan paikalliset ovat eläneet epävarmuudessa. Nyt on aika päättää epävarmuus ja päättää tämä kaivoshanke, joka tuhoaisi toteutuessaan peruuttamattomasti luontoa laajalta alueelta.
Kiitos tuestasi ja suurkiitos, jos ehdit vielä jakamaan adressin!
Tästä linkistä löydät adressin
Syysterveisin
Sokli erämaana ry
Sokli Erämaana ry
Jaa tämä adressi
Auta tätä adressia saamaan lisää allekirjoituksia.
Kuinka mainostaa adressia?
- Jaa adressi Facebook-seinällesi ja ryhmissä, jotka liittyvät adressin aiheeseen.
- Ota yhteyttä ystäviisi
- Kirjoita viesti, jossa kerrot, miksi olet allekirjoittanut tämän adressin. Ihmiset allekirjoittavat adressin todennäköisemmin, jos ymmärtävät, kuinka tärkeä aihe on.
- Kopioi ja liitä adressin verkko-osoite viestiisi.
- Lähetä viesti käyttämällä sähköpostia, tekstiviestiä, Facebookia, WhatsAppia, Twitteriä, Skypeä, Instagramia ja LinkedIniä.
Maksullinen mainonta
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
Adressi Salon sairaalan yöpäivystyksen säilyttämiseksi
Henkilökohtainen anteeksipyyntö Israelilta ja Jumalalta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Pelastetaan Kuohun päiväkotikoulu - ja kylä!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
79201 Luotu: 27.09.2024
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
1823 Luotu: 01.12.2024
Kurun Hirsilinna säilytettävä
565 Luotu: 30.11.2024
Forssan sairaalan palvelut turvattava
3720 Luotu: 21.11.2024
Hatsalan klassillinen koulu ei saa enää viivästyä!
507 Luotu: 25.11.2024
Kuttura – Repojoen tietä ei edelleenkään tarvita! / Guhtur – Riebanjoga geaidnu ii velge dárbbašuvvo!
5924 Luotu: 02.11.2024
Vaadimme raudanpuutteen tunnustamista sekä tasa-arvoista hoitoa
15765 Luotu: 20.10.2022
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
486 Luotu: 24.11.2024
Maksamaan saariston tiet kuntoon!
183 Luotu: 30.11.2024
Vanhusten virikeohjaajan työtä ei saa lopettaa Ruovedellä
872 Luotu: 23.11.2024
Säilyttäkää Bölen luonnonmetsä Kotimetsä 2 -alueella - Bevara Böles naturskog på Hemskog 2-området
160 Luotu: 01.12.2024
Adressi Laajalahden ja Kvikantin ympäristön suojelemiseksi ja VT8-MT749 -yhteysvälin vastustamiseksi
154 Luotu: 30.11.2024
Porvoolaisten lasten keskittäminen yhä suurempiin yksiköihin on loputtava ja kaupungin elinvoima säilytettävä!
3099 Luotu: 07.10.2024
Adressi Kvikantin suojelemiseksi ja Palmajärvi 1 -hankkeen vastustamiseksi
127 Luotu: 30.11.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15171 Luotu: 15.07.2023
Kotkansaaren terveyskeskuksen laboratoriopalvelut säilytettävä
115 Luotu: 29.11.2024
Lämmöt päälle Nälkälinnanmäen vanhaan kirjastoon!
91 Luotu: 02.12.2024
Säilytetään Kokkola-lisä!
86 Luotu: 03.12.2024
Vaadimme Puistolanraitin koulun lapsille ja henkilöstölle turvalliset ja terveet koulutilat
506 Luotu: 01.11.2024
Vetoomus Siuntion vuodeosaston ja Villa Charlottan toiminnan säilyttämisen puolesta Vädjan för bevarande av Sjundeå bäddavdelning och Villa Charlotta
786 Luotu: 17.11.2024