Koiran- ja kissanlihan käyttö Kiinassa ihmisravintona kiellettävä
Ota yhteyttä adressin tekijään
Adressi suljettu ja toimitettu eteenpäin — kiitokset allekirjoittaneille!
2020-10-21 14:11:45Adressi "Koiran- ja kissanlihan käyttö Kiinassa ihmisravintona kiellettävä" on tänään suljettu ja parhaillaan toimitettavana Kiinan suurlähetystöön. Sadat kadulla kerätyt nimet mukaan laskettuna allekirjoituksia kertyi pitkälle yli kaksi tuhatta. Lämmin kiitos kaikille jotka allekirjoititte ja tuitte muutenkin! Kampanjointi jatkuu ja olemme yhteydessä aasialaisiin järjestöihin ja aktivisteihin, ulkomainen tuki on heille tärkeää, ja yhdessä syntyy muutoksia!
~ T. Lahti, avustaja
Eeva Paavilainen
Järjestelyvastuun siirto Suomeen.
2018-03-14 20:45:13Kiitos allekirjoituksestasi adressiin "Koiran- ja kissanlihan käyttö Kiinassa ihmisravintona kiellettävä"! Kampanjan järjestelyvastuun siirryttyä kokonaisuudessaan Suomeen, adressista vastaa tästä eteenpäin adressin luonut sitoutumaton ryhmä "Suomalaiset aktivistit Aasian koiran- ja kissanlihakauppaa vastaan". Yhteyshenkilö on sama kuin ennenkin, ja adressin vaatimukset ja perustelut ovat pysyneet ennallaan. Kiinan pääministerille osoitettuun vetoomuskirjeeseen on tullut muutoksia, mutta vaatimukset ja perustelut ovat siinäkin pääpiirteittäin samat kuin edellisessäkin versiossa. Jos mistä tahansa syystä haluat peruuttaa allekirjoituksesi, onnistuu se klikkaamalla adressin vahvistussähköpostin mukana saapunutta linkkiä uudelleen. Jos olet tyytyväinen allekirjoitukseesi, pyydä myös kavereitasi allekirjoittamaan se!
Eeva Paavilainen
Jaa tämä adressi
Auta tätä adressia saamaan lisää allekirjoituksia.
Kuinka mainostaa adressia?
- Jaa adressi Facebook-seinällesi ja ryhmissä, jotka liittyvät adressin aiheeseen.
- Ota yhteyttä ystäviisi
- Kirjoita viesti, jossa kerrot, miksi olet allekirjoittanut tämän adressin. Ihmiset allekirjoittavat adressin todennäköisemmin, jos ymmärtävät, kuinka tärkeä aihe on.
- Kopioi ja liitä adressin verkko-osoite viestiisi.
- Lähetä viesti käyttämällä sähköpostia, tekstiviestiä, Facebookia, WhatsAppia, Twitteriä, Skypeä, Instagramia ja LinkedIniä.
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Henkilökohtainen anteeksipyyntö Israelilta ja Jumalalta
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
1805 Luotu: 12.12.2024
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101408 Luotu: 27.09.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
357 Luotu: 18.12.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15614 Luotu: 15.07.2023
Vetoomus Keskolle Tarvasjoen K-kaupan vuoksi!
570 Luotu: 13.12.2024
Hollolan musiikkiluokkien tulevaisuus on turvattava!
501 Luotu: 13.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
332 Luotu: 13.12.2024
Valinkauhantien leikkipaikan säilyttäminen Vantaan Hämevaarassa
99 Luotu: 16.12.2024
Vetoomus Karteroopin toiminnan jatkumiseksi
92 Luotu: 19.12.2024
Keskuspuisto on luontoa ja ulkoilijoita varten! Ei ympäristön ja alueen pilaavaa likaisen lumen vastaanottopaikkaa Keskuspuistoon!
313 Luotu: 10.12.2024
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
2672 Luotu: 01.12.2024
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
610 Luotu: 24.11.2024
Riikka Purralle potkut Suomen hallituksesta
65 Luotu: 11.12.2024
Kauppa takaisin Tarvasjoelle
131 Luotu: 13.12.2024
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
1072 Luotu: 15.07.2023
Pohjois-Valkealan lasten puolesta!
49 Luotu: 13.12.2024
Iisalmen sairaalan ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä
5264 Luotu: 03.02.2024
Kurun Hirsilinna säilytettävä
773 Luotu: 30.11.2024
Vetoomus Haltialan tilan säilyttämiseksi
5172 Luotu: 19.08.2024
Kissojen vapaana pidon kieltolakia ei tule hyväksyä.
17 Luotu: 16.12.2024