Robin Williams Suomeen
Muun muassa elokuvista Mrs. Doubtfire, ja Jumanji tuttu amerikkalaisnäyttelijä Robin Williams on tunnettu myös valovoimaisena lavakoomikkona. Tämän adressin tarkoituksena olisi puoltaa miehen pääsyä esiintymään Suomeen lavakoomikkona, päästä vierailemaan suomalaiseen talk show:hun, esiintymään Suomalaisessa elokuvassa tai esiintymään Suomalaisessa musiikkivideossa. Miehen valovoimaisuutta esiintyjänä, pitkää uraa näyttelijänä ja hauskuutta koomikkona on melkein suora mahdottomuus mitata. Moninpuolisena esiintyjänä hän taitaa sekä komedian- että tragedian, joten esimerkiksi Kaurismäen elokuvaan hän sopisi mainiosti.
Muhammed Husayn Al-Tikriti Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme sulkeneet tämän adressin ja poistaneet allekirjoittajien henkilötiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
16455 Luotu: 31.12.2012
Kimaran päiväkodin lapsille väistötilaksi parakkiratkaisu Askistoon
399 Luotu: 03.01.2025
Sote-lähipalvelut turvattava Luvialla
493 Luotu: 31.12.2024
Ei tuuli- tai aurinkovoimaa Häädetkeitaan luonnonpuiston ympäristöön!
211 Luotu: 31.12.2024
Vetoomus Karteroopin toiminnan jatkumiseksi
189 Luotu: 19.12.2024
Kissojen vapaana pidon kieltolakia ei tule hyväksyä.
194 Luotu: 16.12.2024
KEIJÄRVEN SUOJASTENLAHTI YLÖJÄRVELLÄ TULEE SUOJELLA, EI RAKENTAA
257 Luotu: 19.11.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15982 Luotu: 15.07.2023
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101610 Luotu: 27.09.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
11158 Luotu: 13.12.2020
Kaivosvaraus EI saa vaarantaa yli miljoonan ihmisen puhtaita juomavesiä ja mm. Päijänteen ja Vesijärven vesistöä
6428 Luotu: 21.06.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
403 Luotu: 18.12.2024
Vetoomus EUROOPAN NEUVOSTON MINISTERIKOMITEALLE
24 Luotu: 07.01.2025
Vaatimus Suomen hallitukselle: Tulitauko Gazaan
17695 Luotu: 16.10.2023
Oulun Nokelan asuinalueen radanvarren metsä on säilytettävä luonnontilaisena ulkoilualueena
1489 Luotu: 13.01.2024
Wanhojentanssit Mikkelin jäähallille
1809 Luotu: 27.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
452 Luotu: 13.12.2024
Vetoomus toimeentulotukileikkausten estämiseksi
10 Luotu: 12.01.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
1091 Luotu: 15.07.2023
Keskuspuisto on luontoa ja ulkoilijoita varten! Ei ympäristön ja alueen pilaavaa likaisen lumen vastaanottopaikkaa Keskuspuistoon!
327 Luotu: 10.12.2024