Eläkkeensaajan asumistukea ei saa laskea yleisen asumistuen tasolle
faktat |
/ #1335 Hallituksen leikkaukset perustuslainvastaisia ja ihmisoikeuksienvastaisia15.07.2015 04:36Oikeustieteilijät: Hallitus sivuuttaa menoleikkauksissa ihmisoikeudet Hallitusohjelma ja perustuslaki – tippuiko perustuslaki pois prosessikaaviosta Ei muuta kuin valitusta ja kantelua eläkkeensaajien asumistuen lakkauttamisesta jokaiseen asteeseen myös EU ja euroopan neuvostoon ja ihmisoikeus komiteaan. Muutoksenhaku SuomessaKantelun oikeusasiamiehelle tai oikeuskanslerille voi tehdä, jos epäilee viranomaisen, virkamiehen tai muun julkista tehtävää hoitavan tahon loukanneen perus- tai ihmisoikeuksia tai menetelleen muutoin lainvastaisesti. Oikeusasiamies ja oikeuskansleri eivät voi tutkia asiaa, jos muutoksenhaku asiaan on kesken. Kansainväliset valvontaelimetAsian saattaminen kansainväliseen valvontaelimeenKansallinen tuomioistuin voi esittää käsiteltävänään olevan asian yhteydessä kysymyksen Euroopan unionin tuomioistuimelle unionin oikeuden tulkinnasta. Muutoksenhakija voi eräissä tapauksissa itse, käytettyään kaikki kotimaiset oikeusturvakeinot, valittaa asiastaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelle tai muulle kansainväliselle valvontaelimelle, joka vastaanottaa yksilövalituksia ja jonka toimivallan Suomi on hyväksynyt. Euroopan unioniEuroopan unionin tuomioistuin muodostuu kolmesta tuomioistuimesta: unionin tuomioistuimesta, unionin yleisestä tuomioistuimesta ja virkamiestuomioistuimesta. Niiden keskeisenä tehtävänä on tutkia unionin toimien lainmukaisuus ja varmistaa, ettäjäsenvaltiotsoveltavat ja tulkitsevat yhdenmukaisesti unionin oikeutta. Sosiaalisia oikeuksia koskevan asian voi saada unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi yleensä vain, jos kansallinen tuomioistuin esittää sille kysymyksen unionin oikeuden tulkinnasta käsiteltävänään olevan asian yhteydessä. Yksityinen henkilö voi sitä vastoin kirjoittaa valituksen Euroopan komissiolle, jos hän katsoo, että jokin jäsenvaltio ei ole noudattanut unionin oikeuden määräyksiä. Yksityinen henkilö voi myös esittää vetoomuksen Euroopan parlamentille tai kääntyä suoraan Euroopan parlamentin jäsenen puoleen Euroopan unionin toimivaltaan kuuluvassa asiassa. Lisäksi yksityinen henkilö voi kannella Euroopan oikeusasiamiehelle, jos Euroopan unionin toimielin ei toimi lain mukaisesti, laiminlyö hyvän hallinnon periaatteita tai rikkoo ihmisoikeuksia. Euroopan neuvostoKaikki Euroopan neuvoston 47 jäsenvaltiota ovat Euroopan ihmisoikeussopimuksen osapuolia. Sopimuksen noudattamista valvoo Euroopan ihmisoikeustuomioistuin. Lisäksi 43 jäsenvaltiota (kaikki paitsi Liechtenstein, Monaco, San Marino, ja Sveitsi) ovat ratifioineet Euroopan sosiaalisen peruskirjan tai uudistetun sosiaalisen peruskirjan. Sen noudattamista valvoo Euroopan sosiaalisten oikeuksien komitea. Muutoksenhakija voi valittaa asiastaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelle käytettyään kaikki kotimaiset oikeussuojakeinot. Euroopan sosiaalisten oikeuksien komitea ei sitä vastoin käsittele yksiövalituksia. Sosiaalisia oikeuksia koskevat asiat tulevat esiin joko jäsenvaltioiden määräaikaisraporteista, tai ne voidaan saattaa komitean huomioon järjestökanteluilla. Yhdistyneet kansakunnatYK:n TSS-komitea valvoo taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien toteutumista sopimuksen 160 jäsenvaltiossa. Sen lisäksi YK:n ihmisoikeuskomitea soveltaa vapausoikeuspainotteisen kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan sopimuksen eräitä säännöksiä myös sosiaalisiin oikeuksiin sen 167 jäsenvaltiossa. Sosiaalisia oikeuksia sisältyy myös kaikkinaisen naisten syrjinnän kieltävään sopimukseen (CEDAW). Sopimuksen oikeuksien toteutumista sen 104 jäsenvaltiossa valvoo CEDAW- komitea, joka voi käsitellä myös yksilövalituksia. TSS-sopimuksen yksilövalitusmekanismi tuli kansainvälisesti voimaan 5.5.2013. Suomen osalta yksilövalitusmekanismi astuu voimaan 30.4.2014. Muutoksenhakija voi myös valittaa mm. sosiaalisia oikeuksiaan koskevien menettelyiden yhdenvertaisuudesta tai oikeudenmukaisuudesta ihmisoikeuskomitealle. Lisäksi jos asiassa on muutoksenhakijan mielestä kyse sukupuoleen perustuvasta syrjinnästä, voi asiasta valittaa CEDAW-komitealle. YK:n lapsen oikeuksien komitea valvoo lapsen oikeuksien yleissopimuksen ja sen valinnaisten pöytäkirjojen noudattamista. Lapsen oikeuksien sopimukseen on vuonna 2011 hyväksytty uusi valinnainen pöytäkirja, jonka voimaan astumisen jälkeen lapsen oikeuksien komitea voi käsitellä yksilövalituksia. Voimaan astumiseen vaaditaan, että 10 valtiota on ratifioinut valinnaisen pöytäkirjan. |
|
Adressit, joille on ostettu lisänäkyvyyttä
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
415 Luotu: 20.08.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51105 Luotu: 02.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
21040 Luotu: 20.03.2025
Kyllä kehitykselle, Länsi-Uusimaa tarvitsee investointeja ja työpaikkoja! - Ja till utveckling, Västra Nyland behöver investeringar och arbetsplatser!
58 Luotu: 07.08.2025
Turvalliset koulumatkat oppilaille Mikkelissä - bussien ylitäytölle loppu!
77 Luotu: 12.08.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1090 Luotu: 25.07.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
872 Luotu: 14.06.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
174 Luotu: 09.08.2025
Virtasalmen kylätalon purkupäätöksen kumoaminen
467 Luotu: 22.05.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
276 Luotu: 10.07.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
402 Luotu: 21.07.2025
Sinetän liikenneturvallisuuden parantaminen
174 Luotu: 03.08.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
944 Luotu: 17.07.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
223 Luotu: 23.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11081 Luotu: 09.06.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
746 Luotu: 04.05.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
244 Luotu: 29.07.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
316 Luotu: 03.07.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
53 Luotu: 22.07.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
312 Luotu: 07.07.2025