Aseiden täyskielto toteutettava
Petri Sepponen Kiihtelysvaara |
/ #414.11.2008 15:21PÄIHTEET LIIKENTEESSÄ 2.1. Alkoholi Vuosittain tieliikenteessä saa surmansa lähes 400 ihmistä. Rattijuoppojen onnettomuuksissa kuolemantapaukset ja vammautumiset ovat tavallisempia kuin muissa onnettomuuksissa. Niissä kuolee vuosittain noin 90 ja loukkaantuu noin 1100 henkeä. Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnat tutkivat ennakkotietojen mukaan vuonna 2007 yhteensä 290 kuolemaan johtanutta moottorikäyttöisen ajoneuvon onnettomuutta, joista 86:ssä (30 %) jollakin osallisella kuljettajalla oli veressään alkoholia vähintään 0,5 ‰. Rattijuopumukset Euroopassa Euroopan tasolla rattijuopumusonnettomuuksissa kuolee vuosittain 17 000 henkilöä, mikä tarkoittaa yli kolmannesta kaikista EU:n tieliikenneonnettomuuksista. Miehiä kuolee rattijuopumusonnettomuuksissa vuosittain 15 000 ja naisia 2 000. Rattijuopumusonnettomuuksissa 10 000:ssa kuolee muu kuin kuljettaja. Lähde: Liikenneraittiustyöryhmä Alkoholi on keskeinen kansanterveydellinen huolenaihe Euroopan unionissa. Euroopassa on suhteellisesti eniten alkoholinkäyttäjiä koko maailmassa, suurin alkoholinkulutuksen taso asukasta kohti ja paljon alkoholiin liittyviä ongelmia. Alkoholinkäytön seurauksena EU:ssa on paljon kuolemaan johtavia liikenneonnettomuuksia ja se johtaa myös monenlaisiin yhteiskunnallisiin ongelmiin, kuten väkivaltaan, huliganismiin, rikollisuuteen, perheongelmiin ja sosiaaliseen syrjäytymiseen sekä työn tuottavuuden heikentymiseen. Alkoholi on syynä 12 prosenttiin miesten ja 2 prosenttiin naisten ennenaikaisista kuolemista ja vammautumisista EU:ssa. Lähde: Terveys-EU Jo lähes kuusi suomalaista kuolee joka päivä viinaan. Kuolleita on keskimäärin kolmannes enemmän kuin vuosituhannen alussa, selviää Tilastokeskuksen tuoreista kuolinsyytilastoista. Naisten osuus on suurentunut enemmän: alkoholiperäisiin tauteihin ja alkoholimyrkytykseen kuoli viime vuonna puolet enemmän naisia kuin vuonna 2000. Vielä enemmän ovat lisääntyneet kuolemat alkoholin aiheuttamiin maksasairauksiin kuten maksakirroosiin. Ne tappoivat 562 ihmistä 2000 ja 998 viime vuonna. Miesten kuolemat lisääntyivät 76 ja naisten 67 prosenttia. "Kuolemat ovat jäävuoren huippu. Ennen kuolemaa on iso joukko ihmisiä ollut pahasti sairaana", muistuttaa Kansanterveyslaitoksen pääjohtaja Pekka Puska. Kansanterveyslaitos kutsuukin alkoholia suomalaisten suurimmaksi terveysuhaksi. Lähde: Helsingin Sanomat 29.11.2007 Tuossa on vain muutama esimerkki siitä että alkoholi aiheuttaa enemmän tuhoa kuin aseet, mutta alkoholi kuten aseet sekä monet muut asiat ovat melkovaarattomia oikein käytettynä, enkä tahtoisi kenenkään yrittävän täysikieltoa alkoholille. Nykyihmiset saavat elokuvista ja muustamediasta aivan väärän kuvan aseista, ja jos he tai heidän ystävänsään ei harrasta aseita, niin kuvitellaan ettei kukaan muukaan niillä mitään tee. Tai sitten jos edes yritetään väittää ettei jonkin tyyppisillä aseilla voida tehdä muuta kuin tappaa, niin eivät sen sanojat tiedä harrastuksesta mitään. Melkein kaikille (ellei kaikille) myytäville aseille on jonkinlainen ampumaurheilulaji tai muu hyväksyttävä käyttömuoto, muuten eivät valmistajat niitä tekisi. Ja vaikkei se olisi muuta kuin peltipurkkien ampumista, se voi olla jonkun henkilön harrastus eika se ole vaaraksi kenellekkaan jos tämä henkilö toimii asiallisesti. Paljon tärkeämpää olisi kiinnittää huomiota nuorten mielenterveys ja päihdeongelmien huoltoon kuin yrittää ottaa harrasteväline / työkalu pois lainkuuliaisilta ihmisiltä. (Rikolliset eivät kuitenkaan välitä siitä mitä laki sanoo). |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Suuri kulttuuriadressi Maamme hallituksen lyhytnäköiset ja suhteettomat leikkaukset uhkaavat perusoikeuksiamme, oikeuttamme kulttuuriin ja hyvinvointiin. Taide ja kulttuuri ovat eri muodoissaan läsnä kaikkialla. Kulttuuria ovat esitykset, kirjastot, museot, näyttelyt ja konsertit, tv-sarjat ja elokuvat, kirjat, tanssi ja laulu. Taiteilijat ovat luoneet myös talomme, huonekalumme, vaatteemme ja muotoilleet arjen esineet tai kulkuvälineet. Taide ja kulttuuri ovat niin monin eri tavoin mukana elä...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Hei! Turun kaupunki valmistelee kaavamuutoshanketta, jossa osia nyt virkistyskäyttöön kaavoitetusta alueesta muutettaisiin kerrostalojen rakennusalueeksi. Hanke etenee nimellä Katariinanlaakson asuntomessualueen täydennysrakentamista koskeva asemakaavamuutos (Jagellonicankatu 3 ja 4). Kyseinen alue on poikkeuksellisen arvokas niin luonnon, historian kuin kaupunkikuvan kannalta, ja kaavamuutoksen toteuttaminen aiheuttaisi merkittävää haittaa näille arvoille. Arvokas ympäristö tuhottaisiin peruut...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla! Apua tarvitaan kiireellisesti Linnanvirrassa talvehtiville sorsille ja joutsenille poikasineen. Kaupunkilaisten huoli on suuri. Kaupunkilaiset ovat alkaneet ruokkia nälkään nääntyviä lintuja ja tästä Kajaanin kaupunki on tehnyt rikosilmoituksen. Linnanvirrassa talvehtii muuttoviettinsä kadottaneita tai muuten muuttoon kykenemättömiä sorsia. Talvehtimaan on nyt saapunut myös Kajaanin Linnanvirrassa jo neljä talvea talvehtinut joutsenpari...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kanta-Hämeen alueella toimiva hyvinvointialue OmaHäme on kaavaillut Forssan sairaalan vuodeosastojen sekä poliklinikoiden sulkuja, sekä siirtoa Hämeenlinnan Assi-sairaalaan. Me vaadimme Forssan sairaalan palveluiden pysymistä nykyisellä tasolla. Forssan sairaala palvelee Lounais-Hämeen alueella noin 50 000 asukasta. Se on mahdollistanut usealle seutukuntalaiselle palvelut lähialueella. Sen lisäksi Forssan sairaala toimii työllistäjänä Forssan seudulla. Palveluiden siirtäminen Hämeenlinna...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto on säilytettävä Vähässäkyrössä Taustaa Pohjanmaan hyvinvointialueen vuoden 2025 talousarvioon sisältyy ehdotus, jonka mukaan Vähänkyrön hyvinvointiaseman lääkärin ja hoitajan vastaanotto siirrettäisiin Laihialle ja asukkaat voisivat jatkossa valita, asioivatko he Laihialla vai Vaasan keskustassa. Perustelut Vähänkyrön hyvinvointiaseman tilat ovat uudet, sisäilmaltan hyvät ja hyvinvarustellut. Julkista liikennettä Laihian 40 vuotta sitten rakennetulle hyvinvointi...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Henkilökohtainen anteeksipyyntö Israelilta ja Jumalalta
Henkilökohtainen anteeksipyyntö Israelilta ja Jumalalta. Kiitos jokaiselle tämän adressin allekirjoittaneelle. Adressi ja allekirjoituksenne on tänään 3.12.2024 viety Israelin suurlähetystöön. Jumala siunatkoon teitä jokaista kuin myös Israelia ja Suomea. Jaana Koivunen...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Allekirjoita Suomen hallitukselle osoitettu vaatimus lopettaa perusteeton ja kohtuuton Israelin tuomitseminen YK:n yleiskokouksessa ja YK:n alajärjestöissä, sekä pidättäytymään Palestiinan valtion tunnustamisesta, mikäli tietyt ehdot eivät täyty. Adressin taustalla on 20 Israel-järjestön muodostama Israel-ystävyystoimikunta. UN Watch -järjestön mukaan (https://unwatch.org/database/) Israel on 2015-2024 saanut osakseen 69 % YK:n yleiskokouksen tuomitsevista päätöslauselmista. Suomi on äänestänyt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Me allekirjoittaneet vastustamme Kaarinan kaupungin suunnitelmaa lakkauttaa musiikkiluokkatoiminta ja korvata se suppeammalla valinnaisainetarjonnalla. Vaadimme, että lähes 40 vuotta jatkunut musiikkiluokkatoiminta säilytetään nykyisessä laajuudessaan Valkeavuoren koulussa. Miksi musiikkiluokat tulee säilyttää: Musiikkiluokat ovat olleet keskeinen osa Kaarinan koulutus- ja kulttuuritarjontaa vuodesta 1986. Niiden lakkauttaminen tuhoaisi vuosikymmenien aikana rakennetun osaamisen ja toimintamall...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Estetään yhdessä sota veteraanien häpäisy ja seistään heidän kanssaan itsenäisen Suomen tukena. Ota kantaa ja äänestä Presidentti Stubbin päätöstä vastaan. Jos olet saanut kutsun linnan juhliin, kannustamme myös sinua allekirjoittamaan ja menemään askelen edelle kieltäytymällä kutsusta. Haluamme osoittaa kunnioitusta sotiemme veteraaneille ja heidän uhrauksilleen, koko itsenäisen Suomen kansalle. Allekirjoita vetoomus, joka vaatii palauttamaan veteraanit Suomen itsenäisyyspäivän juhliin 6.12.202...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lisää adressi "Aseiden täyskielto toteutettava" tähän luetteloonJUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Raamattu- ja Israel-marssi ja Israel-päivä Sapattina 9.11.2024! https://youtu.be/YlQVFXK1C8g?si=0ryrE1RRDpoK7n8J ISRAEL-PÄIVÄ JYVÄSKYLÄSSÄ SAPATTINA 9.11.2024! JEESUS: SILLÄ PELASTUS ON JUUTALAISISTA! JOHANNES 4:22 Raamattu- ja Israel-marssi klo 11-12 Kompassi Kauppakatu 33 Suomen ja Israelin liput mukaan! Sepänkeskus Kyllikinkatu 1 klo 12-16 Kahvit Puheet: Ilkka Vakkuri, toiminnanjohtaja Israelin Ystävät ry Jouko Piho, eläkkeellä oleva luokanopettaja, kirjailija ja kustantaja Ari Rusila...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
1805 Luotu: 12.12.2024
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101414 Luotu: 27.09.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
358 Luotu: 18.12.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15634 Luotu: 15.07.2023
Vetoomus Keskolle Tarvasjoen K-kaupan vuoksi!
570 Luotu: 13.12.2024
Hollolan musiikkiluokkien tulevaisuus on turvattava!
503 Luotu: 13.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
333 Luotu: 13.12.2024
Valinkauhantien leikkipaikan säilyttäminen Vantaan Hämevaarassa
99 Luotu: 16.12.2024
Vetoomus Karteroopin toiminnan jatkumiseksi
93 Luotu: 19.12.2024
Keskuspuisto on luontoa ja ulkoilijoita varten! Ei ympäristön ja alueen pilaavaa likaisen lumen vastaanottopaikkaa Keskuspuistoon!
313 Luotu: 10.12.2024
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
2682 Luotu: 01.12.2024
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
610 Luotu: 24.11.2024
Riikka Purralle potkut Suomen hallituksesta
65 Luotu: 11.12.2024
Pelastetaan Vuorenmäen koulu – ja Artjärvi!
1146 Luotu: 05.11.2024
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
1072 Luotu: 15.07.2023
Kauppa takaisin Tarvasjoelle
131 Luotu: 13.12.2024
Kurun Hirsilinna säilytettävä
774 Luotu: 30.11.2024
Vetoomus Haltialan tilan säilyttämiseksi
5172 Luotu: 19.08.2024
Iisalmen sairaalan ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä
5265 Luotu: 03.02.2024
Pohjois-Valkealan lasten puolesta!
49 Luotu: 13.12.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.