Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Kommentoitu viesti
Signe |
#3061 Tulokset tilaajan mukaan26.03.2013 17:24"Homojen kasvattamien lapsien vastausten pohjalta nuo tulokset on saatu. Onko teidän niin hirmu vaikea hyväksyä sitä että kaksi äitiä tai kaksi isää ole paras mahdollinen kasvuympäristö?" Kesällä 2012 Mark Regnerus yritti väittää todeksi, että lesbo- ja homovanhempien lapset selviävät elämässään huonommin kuin heteroperheiden lapset. Oli 3000 kyselylomaketta ja vastaajina 18-39 -vuotiaat aikuiset. Lomakkeessa kyseltiin heidän lapsuudenkodistaan, vanhemmistaan ja myöhemmästä elämästä. Johtopäätös oli, että sateenkaariperheiden lapset eivät menestyneetkään elämässään niin hyvin, kuin on aikaisemmin annettu ymärtää. Tutkimusta kritisoitiin paljon. Erityisesti kiinnitettiin huomio siihen, että otokseen sisältyi hyvin vähän sateenkaariperheiden lapsia. Vain 40 henkilöä ilmoitti eläneensä sateenkaariperheessä yli kolme vuotta. Arvostelijoiden mukaan tutkimus lähinnä kertoi, että aviokriisit aiheuttavat lapsille ongelmia. Syksyllä Regnerus pehmensi omia tulkintojaan. Nyt, kun USAn Korkeimmassa oikeudessa käsitellään ns. DOMAn perustuslaillisuutta, tutkimus on taas pulpahtanut esiin. DOMA takoittaa: Defence marriage act eli liittovaltion laki ei tunnusta samaa sukupuolta olevien liittoja. DOMAn puolustajat vetoavat Regneruksen tutkimukseen. Myös Yhdysvaltain katolinen kirkko on vedonnut Regneruksen tutkimukseen, kun se haluaa tukea homovastaisille kannoilleen. Tutkimuksen julkitulo juuri viime kesänä ei ollut sattumaa. Ajankohta oli valittu niin, että tutkimus on käytettävissä, kun Korkeimmassa oikeudessa aletaan käsitellä DOMAa ja Kalifornian kansanäänestyksen laillisuutta. Kaliforniassa kansanäänestyksellä 2008 kiellettiin samaa sukupuolta olevien avioliitot. "American Independent" ja "Huffington Post" onnistuivat selvittämään, että tutkimuksen rahoittaja Witherspoon-Instituutti halusi tämän ajankohdan, jotta voitaisiin vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen ja Korkeimpaan oikeuteen. Instituutin johtaja oli toivonut, että tutkimuksen tuloksena sateenkaariperheet näyttäytyvät huonossa valossa. |
Vastaukset
Vieras |
#3076 Re: Tulokset tilaajan mukaan2013-03-26 17:48:31#3061: Signe - Tulokset tilaajan mukaan No täytyy sitten vain sanoa että vakuuttava tutkimus, en ymmärrä miksi joku on niin typerä että tekee tutkimuksen tahallaan joka ei pidä paikkaansa. Ainahan siitä jää kiinni eikö ihmiset opi? Varsinkin nuo taulukot näytti vakuuttavalta koska ne antaa ymmärtää että siinä on oikeasti jotain perää
|
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Adressi Ylöjärven Karhen Ympäristökoulun säilyttämisen puolesta ja ehdotus yhteistyöhön
Vetoomus Kivelänrannan melontakeskuksen säilyttämisen ja uusimisen puolesta
Adressi Salon sairaalan yöpäivystyksen säilyttämiseksi
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Adressi Salon sairaalan yöpäivystyksen säilyttämiseksi
18105 Luotu: 11.09.2024
Uusi Päivän jäänti Yle Areenaan
4294 Luotu: 30.06.2024
Kassapalvelut takaisin Saarijärven Aarresaareen
318 Luotu: 24.09.2024
Saksalan uimahallia ei tule lakkauttaa
296 Luotu: 18.09.2024
Koivuhaan terveysaseman säilymisen puolesta
294 Luotu: 22.09.2024
Elokapinan toiminta tulee kieltää Suomessa
224 Luotu: 28.06.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
13426 Luotu: 15.07.2023
Harjuniityn Kosmoksenpuiston rakentaminen vuonna 2025
114 Luotu: 27.09.2024
Suomen valtion on pyydettävä anteeksi Israelilta
107 Luotu: 27.09.2024
Vastustamme Eurajoen kunnan kyläkoulujen lopettamista
99 Luotu: 27.09.2024
Wileniuksen perinnetelakan tulevaisuuden ja porvoolaisen monisatavuotisen puuvenekulttuurin puolesta
2701 Luotu: 13.01.2023
Suljetaan Toijan jätevedenpuhdistamo ja rakennetaan siirtoviemäri Muurlan kautta Salon puhdistamolle.
71 Luotu: 24.09.2024
Kumpulanmäen vaahterametsä on säästettävä
4782 Luotu: 05.10.2020
Vaadimme raudanpuutteen tunnustamista sekä tasa-arvoista hoitoa
14892 Luotu: 20.10.2022
Vetoomus Liinalammin koulun säilyttämiseksi
1470 Luotu: 02.09.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1374 Luotu: 08.05.2024
Vetoomus Alakitkantien (Kuusamo) kunnostamiseksi (Tien sijainti: Valtatie 5-Tolvantie eli Riisitunturille menevä "oikoreitti")
347 Luotu: 10.06.2024
Helsingin liityttävä Israelin kulttuuriboikottiin
41 Luotu: 23.09.2024
Luvattomien aseiden käytöstä ja hallussapidosta isommat rangaistukset
441 Luotu: 13.09.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10987 Luotu: 13.12.2020