Johanna Tukiainen Euroviisuihin
Suomen Euroviisuvalitsijaorganisaatio näyttää olevan ihan hukassa. Ovat nyt perustamassa avointa hakua tulevalle artistille, kun eivät ilmeisti keksi kenet sinne voisi lähettää. Mielestäni tänä vuonna pitäisi ehdottomasti jättää, jo vallitsevan lamankin vuoksi, tuomari ja yleisöäänestykset pois. Niiden tilalla voidaan näyttää vaikka uusintoja uutisista tai muista laatuohjelmista. Tänä vuonna voisimme lähettää viisuihin nousevan, uuden ja raikkaan kyvyn, eli Johanna Tukiaisen, ilman mitään valintoja tai kalliita äänestyksiä. Johanna tukiainen on kansainvälinen maailmannainen ja osaa käyttäytyä kameroiden edessä. Johanna on itsekkin sanonut että sopisi paremmin kansainvälisille areenoille, turha tälläistä tähteä on kuihduttaa kotimaamme köyhässä maaperässä. Uskoisin että viisuissa Johanna puhkeaisi täyteen kukkaan ja hänen loisteessaan Suomikin saisi pienen viipaleen suosiota. Lähettämällä tämän herkän kaunottaren Norjaan osoittaisimme myös sen että osataan täällä muutakin musiikkia tehdä kuin heviä.
Erneo Kalisto Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme sulkeneet tämän adressin ja poistaneet allekirjoittajien henkilötiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Adressit, joille on ostettu lisänäkyvyyttä
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
435 Luotu: 25.07.2025
Bevarande av Parfix - Parfixin säilyttäminen
424 Luotu: 26.07.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
811 Luotu: 17.07.2025
Huoli Oripään Palvelutalon asukkaiden ruuasta.
214 Luotu: 25.07.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
46158 Luotu: 02.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
360 Luotu: 13.06.2025
Linja-auto linjan 120 muutos peruttava, auto pitää käydä Kokkilan rannassa kääntymässä.
122 Luotu: 22.07.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
63 Luotu: 21.07.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
371 Luotu: 30.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10716 Luotu: 09.06.2025
Rantavalvonta Kalajoen hiekkasärkille
57 Luotu: 26.07.2025
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
655 Luotu: 17.03.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
160 Luotu: 10.07.2025
Vetoomus Taivassalon Ankkurin ja Poijun toiminnan turvaamiseksi
173 Luotu: 16.07.2025
Ei aurinkovoimalaa Pennala–Virenojan kylämaisemaan – vaadimme hankkeen keskeyttämistä
287 Luotu: 01.07.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2428 Luotu: 22.03.2025
Koirapuisto Jurvaan
21 Luotu: 21.07.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
267 Luotu: 07.07.2025
Suomussalmen Härkökankaan hautausmaan vanhat hautamuistomerkit ovat vaarassa
133 Luotu: 24.06.2025
Fixit - Suomen ero Euroopan unionista
132 Luotu: 24.01.2025