Tamperelaiset bändit tarvitsevat asianmukaiset treenikämpät!
Aamulehden verkkosivujen 5.7.2012 julkaiseman uutisen mukaan Tampereen kaupunki on sulkemassa lähes kaikki bändien käytössä olevat treenikämpät. Päätös on mielestämme väärä ja kertoo siitä että suomalaisen rockin kehdossa musiikki ei ole saavuttanut sille kuuluvaa arvostusta.
Me adressin allekirjoittajat vetoamme Tampereen kaupunkiin, kaupungin virkamiehiin ja luottamushenkilöihin sekä tulevien kuntavaalien valtuustoehdokkaisiin ja pormestariehdokkaisiin asianmukaisten treenikämppien rakentamiseksi Tampereen tiloja tarvitseville bändeille.
Manserock kunniaan myös kaupungin päätöksenteossa!
Jussi Lähde Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme sulkeneet tämän adressin ja poistaneet allekirjoittajien henkilötiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haljastennokkaa ei saa myydä
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1737 Luotu: 10.04.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
19812 Luotu: 20.03.2025
Oikeudenmukaiset ja yhdenvertaiset koulutilat Alasenjärven koulun oppilaille
403 Luotu: 09.04.2025
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
184 Luotu: 09.04.2025
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
930 Luotu: 13.12.2024
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
8217 Luotu: 05.02.2025
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2809 Luotu: 05.05.2024
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
361 Luotu: 01.04.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
554 Luotu: 22.03.2025
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
89 Luotu: 09.04.2025
Adressi Alumiinitie 2 kaavasuunnitelmaa vastaan
89 Luotu: 08.04.2025
Papinjärventien kunnostus ja Papinjärvelle laituri
142 Luotu: 03.04.2025
Viinijärvelle kuntosali ja isompi liikuntasali
228 Luotu: 04.04.2025
Välenojan matalan kynnyksen kuntouttavan työtoiminnan (A1) säilyttäminen Hyvinkäällä Keski-Uudenmaan hyvinvointialue
135 Luotu: 03.04.2025
Vaadimme, että valtatie 9:n parannushanke välillä Tampere-Orivesi saa kiireellisen rahoituspäätöksen hallituksen puoliväliriihessä ja toteutukseen ryhdytään välittömästi
183 Luotu: 20.03.2025
TNT ei kuulu metsään – turvataan luonto ja lähiasutus
76 Luotu: 06.04.2025
Koulukuljetus Nuottasaaren oppilaille Myllytulliin
34 Luotu: 07.04.2025
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
763 Luotu: 28.01.2025
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
1794 Luotu: 18.03.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
973 Luotu: 10.12.2024