Talvivaaran purkuputkiasia
Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori
Konkurssiasiamies Helena Laine
Talvivaara-toimisto
Valtioneuvosto
ADRESSI TALVIVAARAN PURKUPUTKIASIASSA
Me allekirjoittaneet kansalaiset olemme huolissamme Talvivaaran tulevista vaikutuksista, jotka aiheutuisivat suunnitellun purkuputken rakentamisesta. Julkisuuteen 25.2. tulleista uutisista käy ilmi, että Talvivaaran tilanne on monessa suhteessa hälyttävä. Sitä vastoin uutisista ei käy ilmi se vaihtoehto, että Talvivaarassa on allaskapasiteettia jätevesille avolouhoksessa noin 1,5 vuodeksi.
Valtion tulee lopultakin ottaa omistajan rooli ja keskeyttää tarpeeton sekä haitallinen purkuputkiprosessi. Jotta Talvivaara olisi joskus myynti- ja toimintakunnossa, tulee kaikki sen pääongelmat ratkaista: metallien erotusprosessi, vesiongelma sekä kiintojäteongelma. Koska vesiongelma on akuutein, tulee valtion panostaa ensin juuri siihen.
Vesien keräämisellä avolouhokseen saadaan lisäaikaa toimivien vedenpuhdistamoiden rakentamiselle. Vain hyvin järjestetty vedenpuhdistus mahdollistaa vastuullisen toimijan mukaantulon Talvivaaraan.
Niinpä vaadimme yleisen edun nimissä, että pysäytätte purkuputken rakentamisen välittömästi.
Lisätietoa:
http://www.kainuunsanomat.fi/kainuun-sanomat/kainuu/professori-ihmettelee-lakipykalan-kayttoa/
http://yle.fi/uutiset/talvivaara_pimitti_tietoja_viranomaisilta_jo_pari_vuotta_sitten/7829648
Adressi tullaan viemään lähetystönä Helsinkiin mahdollisimman monelle vastaanottojalle maaliskuun aikana.
Ari Korhonen Ota yhteyttä adressin tekijään
Adressin tekijä on sulkenut tämän adressin.Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme poistaneet allekirjoittajien henkilökohtaiset tiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Adressit, joille on ostettu lisänäkyvyyttä
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
417 Luotu: 20.08.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51105 Luotu: 02.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
21042 Luotu: 20.03.2025
Turvalliset koulumatkat oppilaille Mikkelissä - bussien ylitäytölle loppu!
77 Luotu: 12.08.2025
Kyllä kehitykselle, Länsi-Uusimaa tarvitsee investointeja ja työpaikkoja! - Ja till utveckling, Västra Nyland behöver investeringar och arbetsplatser!
58 Luotu: 07.08.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1090 Luotu: 25.07.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
872 Luotu: 14.06.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
174 Luotu: 09.08.2025
Virtasalmen kylätalon purkupäätöksen kumoaminen
467 Luotu: 22.05.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
276 Luotu: 10.07.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
403 Luotu: 21.07.2025
Sinetän liikenneturvallisuuden parantaminen
174 Luotu: 03.08.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
945 Luotu: 17.07.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
223 Luotu: 23.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11081 Luotu: 09.06.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
746 Luotu: 04.05.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
244 Luotu: 29.07.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
316 Luotu: 03.07.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
53 Luotu: 22.07.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
312 Luotu: 07.07.2025