Pelastakaa adressit
Tältä adressisivustolta poistettiin ennakkoon varoittamatta tai edes jälkeenpäin ilmoittamatta "Pelasta savolaiset ja tornionlaaksolaiset" -adressi. Jäljelle jäi vain lukuisia, turhia linkityksiä erinäisiltä sivuilta tähän jo poistettuun adressiin. Perusteluna oli paradoksaalisesti, että adressi ei ollut tarpeeksi hauska - sivustolla, joka ensinnäkin ohjeidensa mukaan kieltää huumorimielessä tehdyt adressit mutta julkaisee vain tarpeeksi hauskat adressit.
Lisäksi adressin laatijaa kiellettiin käyttämästä nimimerkkiä Uupunut Jättiläinen, vaikka esimerkiksi nimimerkki LateZ:kin on saanut läpi adressinsa Alfred J. Kwakin palauttamisesta televisioon.
Tämä ei ole huumoriadressi vaan adressi epäselviä säännöksiä sekä ylläpidon yksipuolista huumorikäsitystä vastaan.
Pelasta adressit allekirjoittamalla!
Uupunut Jättiläinen Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme sulkeneet tämän adressin ja poistaneet allekirjoittajien henkilötiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
4583 Luotu: 03.02.2025
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
3385 Luotu: 05.02.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2088 Luotu: 15.07.2023
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
1462 Luotu: 24.11.2024
Jalkapallohalli Naantaliin
1400 Luotu: 21.01.2025
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
361 Luotu: 07.02.2025
Tornionjoen kalastussäännön muutostarpeet vuodelle 2025
283 Luotu: 07.02.2025
Pelastetaan Kuggomin puuvenekoulu
681 Luotu: 31.01.2025
Vetoomus HIFKn toimistolle ja johdolle vääränlaisen fanikulttuurin kitkemiseksi
167 Luotu: 03.02.2025
Vetoomus Jokelan koulun puolesta
89 Luotu: 10.02.2025
Mahdollisuus jatkaa filosofian aineopintoja sekä kestävyysopintoja Itä-Suomen yliopistossa on turvattava
236 Luotu: 22.01.2025
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101807 Luotu: 27.09.2024
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
545 Luotu: 28.01.2025
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
901 Luotu: 14.01.2025
Emme halua Harjavalta-Nakkila alueelle TUULIVOIMALOITA!
634 Luotu: 21.10.2021
Uitonrannan/Rantalaurilan tontti säilytettävä Keminmaan kunnan omistuksessa ja siitä on kehitettävä kaikkia kuntalaisia palvelevaksi virkistysalueeksi
204 Luotu: 26.01.2025
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
1084 Luotu: 19.01.2025
Ei aurinkovoimalaa Lopen Vojakkalaan Kalattomannummelle ja Kyläntaustanmaalle
50 Luotu: 10.02.2025
Helsingin kantakaupungin veneiden talvisäilytyspaikat turvattava
81 Luotu: 01.02.2025
Ei tuulivoimaa Vaalan Haarasuonkankaalle
46 Luotu: 07.02.2025