pedofiileille vähintään ehdoton vankeus
Pedofiilit selviävät vähillä tuomioilla. Eli yleensä ehdollisella vankeudella tai/ja vahingonkorvauksilla. Tuomiot erotellaan teon "törkeydellä". LAPSEN HYVÄKSIKÄYTTÖ ON AINA TEKONA TAVASTA HUOLIMATTA JÄRJETTÖMÄN TÖRKEÄ JA TOISEN IHMISEN ELÄMÄN RIISTÄMISTÄ.
Raha ei korvaa hyväksikäytetyn lapsen elämää ja raakoja muistoja.
Pedofiilit eivät pelkää, kun tietävät, että täällä pääsee ainakin ensimmäisellä kerralla ehdollisella vankeusrangaistuksella (eli sama kuin ei mitään rangaistusta).
Myös lapsipornon hallussapidosta syytetyt joutuvat kärsimään ehdottoman vankeusrangaistuksen.
VAADIMME:
LAPSEN HYVÄKSIKÄYTÖSTÄ / LAPSIPORNON HALLUSSAPIDOSTA TUOMITTU KÄRSII VANKEUTENSA AINA EHDOTTOMANA. EMME HYVÄKSY PEDOFILIASTA TUOMITULLE EHDOLLISTA VANKEUTTA.
VANKEUS AJAN TULEE OLLA VÄHINTÄÄN PUOLI VUOTTA (6 kuukautta).
Ottakaamme huomioon, että tästä ajasta vähennetään puolet, ellei tuomittua ole aiemmin tuomittu, eli vaatimus on Vähintääkin realistinen!
adressi toimitetaan presidentille Tarja Haloselle ja kaikille henkilöille eduskuntaan, jotka liittyvät em. asian valvomiseen.
Kati Koistinen Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme sulkeneet tämän adressin ja poistaneet allekirjoittajien henkilötiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Haljastennokkaa ei saa myydä
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
17111 Luotu: 20.03.2025
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11108 Luotu: 03.02.2025
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
1689 Luotu: 18.03.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
368 Luotu: 22.03.2025
Vetoomus Suomen Painiliitolle +sarjojen lisäämiseksi tyttöjen ja naisten SM-kisoihin.
243 Luotu: 25.03.2025
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
102441 Luotu: 27.09.2024
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
8041 Luotu: 05.02.2025
Adressi Viikinrannan ja Pornaistenniemen luonnon turvaamiseksi
363 Luotu: 20.03.2025
Pirkkalan virkistysmetsät säilytettävä
625 Luotu: 10.03.2025
Vetoomus Mansikkamäen koulun 3C-luokan opetuksen jatkuvuuden puolesta
102 Luotu: 27.03.2025
Espoonlahden uimahallille on etsittävä uusi rakennuspaikka – nykyisen hankkeen eteneminen vaarantaa tuhansien espoolaisten lasten ja nuorten uintimahdollisuudet
3657 Luotu: 11.03.2025
Vaadimme, että valtatie 9:n parannushanke välillä Tampere-Orivesi saa kiireellisen rahoituspäätöksen hallituksen puoliväliriihessä ja toteutukseen ryhdytään välittömästi
121 Luotu: 20.03.2025
Järjestöjen kannanotto: Vammais- ja vanhusneuvostojen yhdistäminen ei ole hyväksyttävää
342 Luotu: 14.03.2025
Sano EI kunnan järjestämille jätekuljetuksille! Säg NEJ till avfallstransporter som anordnas av kommunen!
758 Luotu: 11.03.2025
Suojellaan kotiseutua – Ei tuulivoimaloita Ikaalisiin!
66 Luotu: 25.03.2025
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
157 Luotu: 17.03.2025
Särkisalon merellisen maaseudun kulttuuriympäristön säilyttämisen puolesta
60 Luotu: 23.03.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
433 Luotu: 13.03.2025
ADRESSI HUMPPILAN KESONKULMAAN SUUNNITELLUN BIOKAASULAITOKSEN SIJOITTAMISESTA TOISAALLE
122 Luotu: 14.03.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
890 Luotu: 10.12.2024