Mötley Crüe Suomeen!
Mötley Crüe Suomeen! KAIKKI ALLEKIRJOITTAKAA.
Mötley Crüe on suuren suosion ympäri maailmaa saavuttanut, 1980-luvun alussa perustettu heavy metal/glam metal -yhtye. Bändiin kuuluvat Vince Neil, Mick Mars, Nikki Sixx ja Tommy Lee. Yhtye on myynyt noin 40 miljoonaa levyä.
Jäsenet
Nykyiset
Vince Neil – laulu
Nikki Sixx – basso
Mick Mars – kitara
Tommy Lee – rummut
1980-luku
Mötley Crüe perustettiin 1980-luvun alussa Los Angelesissa basisti Nikki Sixxin jätettyä aikaisemman yhtyeensä Londonin. Eräs Sixxin ystävistä suositteli rumpaliksi Tommy Lee -nimistä nuorta rumpalia, joka oli soittanut yhtyeessä Suite 19. Tommy Lee tapasi Nikki Sixxin ja he päättivät perustaa Mötley Crüen. Samaan aikaan Sixx yritti myydä hehkulamppuja työkseen. Tommy Lee huomasi lehdestä Mick Marsin ilmoituksen "Äänekäs, röyhkeä ja raju kitaristi vapaalla jalalla". Mars pestattiin uuden, vielä nimettömän yhtyeen kitaristiksi, joten yhtyeeltä puuttui enää laulaja.
Tommy Lee ja Vince Neil tunsivat toisensa lukiosta. Tommy oli ihaillut Vinceä pitkään. Heitä yhdisti myös samanlaiset musiikilliset ihanteet, tärkeimpänä KISS. Mick halusi Vince Neilin liittyvän yhtyeeseen kuultuaan tämän laulavan silloisen yhtyeensä Rock Candyn kanssa. Tommy soitti Vincelle ja pyysi tätä tulemaan mukaan bändiinsä. Vince oli kuitenkin tyytyväinen Rock Candyn kanssa, eikä halunnut jättää yhtyettä. Pian Rock Candy kuitenkin hajosi ja Vince liittyi Tommyn yhtyeeseen. Vince Neil, Tommy Lee ja Nikki Sixx muuttivat yhdessä Sunset Stripillä sijaitsevaan asuntoon, joka oli todella lähellä Whisky A-Go-Go -nimistä baaria. Ihmiset tulivat Whiskystä aina jatkoille yhtyeen jäsenten taloon, jota kutsuttiin nimellä Motley House (suom. kirjava talo), ei kuitenkaan niinkään talon värin, vaan siellä majailleen joukon mukaan.
-> By; WIKIPEDIA.FI
On liikkunut huhuja, että Mötley tulisi suomeen v.2009?
~ Allekirjoittakaa, KAIKKI ~
Nalle Karhu Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme sulkeneet tämän adressin ja poistaneet allekirjoittajien henkilötiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1794 Luotu: 10.04.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
19938 Luotu: 20.03.2025
Ehdotus käytännön potilastentin järjestämisen parantamiseksi ja lääkärin laillistamisprosessin nopeuttamiseksi Suomessa, EU-/ETA-alueen ulkopuolella koulutettujen lääkärien kohdalla
155 Luotu: 13.04.2025
Ehdotuksia EU- tai ETA-valtioiden ulkopuolella koulutettujen lääkärien laillistamisprosessin parantamiseksi Suomessa
151 Luotu: 13.04.2025
Ehdotus kielivaatimusten tasa-arvoistamiseksi – yhtäläiset vaatimukset EU- ja EU:n ulkopuolella koulutetuille lääkäreille
136 Luotu: 13.04.2025
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
8217 Luotu: 05.02.2025
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
227 Luotu: 09.04.2025
Oikeudenmukaiset ja yhdenvertaiset koulutilat Alasenjärven koulun oppilaille
419 Luotu: 09.04.2025
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2845 Luotu: 05.05.2024
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
111 Luotu: 09.04.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
588 Luotu: 22.03.2025
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
405 Luotu: 01.04.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
577 Luotu: 13.03.2025
Vetoomus lohen puolesta
53 Luotu: 12.04.2025
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11243 Luotu: 03.02.2025
TNT ei kuulu metsään – turvataan luonto ja lähiasutus
110 Luotu: 06.04.2025
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
947 Luotu: 13.12.2024
Prisma Koivukylään!
173 Luotu: 10.04.2024
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2281 Luotu: 15.07.2023
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
771 Luotu: 28.01.2025