Teemu Mäki pois professorin virasta

Lainaan luvalla Richard Järnefeltin kirjoitusta, joka on ollut hänen Aamulehden blogissaan (http://aamulehdenblogit.ning.com/profiles/blogs/saekillae-valoa-pimeaeaen) ja monissa lehdissä. Siitä selviää asia. Minusta on täysin käsittämätöntä, että tällainen ihminen josta teksti kertoo, on edes professoriksi valittu. Minusta valitsijat pitäisi saattaa edesvastuuseen, ja kansan pitäisi nousta vaatimaan tällaista ihmistä pois toisia opettamasta kuin myös samalla kaiken paskataiteen tukemisen lopettamista.

Allekirjoittakaa tämä adressi. Kun nimiä on riittävästi, pidän huolen, että adressistamme kerrotaan julkisuudessa, ja se luovutetaan opetusministerille.


Säkillä valoa pimeään

Yksi suomalaisen yhteiskunnan monista kummallisuuksista on yhä esiintyvä korporatiivisuus. Tuo sanahan totuttiin aiemmin liittämään Mussolinin johtamaan Italiaan, ja hallintotapana se viittaa varhaiskeskiaikaiseen Eurooppaan, jolloin ammattikunnat syntyivät, ja ratkoivat keskenään omia asioitaan. Esim. räätäli, suutari, maalari tai kivityömies ei voinut olla, ellei saanut siihen koko ammattikillan hyväksyntää. Historiasta tiedämme, että tämä järjestelmä johti kuitenkin kyseisten elinkeinojen näivettymiseen ja osaamisen kapeutumiseen, koska kukaan ei saanut olla mestariaan parempi, ja lopulta kisällit vain ikäänkuin kantoivat säkillä valoa pimeään.

Kun muu maailma meni eteenpäin, Suomi jäi rämpimään keskiaikaan. Meillä yhteiskunnan (lue: veronmaksajien) rahoja jaettaessa vallitsee taiteen alalla edelleen korporatiivinen ajattelu. Kuvataiteilijodien järjestöt muka ovat pätevimpiä päättämään, ketkä kuvataiteilijat ovat ansioituneita ja ketkä eivät. Ja sama säveltaiteenkin puolella. Ja jopa taidekorkeakoulujen professorinimityksissä kuullaan taiteilijoiden järjestöjä, eikä objektiivisesti arvioida ansioita.

Nyt tämä systeemi on taas tuottanut kauneimman kukkasensa, kun kuvataiteilija, taiteen tohtori Teemu Mäestä tulee Taideteolliseen korkeakoulun professori lokakuun 2008 alusta alkaen. Helsingin Sanomat (9.9.2008) kertoo, että vuonna 1967 syntynyt Mäki valittiin professoriksi korkeakoulun visuaalisen kulttuurin osastolle viiden vuoden ajaksi.

Valintakriteereistä lehti ei kerro mitään, mutta ilmeisesti valinta on tapahtunut suomalaisia ääliöperinteitä noudattaen ja alan järjestöjä kuullen.

Oma mielipiteeni taiteen opetuksesta, taiteen väitöskirjoista ja taidealan korkeakouluista on lievästi sanottuna kriittinen. Mutta mikään siitä ei ylitä sitä kriittisyyttä, mitä tunnen Teemu Mäkeä kohtaan hänen teostensa vuoksi. Mäkihän hankki melko tasan kaksikymmentä vuotta sitten julkista mainetta tekemällä ”taideteoksen”, jossa löytäeläinkodista ”hyvään kotiin” hakemansa Puppe-kissa päätti päivänsä videonauhalla Mäen sekä hakatessa eläinparkaa kirveellä että masturboidessa kuolevan ja kituvan eläimen päälle. Tämän ”taideteoksen” Kiasmakin otti valikoimiinsa.

Mäki sai muodollisen sakkorangaistuksen tekosestaan, ja vältti sen jälkeen elollisten olentojen käyttöä ”teoksissaan”, mutta sama luova linja jatkui. Mäen toinen klassikko, joka onneksi on vain kirjallista ilmaisua videoruudussa, ei toteutusta, on ”In A Dream I Fucked My Grandmother” (1995), ja näissä unelmissaan Mäki nai isoäitiään silmään. Muistaa kannattaa myös vuosien 2000-2001 pelkkiä Mäen teoksia Oulussa esitellyt näyttely ”Why Socialism Is Necessary”. Netistä löytyy Mäen nimellä hakemalla samanlaista viisautta ja taidetta loputtomiin.

Kaikki me teemme virheitä. Jos Mäki olisi katunut julmuuttaan, pyytänyt sitä anteeksi, ja kehittynyt taiteilijana toisenlaiseen suuntaan, ehkä itsekin arvostaisin Mäen taidetta. Mutta kun sama show vain jatkuu, monimerkitykselliset tai paremminkin merkityksettömät installaatiot monistuvat (fiksaationa aina seksi ja kuolema eri tavoin), ja suomalainen veronmaksaja maksaa ”taiteilun” laskun, ensin pitkän taideapurahan ja nyt jopa professuurin muodossa, niin jossakin on todella vikaa ja paljon.

Minusta taiteen tehtävä ei ole tehdä julmuuksia ”herättääkseen.” Julmuuksia tekevä taiteilija pitää pistää vankilaan tai mielisairaalaan. Mielestäni ylipäänsäkin kaikki taiteen tuet saisi lopettaa, koska silloin ei olisi teemumäkiä. Kukaan ei nimittäin halua Teemu Mäen kaltaisten taiteilijoiden teoksia näkyville, paitsi Kiasma, joka sekin on mieleltään sairaiden taideihmisten hallussa, ja operoi veronmaksajien rahoilla. Jos taiteilijan kuuluisi elättää itse itsensä omalla taiteellaan, teemumäet lakkaisivat taiteilemasta, ja saisimme jälleen sellaista taidetta, joka tuottaa ihmisille oikeaa iloa.

Miksi minusta tuntuu, että tässäkin asiassa Suomi on ihan omaa luokkaansa hölmöydessä? Minun on vaikea uskoa, että missään muussa länsimaassa kissantappamisella mainetta hankkineelle ”taiteilijalle”, jonka tematiikkaan kuuluu myös isoäitinsä silmään naiminen, annettaisiin professuuri. Olemmeko me hulluja? Onko poliittisilla päättäjillä järjen hiventäkään?

Richard Järnefelt