Jääpelikenttiä Tampereelle
Vuonna 2002 tapahtui kaupungin puistoalueella olevalla luistelukentällä onnettomuus, jossa kentän aidan yli lentänyt kiekko osui ohikulkijaan. Oikeuden päätöksen mukaan kaupunki on palvelun tuottajana vastuussa vahingosta. Tämän johdosta on palvelutarjontaa tarkasteltaessa otettava turvallisuus tärkeimmäksi asiaksi.
Turvallisuuden takia Tampereen kaupungin puistoalueilla olevien pelaamiseen tarkoitettujen luistinkenttien määrää vähennetään tavikaudella 2006 – 2007 siten, että 56 kentälle jätetään viemättä maalit. Myös jääpelit kieltäviä kylttejä lisätään kentille.
Ei yksittäinen tapaus, vaikka se valitettava onkin, voi olla syynä näin radikaaleihin ratkaisuihin kuin mihin Tampereella on päätetty ryhtyä.
Vaadimme Kaupunkia muulla tavalla kuin poistamalla jääpelikenttiä ja maaleja kentiltä, sekä kieltämällä mailapelejä varmistamaan liikunnan ja harrastamisen mahdollisuudet sivullisten turvallisuuden siitä kärsimättä.
Kari Järviö Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme sulkeneet tämän adressin ja poistaneet allekirjoittajien henkilötiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1774 Luotu: 10.04.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
19876 Luotu: 20.03.2025
Oikeudenmukaiset ja yhdenvertaiset koulutilat Alasenjärven koulun oppilaille
414 Luotu: 09.04.2025
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
217 Luotu: 09.04.2025
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2837 Luotu: 05.05.2024
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
8217 Luotu: 05.02.2025
Ehdotuksia EU- tai ETA-valtioiden ulkopuolella koulutettujen lääkärien laillistamisprosessin parantamiseksi Suomessa
124 Luotu: 13.04.2025
Ehdotus käytännön potilastentin järjestämisen parantamiseksi ja lääkärin laillistamisprosessin nopeuttamiseksi Suomessa, EU-/ETA-alueen ulkopuolella koulutettujen lääkärien kohdalla
122 Luotu: 13.04.2025
Ehdotus kielivaatimusten tasa-arvoistamiseksi – yhtäläiset vaatimukset EU- ja EU:n ulkopuolella koulutetuille lääkäreille
111 Luotu: 13.04.2025
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
390 Luotu: 01.04.2025
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
104 Luotu: 09.04.2025
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
941 Luotu: 13.12.2024
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
561 Luotu: 22.03.2025
Adressi Alumiinitie 2 kaavasuunnitelmaa vastaan
89 Luotu: 08.04.2025
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
1815 Luotu: 18.03.2025
Viinijärvelle kuntosali ja isompi liikuntasali
229 Luotu: 04.04.2025
Vetoomus lohen puolesta
41 Luotu: 12.04.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
540 Luotu: 13.03.2025
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
769 Luotu: 28.01.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2279 Luotu: 15.07.2023