Yleinen asevelvollisuus vapaaehtoiseksi myös miehille
Yleisen miehiä koskevan asevelvollisuuden puolustukseksi ei tänä päivänä ole muuta tarjottavaa kuin syvälle juurtuneet myyttiset käsitykset sen miehisyyttä "puhdistavasta" luonteesta. Itseäni ainakin miehenä loukkaa puheet "miesten koulusta". Ikäänkuin mies, ase ja väkivalta olisivat jollakin mystisellä tavalla ja itsestään selvästi yhtä, eivätkä erikseen yhtään mitään. Puheen mielettömyyden tajuaa kun väittää esimerkinomaisesti, että tyttölapsesta kasvaa nainen vasta hänen pukeutuessaan hameeseen ja tiskatessaan ahkerasti keittiössä.
Fakta on se, että yhteiskuntamme ja maailman tilanne on ajanut asevelvollisuusjärjestelmän ohi - Kaiken lisäksi Suomen järjestelmä rikkoo ihmisoikeuksia ja jopa omaa perustuslakia, jossa kielletään syrjintä mm. sukupuolen, alkuperän (synnyinpaikan) ja katsomuksen perusteella... ja asevelvollisuusjärjestelmähän tätä kaikkea tekee (mies, Ahvenanmaa, jehovan todistajat).
esiin tulee tämä tasa-arvo kysymys Miksi naisen, jehovan tai ahvenanmaalaisen vapaus on arvokkaampi? Miksi me muut tuomitaan pakolla tekemään jotain mitä me emme välttämättä haluaisi tehdä?
Yleistä asevelvollisuutta ei voida pitää tasa-arvoisena koska se ei koske naisia, Jehovan todistajia eikä Ahvenanmaan kansalaisia. Siviilipalvelusta voidaan perustellusti verrata pakkotyöhön. Maassamme harvinaisia mielipidevankeja ovat totaalikieltäytyjät, pakollinen asepalvelus tai siviilipalvelus vankilan uhalla on suoraan verrattavissa pakkotyöhön ja loukkaa siten törkeästi perusihmisoikeuksia. Sinänsä on hämmästyttävää, että tällainen on ylipäätään mahdollista demokraattisessa ja vapaana pidetyssä valtiossa. Suomen on kovin hankalaa saarnata muille maille ihmisoikeuksista ollessaan itse Amnestyn mustalla listalla.
Varsinainen asepalvelus muutettaisiin vapaaehtoiseksi ja sen käyneille osoitettaisiin jonkinlainen korvaus. Esimerkiksi kevyt verohelpotus lopuksi elämää. Asepalvelukseen valittaisiin vain fyysisesti ja psyykkisesti soveltuvimmat (ei enää "B-miehiä"
Valtion Budjettikatsauksessa vuodelle 2007 on esitetty Puolustusministeriön budjetiksi 2,2 miljardia euroa. Vertailun vuoksi mainittakoon, että Opetusministeriölle budjetoitu osuus on 6,6 miljardia (tällä rahalla siis kaikki Suomen koulut pysyvät toiminnassa.). Voidaan lisäksi todeta, että EU:n realikustannukset Suomen valtiolle ovat n. 200 miljoonaa. 2,2 miljardia ei ole tolkuton summa mutta jokainen armeijan käynyt tietää, ettei armeija-aika suinkaa ole sitä dynaamisinta aikaa elämästä. Puolustusministeriön budjetista ei makseta esimerkiksi sotilasavustuksia. Puolustusbudjetista ei makseta myöskään totaalikieltäytyjien vankilatuomioita.
Yleinen asevelvollisuus on kallis, epätasa-arvoinen ja kankea järjestelmä. Asevelvollisuus lisäksi maksaa joka vuosi Suomelle takautuvasti sotilastapaturma ja sotilasvamma kuluina. Puhumattakaan kaikista niistä nuorista miehistä, jotka ovat rauhan aikana menehtyneet asepalveluksen aikana. Voidaankin perustellusti sanoa, etteivät asevelvollisuuden realikustannukset rajoitu vain 2,2 miljardiin. katson saatavan aikaan valtiolle huomattavia säästöjä myös parannusta kansanterveydelle
Tämän adressin allekirjoittaneet vaativat yleisen asevelvollisuuden vapaa ehtoiseksi myös miehille. adressi lähtee eduskuntaan sen saavutettua suuren määrän allekirjoituksia
tekstiä muokattu 3.1.2009 seuraavasti: Kiitos kaikille allekirjoittaneille vielä tarvitaan kuitenkin nimeä lisää, jotta saataisiin homma pakettiin.
tätä adressia en vain lähetä vaan menen itse paikalle toteamaan. Tulen lukemaan adressin istunnon aikana ja tulen saamaan tämän asian kuntoon vielä.
joni ranta Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme sulkeneet tämän adressin ja poistaneet allekirjoittajien henkilötiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |