Anna Abreu vuoden 2009 Euroviisu-edustajaksi!
Vuodesta toiseen suomalaiset ovat lähettäneet Euroviisuihin musiikkia, joka on vedonnut Suomen kansaan, mutta ei kuitenkaan maailmanlaajuiseen yleisöön. Vuonna 2006 Suomi yllättäen kuitenkin voitti Euroviisut vuosikymmenien yrittämisen jälkeen Lordin Hard Rock Hallelujahilla, mihin on olemassa useita eri syitä.
Lordi teki Kreikan Euroviisuissa esiintyessään historiaa esittäessään koko kilpailun ensimmäisen todellisen hard rock -kappaleen, mutta ehkä vielä suurempi syy bändin voittoon olivat Lordin upean omaperäiset asut. Euroviisujen isoimpaan pistesaaliiseen vaikuttivat lisäksi tietenkin myös kappaleen ansiot sekä paljon pyrotekniikkaa sisältänyt lavashow.
Suomi on 2006-vuoden Euroviisujen jälkeen – ja vähemmissä määrin myös niitä ennen – tullut tunnetuksi yhtenä maailman johtavista heavy metal -maista. Vuoden 2007 Viisuissa poplaulaja Hanna Pakarinen esiintyi tummalla Leave Me Alone -balladillaan kotiyleisönsä edessä, mutta ei saavuttanut suurta suosiota. 2008 vuonna Suomea puolestaan edusti Serbiassa Teräsbetoni, joka sekin sijoittui pistelistan hännille.
Lienee perusteltua olettaa, että Suomen ei kannata lähivuosina enää lähettää erottuvan raskasta musiikkia Euroviisuihin. Teräsbetonia kutsuttiin eräässä haastattelussa Lordiksi ilman maskeja, mikä kertoo siitä, että jatkossa Suomi enemmänkin kärsii hevimusiikkimaan leimasta Euroviisuissa. Lordin voitto on eurooppalaisilla liian tuoreessa muistissa.
Kuka sitten sopisi 2009 vuonna edustamaan Suomea Venäjän Euroviisuissa? Vastaus on jo 75 000 levyä Suomessa myynyt Idols-kisasta pinnalle ponkaissut Anna Abreu. Anna on kaikkea sitä, millä Euroviisuissa pärjää: hän on nuori nainen, todella kaunis, loistava laulaja, tarpeeksi omaperäinen erottumaan joukosta, hyvä esiintymään ja lisäksi aivan erilainen kuin Lordi ja Teräsbetoni. Lisäksi Anna on kiinnostunut ulkomaanmarkkinoista, ja hänen r'n'b-tyylinen musiikkinsa aukeaa varmasti ulkomaillakin vedoten nuoriin ja vanhoihih, miehiin sekä naisiin.
On viimein aika katkaista Suomen tappioperinne (poikkeuksena ainoastaan Lordi) Euroviisuissa ja pitää taukoa suomalaisella iskelmällä ja hevillä kilpailemisesta! Jos Annalle kehitetään tarpeeksi vaativa, mutta samalla mieleenpainuva kappale, voimme kenties saada Viisut takaisin Suomeen jo vuodeksi 2010!
Jouni Hakkarainen Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme sulkeneet tämän adressin ja poistaneet allekirjoittajien henkilötiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Haljastennokkaa ei saa myydä
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1762 Luotu: 10.04.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
19849 Luotu: 20.03.2025
Oikeudenmukaiset ja yhdenvertaiset koulutilat Alasenjärven koulun oppilaille
407 Luotu: 09.04.2025
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
206 Luotu: 09.04.2025
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
937 Luotu: 13.12.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2832 Luotu: 05.05.2024
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
8217 Luotu: 05.02.2025
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
379 Luotu: 01.04.2025
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
99 Luotu: 09.04.2025
Adressi Alumiinitie 2 kaavasuunnitelmaa vastaan
90 Luotu: 08.04.2025
Ehdotuksia EU- tai ETA-valtioiden ulkopuolella koulutettujen lääkärien laillistamisprosessin parantamiseksi Suomessa
84 Luotu: 13.04.2025
Papinjärventien kunnostus ja Papinjärvelle laituri
144 Luotu: 03.04.2025
Ehdotus käytännön potilastentin järjestämisen parantamiseksi ja lääkärin laillistamisprosessin nopeuttamiseksi Suomessa, EU-/ETA-alueen ulkopuolella koulutettujen lääkärien kohdalla
79 Luotu: 13.04.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
560 Luotu: 22.03.2025
Ehdotus kielivaatimusten tasa-arvoistamiseksi – yhtäläiset vaatimukset EU- ja EU:n ulkopuolella koulutetuille lääkäreille
71 Luotu: 13.04.2025
Viinijärvelle kuntosali ja isompi liikuntasali
229 Luotu: 04.04.2025
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
1814 Luotu: 18.03.2025
Välenojan matalan kynnyksen kuntouttavan työtoiminnan (A1) säilyttäminen Hyvinkäällä Keski-Uudenmaan hyvinvointialue
136 Luotu: 03.04.2025
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
768 Luotu: 28.01.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
977 Luotu: 10.12.2024