Riistavuoren metsä säilytettävä

Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana

#1006

Olisi hyvä tulevia sukupolvia kun ajatellen, että Helsingissä olisi kappale metsää. T. Antero

Antero Lehtonen (Naantali, 25.02.2020)

#1008

Arvokkaat luontoalueet on ehdottomasti jätettävä rakentamatta. Tyhjiä toimitiloja ja asuntoja on Helsingissä tuhansittain, ne on otettava käyttöön.

Arja Itävaara (HELSINKI, 26.02.2020)

#1033

Metsien ja luonnon tuhoaminen on lopetettava. Suomen kaupungit ovat lähes ainutlaatuisia siten, että täällä pääsee kätevästi kaupunkialueellakin luontoon rauhoittumaan. Pari uutta tönöä ei ole sen arvoista.

Sauli Söderström (Helsinki, 19.03.2020)

#1044

Haagan tämä osa on jo hyvin täyteen rakennettu, ja matka keskuspuistoon Haagan toiselle puolelle on pitkä. Asukkaille tämä on äärimmäisen tärkeä virkistysalue, ja pienikin ulkoilu päivässä tukee kansanterveyttä. Jos Riistavuoren puisto hävitetään, katoaa tärkeä osa lähiliikunta-alueita ja etenkin metsäalueita.

Miina Tikkanen (Helsinki, 26.03.2020)

#1045

Riistavuoren metsä on tärkeä luonto- ja ulkoilualue. Mikäli tämä revitään alas, ei tähän osaan Haagaa jää yhtään ulkoilualuetta, ja monille ei ole mahdollista liikuntarajoitteiden takia suunnata usean kilometrin päähän keskuspuistoon. ALueella asuu paljon vanhuksia ja lapsiperheitä, joille lähimetsä on se ainoa mahdollinen paikka saada kosketusta luontoon. Tutkimukset vahvistavat, kuinka metsässä käyminen päivittäin tekee todella hyvää niin terveydelle kuin mielenterveydelle. Metsikön säilyttäminen on siis kansanterveydellisesti tärkeää.

Tuukka Väisänen (Helsinki, 26.03.2020)

#1064

Metsä on hyvä ulkoilupaikka, lähellä ja varsinkin näinä aikoina, tuottaa hyvinvointia lähialueen asukkaille.

Otto Mursula (Helsinki, 03.04.2020)

#1070

Tänäänkin monelle äärimmäisen tärkeä ulkoilualue, jonka arvo erityisesti nyt korona-epidemian aikana korostuu niin fyysisen kuin mielenterveydenkin ylläpitäjänä.

Matts Kullman (Helsinki, 06.04.2020)

#1073

Vihreät hallituksessa?! Haluatte jyrätä kaikki kaupungin viherkeitaat asuntojen alle? Todella vihreetä toimintaa. Oletteko itse käyneet puistossa? Sitä eläinten määrää ja ääntä. Eläinten oikeudetkaan eivät kiinnosta vihreitä, vasemmistoa, hallitusta vaikka vaalikoneessa niin valehtelitte. Luontoa tulee kunnioittaa, mutta teille merkitsee vain raha! Maailma ei tule riittämään.

Leena Nikkola (Helsinki, 07.04.2020)

#1075

Kaupungin viheralueita ei voi vähentää, lisätä pitäisi.

Mikko Tolvanen (Helsinki, 07.04.2020)

#1089

Hyvät päättäjät,

toivon koko sydämestäni, että luette adressin huolellisesti, sillä siinä kerrotaan monta hyvää, arvokasta ja järkevää argumenttia metsän säilyttämisen puolesta. En lähde toistamaan adressissa jo mainittuja asioita, mutta yhtä asiaa siinä ei mainita, nimittäin ko. metsän roolia hulevesien hallinnan kannalta. Ilmastonmuutoksen myötä rankkasateet yleistyvät ja kenties voimistuvat, ja vihreällä infrastruktuurilla on tärkeä tehtävä tulvien ehkäisemisessä.

Olen 25-vuotias ympäristötieteiden opiskelija ja asun Etelä-Haagassa. Metsällä on itselleni henkilökohtaisesti tärkeä merkitys muutamastakin syystä, enkä usko olevani ainoa ajatusteni ja tunteitteni kanssa. Minä nimittäin arvostan luontoa ja eläimiä ihan itsessään, mutta myös sen takia, kuinka paljon ne tarjoavat meille ihmisille. Se usein unohdetaan ja ajatellaan, että voimme kontrolloida ja muokata luontoa miten haluamme ja unohdetaan seuraukset (vaikutukset ovat usein epäsuoria ja hitaita, mutta ne tapahtuvat). Toinen henkilökohtainen merkitys Riistavuoren metsässä liittyy hyvinvointiini ja terveyteeni. Kärsin ajoittain lihasjumeista sekä ahdistusoireista, mutta luonnossa ne helpottavat merkittävästi. Se on oleellinen tekijä, joka auttaa minua pysymään toimintakykyisenä opintojani, sosiaalista elämääni ynnä muuta varten. Ko. metsä on lähimetsäni ja olen myös kiintynyt siihen, joten vetoan nyt teihin arvoisat, fiksut päättäjät, että arvioisitte metsän kohtaloa uudestaan.

Muun muassa monitieteisten yliopisto-opintojeni ansiosta ymmärrän tilanteen monimutkaiseksi. Mutta ovatko kaavailemanne rakennukset todella (myös pitkällä tähtäimellä) kaikkien luettelemiemme menetysten arvoisia?

Kiitos kun luette ja erityisesti kiitos jos ja toivottavasti kun pohditte asiaa monista näkökulmista - ja peräännytte metsän tuhoamisaikeiden kanssa.

Ystävällisesti
Henna Nikkola

Henna Nikkola (Helsinki, 09.04.2020)

#1097

Metsäalue on säilytettävä. Se on alueen asukkaiden suosittu ulkoilu alue ja hebgähdyspaikka. Siellä asuu paljon lintuja ja eläimiä. Samanlaisia alueita pitäisi saada lusää eikä kaavoittaa.

Katja Osazee (Helsinki, 11.04.2020)

#1099

Helsingissä ei ole varaa rakentaa enää yhtään viheraluetta. Yhä tiiviimmin rakennetussa kaupungissa jokainen aito viheralue on tarpeen sekä viihtyvyyden, ilmanlaadun että hulevesien kannalta.

Virve Airola (Helsinki, 11.04.2020)

#1107

Kaupunkilaiset tarvitsevat viheralueensa!

Tuire Wuori (HELSINKI, 14.04.2020)

#1109

Ei yhtään metsää enää nurin missään! Piste!

Miika Seppinen (Helsinki, 15.04.2020)

#1110

Haluan Riistavuorenkuja metsän säilytettävän ulkoilukäyttöön.

Lea Huurinainen (Helsinki, 15.04.2020)

#1119

Käyn metsässä kävelyllä lähes joka päivä ja se on minulle hyvin tärkeä. Uskon, että Riistavuoren metsä motivoi monia muitakin liikkumaan säännöllisesti. Itse en todennäköisesti jaksaisi edes lähteä kävelylle, jos metsää ei olisi ja ainut vaihtoehto olisi autotien vierellä köpöttely.

Auri-Helena Nikkinen (Helsinki, 21.04.2020)

#1127

Riistavuoren metsikkö on tärkeä koko alueen asukkaille ja eläimille. Se on tärkeä osa Haagaa ja usean päiväkodin ja koulun opetuspaikka. On erittäin tärkeää säilyttää lähimetsiä jokapäiväiseen rauhoittumiseen ja virkistykseen ja muistaa myös, että kaikki eivät jaksa ja pysty erityisesti lähtemään metsään minnekään pidemmällä. Haagassa on paljon vanhuksia ja Riistavuoressa palvelutalo ja luontokerholle tärkeä kota. Olisi tärkeämpää vaikka laittaa junaliikenne kuntoon niin kaikkien täällä työskentelevien ei tarvitse asua Helsingissä vaan esim Mäntsälä olisi oikeasti vaihtoehto julkisen liikenteen puolesta.

Susanna Ahomäki (Helsinki, 23.04.2020)

#1152

Riistavuoren metsä on topografialtaan ja lajistoltaan monimuotoinen keidas. Metsä on asujaimiston ahkerassa käytössä, kuten lukuisista lasten irtopuumateriaaleista rakennetuista majoista on nähtävissä.

Kaisu Vastela (Helsinki, 08.05.2020)

#1158

Todella tärkeä ulkoilualue paikallisille!

Johanna Blom (Helsinki, 08.05.2020)

#1170

E-Haaga, sen asukkaat ja kaikki läpikulkijat tarvitsevat katkeamattoman metsäyhteyden liikkumisensa.
Vanha sekametsää on korvaamaton ihmisille ja eläimille. On pöhköä,että Jgi kaupunki puhuu viheralueiden tärkeydestä ja melkein samass yhteydessä on tuhoamassa tätäkin aluetta. Ei onnistu.

Pirkko Pontinen (Helsinki, 14.05.2020)

#1176

Riistavuoren metsä on elinvoimainen pieni pala luontoa, jonka merkitys Haagan asukkaiden arjessa on mittaamaton. Se tulisi säilyttää eikä missään nimessä tuhota.

Ville Lindfors (Helsinki, 20.05.2020)

#1180

lähimetsät tärkeitä niin asukkaille kuin eläimille!

Kati Lindfors (Helsinki, 21.05.2020)

#1182

Pitäjänmäen teollisuusalue on erittäin väljästi rakennnettu. Siellä on tyhjiä toimitiloja ja tilaa rakentaa uutta asuntokantaa. Metsäalueet ovat vapaa-ajan toiminnalle ja sekä asukkaiden fyysiselle ja henkiselle terveydelle tärkeitä. Ne eivät ole mitään hyödyntämätöntä tyhjää tilaa. Riistavuorenpuisto on ainoa vihreä silta Talin ja Pohjois-Haagan viheralueiden välillä.

Visa Rantanen (Helsinki, 23.05.2020)

#1200

Mikä ihmeen vimma Helsingin kaupungilla on tuhota viheralueet. Tämä heikentää olennaisesti asukkaiden viihtyvyyttä.

Heli Ahtikari (Helsinki, 10.06.2020)



Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…