VAADIMME HALLITUKSEN YRITTÄJÄN ELÄKELAIN MUUTOSTA KOSKEVAN ESITYKSEN (HE 102/2022 vp) KUMOAMISTA JA UUDELLEENKÄSITTELYÄ
Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana
#6024
Hyvä perusteltu adressi. Isot lisämaksut pienyrittäjille näivettävät yrittäjyyttä. Yrittäjän on tärkeä huolehtia eläketurvastaan, mutta on esim. täysin järjetöntä hakea pakollisen maksun perustetta palkansaajien mediaanipalkoista, koska yrittäjä tukee yhteiskuntaa täysin toisella tavalla ja eri tavoin kuin palkansaaja sekä toimii yksilöllisesti, vrt. juttuni 27.7. SalkunRakentaja.fi. Molempia toki tarvitaan.Henri Elo (Tuusula, 28.07.2022)
#6090
Lakimuutoksen suunta huolestuttaa. Yksinyrittäjänä yksityisenä perhepäivähoitajana olemme muutenkin jo valtion ja kuntien tahtotilan ja resurssien armoilla toimeentulomme taholta, sillä asiakkailta emme voi enempää asiakasmaksua periä. Nyt jo perheet saavat niin paljon halvemmalla varhaiskasvatuspalvelua kunnallisella puolella ja palvelusetelijärjestelmän piirissä, emmekä voi enää nostaa omia hintojamme, jos haluamme säilyttää edes jonkinlaisen kilpailukykymme. Mietin vaan, että kaikki korotukset yel maksuihin ja kuluihin ovat pois omasta toimeentulostamme ja nyt jo todellisten tulojen mukaan yelmaksut vievät suuren osan tuloista. En tiedä mistä kaavaillun korotuksen yelmaksuihin saan kasaan. Tieto lakimuutoksesta asettaa kyllä jo ennestäänkin alamme epävarman tulevaisuuden vaakalaudalle, mikä taas rajoittaa perheiden mahdollisuuksia valita lapsensa varhaiskasvatusmuoto perhepäivähoidon hiipuessa.Mirva Virtanen (Kangasala , 28.07.2022)
#6091
Dialogi aiheesta selvästi keskenJukka Pelkonen (Järvenpää, 28.07.2022)
#6093
Yksinyrittäjyys halutaan kai lopettaa tästä maasta….Sinikka Ignatius (Pälkäne, 28.07.2022)
#6106
Yel on jo nyt ongelmallinen, sitä ei tarvitse tämänkaltaisten esitysten kautta eksponentiaalisesti pahentaa.Mathias Lundqvist (Salo, 28.07.2022)
#6113
Tämä päätös tukisi ainostaan eläkeyhtiöitä ja tappaisi meidät pienyrittäjät. EI missään nimessä tätä käyttöön!Merja Tolvanen (Kuopio, 28.07.2022)
#6118
Yel järjestelmä on uusittava, kuten tässä adressissa kerrotaan!Laura Biskop (Pietarsaari, 28.07.2022)
#6122
Pyydän kohteliaimmin tarkastelemaan ko. esitystä erityisellä huolellisuudella ja tarkkuudella. Päätöksenteossa on hyvä kuunnella myös sydäntä ja maalaisjärkeä.Laura Happonen (Leppävirta, 28.07.2022)
#6125
Ei järjen häivää, tällä ajetaan kyllä pienyrittäjät alas varmasti!Sari Savinen (Kotka , 28.07.2022)
#6153
Nyt se pää pois perseestä!Jani Nyström (Helsinki, 28.07.2022)
#6169
Yrittäjät ovat yhteiskunnan peruspilari, ovat ansainneet eläkkeensä 100%aalto henriette (Vantaa, 28.07.2022)
#6178
Jos tämä esitys menee läpi joudun lopettamaan yritystoimintani…Anniina Ahti (Turku, 28.07.2022)
#6181
Järjen käyttö on sallittua! Tämä maa ei pyöri tämmöisten päätösten mennessä läpi!Nea Miettinen (Kontiolahti, 28.07.2022)
#6192
Jos tämä uudistus tulisi niin voin kertoa että voivat suomessa asuvat miettiä että missä sitä leikkais hiukset kun moni vaihtaa alaa kampaamoista.Jenni Karppinen (Helsinki, 28.07.2022)
#6194
Miettikääpäs nyt uudestaan.Tällä ajatuksella pienyrittäjien kannattavuus tehdä työtä vähenee entisestään.
Valtio kyllä riistää yrityksiltä jo ihan tarpeeksi.
Jarkko Tuori (Kurikka, 28.07.2022)