#269: Syntinen - Missä armollisuus?

Kun kirjoitat noin niin oletko miettinyt asiaa siltä kannalta miten Johannaa on kohdeltu? Tässä adressissa otetaan kantaa siihen puoleen. Jos joku sinun mielestäsi on halukas tuomitsemaan helvattiin lasten hyväksikäyttäjän niin onko yhtään eri asia tehdä samoin J.H.:lle. Minun mielestäni on. Kysymys on täysin päinvastaisesta kun tuomitaan sellainen ihminen kadotukseen joka tekee sitä mitä Jeesus on neuvonut tekemään, puolustaa heikompaa. Mieti sitä myös kun vertaat pedofiliaa ja syntistä naista, nekin ovat täysin eri asioita, syntinä eivät eroa toisistaan mutta tekoina niitä ei voi verrata. Syntinen nainen teki syntiä aikuisten kanssa vapaaehtoisesti ja uhri oli hän itse, pedofiilin teot ovat aivan muuta. Huorintekijälle Jeesus ei sanonut myllynkivivertausta mutta lapsien pahentajalle sanoi. Tuo sinun käsitys tekijöiden tuomitsemisesta ei myöskään ole totta, siitä ei ole kysymys alkuunkaan vaan niiden tekojen salaamisesta ja uhrien vaientamisesta. Kun sanotaan että ei saa yleistää niin se tarkoittaa sitä myös toisinpäin, jos jossain S24 palstalla näitä mielipiteitä on, en kyllä ole niitä nähnyt esim. K24 palstalla eikä muuallakaan nimellä kirjoittavien foorumeilla. Johannan kaltoin kohtelijoille sopii myös tuo Jeesuksen kysymys, kuka on synnitön heittäköön ensimmäisen kiven. Empatia on taitolaji, mennä toisen asemaan, olen miettinyt sitä myös menemällä pedofiilin asemaan, muuta en voi sanoa kuin vaikea paikka heillä on siinä ja armo varmasti kelpaa kun on jäänyt kiinni, mutta kelpaako totuus, siinäpä kysymys.

#269: Syntinen - Missä armollisuus?

Sinä joka kyselit armollisuuden perään, haluan kertoa sinulle ja muillekin tarinani, en siksi että syyttäisin ketään sen kummemmin tai haluaisin asialleni julkisuutta. Tiedän että varmasti kaikki ihmiset tuomitsevat pedofilian, kukaan ei halua sitä kenellekään läheiselle tapahtuvan, hyvä niin.

Minäkään en olisi halunnut että joudun pedofiilin uhriksi, sitä ei vaan kysytty minulta. Olen joskus miettinyt tapahtunutta, miettinyt sitä että missä olivat enkelit ja varjelus tuona hetkenä. Miksi minä? Monesti olen miettinyt mitä olisi ollut kasvaa "normaalia nuoruutta", nuoruutta jossa on tulevaisuuden näköalat, mahdollisuudet ja haaveet. Niitä minulla ei ollut. Nuoruudessa oli toki positiivisiakin asioita, olen kiitollinen niistä ja haluan nykyisin pitää niistä muistoista kiinni.

Minulla oli onneksi sellainen onni että sain vuosien jälkeen puhutuksi asiasta, pääsin todella hyvään terapiaan, sain apua.

Nykyisin elän hyvää elämää, saan tehdä työtä, saan nauttia pienistä onnen hetkistä elämässä. Olen lukuisien ammattiauttajien avustuksella käsitellyt traumaani ja käsittelen sitä tänäkin päivänä.

Kun Johanna Hurtigin tutkimat asiat tulivat julkisuuteen, niin en aluksi oikein tiennyt mitä niistä ajatella. Näistä asioista ei puhuta paljoa, varsinkin itse välttelin aihetta ja yhtäkkiä se oli ihmisten huulilla, lehtijutuissa ja netissä esillä. Järkytyin todella paljon kun kuulin varsinkin aluksi kommentteja että nämä asiat eivät ole totta, lehdet kirjottavat vain sensaatiohakuisesti ja "tämä Hurtiggi" on joku feministi. Monesti istuin tai seisoin hiljaa vierellä kun ihmeteltiin pedofiliaa ja uskomatonta kyllä sitä vähäteltiin. En tiedä voiko sitä tunnetta jakaa mitä noina hetkinä tunsin. Joskus olen kuullut puhuttavan että meidän uskoamme koetellaan. En vain olisi ikinä uskonut että se tapahtuu lestadiolaisuudessa sisältäpäin. Minulle tuli sellainen tunne että en sovi tähän joukkoon, traumani ja elinikäinen ristini ovat tässä yhteisössä vähättelyn aihe. Kuinka siinä voi kokea yhteenkuuluvuuden tunnetta?

Viimeisenä  naula arkkuun lyötiin Johanna Hurtigin kohtelun takia. Ihminen, joka on omistanut työnsä lasten koskemattomuuden edistämiseksi, on toiminut monien hiljaisten uhrien äänitorvena ja puolustajana, perustanut tutkimuksensa faktoihin ja totuuteen asioista. Tällainen ihminen leimataan niin pahoin että hän ei voi enää jatkaa lestadiolaisten joukossa. Meitä pedofilian uhreja on ilmeisesti liian vähän. Se on vain marginaali-ilmiö, näin jotkut ovat sanoneet.

Kun minä olin lapsi ja nuori, kannoin hiljaa salaisuutta josta en uskaltanut puhua. Luotin siihen että uskovaisten keskellä minulla on turvapaikka. Luotin niihin kauniisiin ja liikuttaviin sanoihin että kun pysyy tässä valtakunnassa niin saa jo täällä ajassa kokea vapautta ja iloa muiden kanssa. Surullisena totean tänä päivänä sen että se turvapaikka ei ollutkaan minua varten. En voi enää kulkea välittämättä totuudesta.

Kuitenkin vielä haluan uskoa siihen että silloin kun mestari ja suurin opettaja sovitti ristinpuulla meidän kaikkien synnit, niin siihen uskomalla minäkin kerran pääsen taivaaseen.

Toivon kaikille lukijoille hyvää elämää, olkaa aina heikompien puolella,  huolehtikaa ennen kaikkea teille rakkaitten lapsienne hyvinvoinnista ja siitä että he saavat elää onnellisen lapsuuden, johon ei kuulu mitään pahaa.

#269: Syntinen - Missä armollisuus?

Sinulle Syntinen joka kirjoitit armollisuudesta.

Yhtä asiaa olen suuresti ihmetellyt. Olen omin korvin kuullut että heitä, joita ei ole näkynyt usein seuroissa, käyttävät korvakoruja, meikkaavat  tms, epäillään uskossaan eksyneiksi ja tuomitaan puheissa epäuskoisiksi.   Korvakoruja käyttävät ihmiset saatetaan tuomita yksiselitteisesti puheissa epäuskoiseksi, mutta pedofiilin kohdalla ollaan kuitenkin valmiita selittelemään.  Pedofiilin kohdalla muistetaan mainita, että se joka on synnitön heittäköön ensimmäisen kiven. Tämä ajatus- ja käyttäytymismalli on meihin niin juurtunut, ettemme edes huomaa toimivamme näin.  Armo kuuluu kaikille ja erityisesti myös pedofiileille, mutta haluan em. esimerkillä tuoda esille ristiriitaisuuden toimintatavoissamme.

Uskominen ja armo on tärkeintä sekä uhrille että pedofiilille, mutta evankeliumilla ei voida hoitaa syviä henkisiä traumoja ja haavoja. Eihän evankeliumilla hoideta muitakaan henkisiä ja fyysisiä sairauksia.  Pedofiilin uhri tarvitsee erittäin paljon lähimmäisen rakkautta toipuakseen haavoistaan. Ja myös pedofiili tarvitsee tukensa, hän kuuluu myös lähimmäisenrakkauden piiriin. Oikea rakkaus ei kuitenkaan koskaan tarkoita rikoksen tarkoituksellista salaamista uhrin elämän kustannuksella, vaan totuutta ja asioiden korjaamista.