Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto

Kommentoitu viesti


Vieras

#28703 Re: Re: Re: Uskon juoksu Hepr 12-13

19.02.2014 17:33

#28678: - Re: Re: Uskon juoksu Hepr 12-13


Uuden liiton suurenmoisuus Hepr 12:18-29

Tässä jaksossa kirjoittaja vertaa Siinailla solmittua vanhaa liittoa uuteen liittoon. Siinain vuorella Jumalan antaessa lakinsa kansalle, Herran kirkkaus täytti vuoren niin, että kansa ja Mooses pelästyivät ja vapisivat Jumalan edessä. He olivat kohdanneet Jumalan majesteetin murskaavassa voimassaan ja suuruudessaan. Siinä ihminen tuntee pienuutensa ja mitättömyytensä. Jumalan laki on valtavuudessaan ja ehdottomuudessaan pelottava.

Uudessa liitossa olemme vastaavasti käyneet Siionin, Jerusalemin vuorilinnoituksen luokse, jota Daavidin valloituksen jälkeen kutsuttiin Daavidin kaupungiksi; Salomin aikana se oli temppelialue, Jumalan pyhä vuori. Hepr:n kirjoittajalla Siion kuvaa elävän Jumalan kaupunkia, taivaallista Jerusalemia. Todellisesti se on vain taivaassa, mutta tavallaan se ulottuu tänne maan päällekin, koska täältä sinne käydään.

Uudessa liitossa taivas on tullut näin kuin maan päälle. Jeesus tuli sieltä viedäkseen meidät sinne. Hän on itse avannut tien perille asti. Hän on itse se tie. Jo perille päässeet ovat ikäänkuin samanaikaisesti seuraamassa meidän vaellustamme sinne (12:1, vrt. ehtoollispöydän puoliympyrä; siinä on riemuitsevan ja taistelevan srk:n yhteys). Tähän uuden liiton todellisuuteen kuuluvat kymmenien tuhansien enkelien juhlajoukko, taivaassa kirjoitettujen esikoisten seurakunta (= jo perille päässeet), kaikkien yläpuolella oleva Jumala, joka on tuomari ja välimiehemme Jeesus, jonka veri todistaa meidän pääsystämme sinne.

Vielä kerran kirjoittaja varoittaa epäuskosta. Mooses ilmoitti kansalle Jumalan tahdon maan päällä. Se, joka ei ollut sille kuuliainen, ei voinut päästä pakoon Jumalan tuomiota. Vielä paljon kauheampaa on, jos epäuskossa torjumme luotamme Jeesuksen, joka on tullut taivaasta ilmoittamaan Jumalan hyvän tahdon meitä kohtaan. Ilmoittaessaan lakinsa kansalleen ja astuessaan Siinain vuorelle Jumala vapisutti koko vuorta kovasti (2Moos 19:18). Vastaavasti Jumala vielä kerran liikuttaa maan ja taivaankin (vrt. Haggai 2:6-7). 2 Piet 3:10-13 ja Ilm 20:11, 21:1 kertovat meille kuinka kerran Jumala hävittää tämän maailmankaikkeuden ja luo tilalle uuden taivaan ja uuden maan. Silloin uuden liiton suurenmoisuus on lopullisesti saavutettu, ja me saamme valtakunnan, joka pysyy iankaikkisesti. Olkaamme sitä odottaessamme Jumalalle kiitolliset ja palvelkaamme Häntä ilolla, pyhällä arkuudella ja pelolla.

http://sley.fi/luennot/Raamattu/UT/Hepr/12-13EL.htm

Vastaukset


Vieras

#28824 Re: Re: Re: Re: Uskon juoksu Hepr 12-13

2014-02-20 09:20:15

#28703: - Re: Re: Re: Uskon juoksu Hepr 12-13

Veljesrakkaus, avioliiton pyhyys, raha, Hepr 13:1-6

Koko 13. luku on kirjeen lopettelua. Tärkein opillinen opetus on jo annettu. Nyt on vielä viimeisten kehoitusten vuoro. Veljellistä rakkautta srk:n sisällä on vaalittava ja hoidettava. Sen todistusarvo ulkopuolisille on suuri. Vieraanvaraisuus on tärkeää. Sitä osoittaessaan Aabraham sai pitää enkeleitä vierainaan (1 Moos 18). Avionrikkoja ei peri Jumalan valtakuntaa (1 Kor 6:9-10). Sellaisesta elämänmuodosta on tehtävä parannus. Näin myös Hepr opettaa. Ahneuden synnin välttämiseksi on hyvä muistaa Vt:n lupaukset Jumalan huolenpidosta. Jumala on luvannut pitää omastaan huolen, myös aineellisista tarpeista. Ks. 1 Tim 6:9-10, 6.

http://sley.fi/luennot/Raamattu/UT/Hepr/12-13EL.htm