Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto

Kommentoitu viesti


Vieras

#4237 Re: Re: Epäonnistunut olkinukkekortti

29.03.2013 08:28

#4094: Katri - Re: Epäonnistunut olkinukkekortti 

Kyllä vain olen. Itse asiassa en ole muunlaisia kommentteja täältä vielä löytänytkään. Keskustelussa pitäisi olla kyse siitä, pitäisikö lakia muuttaa niin, että homoseksuaaleilla olisi oikeus avioitua oman puolisonsa kanssa vai ei.

Et kuitenkaan Katri huomannut katsoa peiliin kun kyhäsit olkinukkesi???

Kyse on juuri siitä että homoseksuaaleilla on jo nyt oikeus rekisteröityyn parisuhteeseen ja voivat halutessaan kehitellä tämän suhteen vahvistamiseksi ja ns. ”puolisonsa” kanssa elämisen olemukseksi oman tyylisen liittomuodon. Homouden kiihkeiden puolustelijoiden (ei välttämättä itse homojen) julkisuudessa vyöryttämä pakkosyöttö, ettei homoilla olisi muka samoja oikeuksia kuin heteroilla, on siis täyttä puppua ja saman loppuunkuluneen mantran hokemista joka ei pidä paikkaansa.

Avioliitto sen sijaan on täysin eri asia, jota ei voi eikä saa sekoittaa homoliittoihin, eikä homoliittoja avioliittoihin. Kaksi eri yhteensovittamatonta asiaa, joiden molempien määritelmät ovat erilaiset ja toisistaan poikkeavat.

Avioliitto-instituution substanssina on historian saatossa aina ollut ja tulee vast’edeskin aina olemaan yhden miehen ja yhden naisen välinen liitto, jonka määritelmä ei muutu. On pystyttävä hyväksymään se tosiasia, että yhteiskunnassamme tulee aina olemaan joitain muuttumattomia perusasioita.

On täysi mahdottomuus, että jonkun pienryhmittymän päähänpinttymän johdosta ja jonkun kansalaisaloitteen nimienkeruulla voitaisiin kuvitella lähteä muuttamaan esim. Suomen perustuslain sisältöä, eduskunnalle määriteltyä muotoa, tai kirkkolaitoksen institutionaalisen aseman muotoa muuksi kuin mitä ne ovat ja miksi ne on aikoinaan määritelty (vaikka yhteiskunnassamme muita muutoksia jatkuvasti tapahtuukin).

Vastaukset

Heikki

#4244 Re: Re: Re: Epäonnistunut olkinukkekortti

2013-03-29 09:07:49

#4237: - Re: Re: Epäonnistunut olkinukkekortti 

 

>>>...kuvitella lähteä muuttamaan esim. Suomen perustuslain sisältöä...<<< Kristinuskoon pohjautuvia lakeja on jo nyt muutettu rajusti. Sukupuolettomalle liitolle hyväksynnän osoittaminen tuhoaisi tämän yhteiskunnan lopullisesti rappioon asti, jonka jälkeen Jumala puuttuu peliin. Dan 7:25-27 Hän puhuu sanoja Korkeinta vastaan ja hävittää Korkeimman pyhiä. Hän pyrkii muuttamaan ajat ja lain, ja ne annetaan hänen käteensä ajaksi ja kahdeksi ajaksi ja puoleksi ajaksi. Sitten oikeus istuu tuomiolle, ja hänen valtansa otetaan pois ja hävitetään ja tuhotaan loppuun asti. Ja valtakunta ja valta ja valtakuntien voima kaiken taivaan alla annetaan Korkeimman pyhien kansalle. Hänen valtakuntansa on iankaikkinen valtakunta, ja kaikki vallat palvelevat häntä ja ovat hänelle alamaiset."
Katri

#4265 Re: Re: Re: Epäonnistunut olkinukkekortti

2013-03-29 12:00:03

#4237: - Re: Re: Epäonnistunut olkinukkekortti

Raamatussa on miehiä, joilla on useita vaimoja. Eikö tämä kerro siitä, että avioliittokäsitys on aikojen saatossa muuttunut yhden miehen ja usean naisen liitosta yhden miehen ja yhden naisen liitoksi. Miksei siis avioliittokäsite voisi edelleen muuttua? Orjuuskin oli yhteiskunnassamme muuttumaton perusasia, kunnes se ei enää ollut. Naisen paikka nyrkin ja hellan välissä miehen holhouksen alaisena oli muuttumaton perusasia, kunnes se ei enää ollut. Maailma on aina muuttunut ja tulee aina muuttumaan. Me emme voi perustaa elämäämme poimimalla 2000 vuotta sitten täysin eri kulttuurissa kirjoitetusta kirjasta sattumanvaraisia osia, joita sitten tulkitsemme haluamallamme tavalla sokeasti samalla kun jätämme suurimman osan ohjeista noudattamatta. Simpukoiden syöminenhän on iljetys ja tyttären myyminen orjaksi täysin sallittua. Sekoitekangaspaitaakaan ei raamatun mukaan saa käyttää ja ihmisten murhaaminen kivittämällä on täysin sallittua useista syistä. Vaan ei taida sopia nykyiseen maailmankuvaan. Toki yksittäisillä ihmisillä on oikeus ottaa elämänohjeensa mistä haluavat, kunhan eivät vahingoita muita. On kuitenkin täysin kohtuutonta edellyttää kaikilta muiltakin näiden elämänohjeiden noudattamista. Ethän sinäkään välttämättä noudata muslimien siansyöntikieltoa tai mormonien kahvinjuontikieltoa, vaikka on täysin mahdollista että juuri he ovat kaikista maailman sadoista uskonnoista oikeassa. Tämän vuoksi lakimuutoksia (tai muuttamatta jättämisiä) ei voida perustella yksittäisellä uskonnolla, jos kaikki eivät kuulu kyseiseen uskontoon.