Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Kommentoitu viesti
Signe |
#315926.03.2013 19:23"Mainitsemasi Belgia onkin oiva esimerkki lakien muuttamisesta löysempään suuntaan. Siellähän pedofiileilläkin on jo oma puolue, joka vaatinee tasa-arvoon vedoten samoja oikeuksia, joita homoillakin on. Heidän propagandakoneistonsa on vain paljon pienempi ja tehottomampi kuin homoilla." Väärää tietoa; vanhemmiten muisti tekee ymmärrettävästi tepposia. Partij voor Naastenliefde, Vrijheid & Diversiteit on hollantilainen marginaalipuolue, jolla ei ole minkäänlaista kannatusta. "Ehkäpä luopumus on 10 v päästä siinä pisteessä, että avioliittoon menevän ei tarvitse olla enää tuolloin aikuinen. Moniavioisuutta vaativat ovat varmaan myös kärkkymässä lakimuutoksia avioliittolakiin seuraavana. Päästään budjetoimaan leskeneläkkeet uudelle tasolle?" Kaltevan pinnan argumentti. Hallitus nostaa tänä vuonna alkoholiveroa 10 prosenttia, joten ensi vuonna sama vero nousee 45 prosenttia. |
Vastaukset
Heikki |
#3171 Re:2013-03-26 19:30:55Alatko vaatia jo tasa-arvoa alkoholilakiinkin? Aiotko tehdä kansalaisaloitteen myös keskikalja-automaattien saamiseksi kouluihin, jotta lapset olisivat tasa-arvoisia aikuisten kanssa alkoholiasiassa? |
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
RAAMATTUMARSSI OSALLISTUU: Israelin rinnalla terroria vastaan – 7.10.2024! https://suomi-israel.fi/israelin-rinnalla-terroria-vastaan-7-10/ JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johan...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Adressi Ylöjärven Karhen Ympäristökoulun säilyttämisen puolesta ja ehdotus yhteistyöhön
Adressi Ylöjärven Karhen Ympäristökoulun säilyttämisen puolesta ja ehdotus yhteistyöhö Me Karhen alueella ja sen ympäristökylissä Ylöjärven kuntaan veromme kantavat asukkaat haluamme tulla kuulluksi Ylöjärvellä. Karhen Ympäristökoulu on vetovoimatekijä. Se tarjoaa mahtavan mahdollisuuden perheille, jotka haluavat lapsensa kyläkouluun, mutta kuitenkin lähelle kaupunkia. Lähtökohta Ylöjärven talouden tasapainotustoimena on esitetty Karhen koulun lakkauttamista. Kuntaliitokset ja rakennemuutos ovat...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Vetoomus Kivelänrannan melontakeskuksen säilyttämisen ja uusimisen puolesta
Allekirjoituksellani toivon Jyväskylän kaupungin päättäjien mahdollistavan melontakeskuksen jatkuvan toiminnan, sekä rakenteiden uusimisen kautta toiminnan kehittämisen ja palvelujen laadun parantamisen mahdollistamista, jotta Jyväskylän kaupungin asukkaille olisi saavutettavissa tulevaisuudessakin laadukas vesiliikuntamahdollisuus. Melontakeskuksen merkitys Jyväskylälle Tuomiojärven Kivelänrannan melontakeskus on tarjonnut monipuolisesti avovesiliikuntaa jo 35 vuoden ajan. Nykyisessä muodoss...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Mainosta adressia "Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto" tässä luettelossaAdressi Salon sairaalan yöpäivystyksen säilyttämiseksi
Arvoisa eduskunta ja hallitus, Esitämme vetoomuksemme TYKS Salon sairaalan yöpäivystyksen säilyttämiseksi. Yöpäivystyksen lakkauttaminen siirtäisi päivystyskäynnit Turkuun, mikä lisäisi potilaiden kuljetustarvetta, ensihoidon kuormitusta ja hoitoon pääsyn viivästymisen riskiä. Yöpäivystyksen lakkauttaminen johtaisi valvonta- ja osastohoitoa vaativan erikoissairaanhoidon loppumiseen: Saloon jäisi ainoastaan terveyskeskussairaala ja päiväkirurginen yksikkö. Yöpäivystyksen lopetuksen seurauksena TY...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Adressi Salon sairaalan yöpäivystyksen säilyttämiseksi
18101 Luotu: 11.09.2024
Uusi Päivän jäänti Yle Areenaan
4293 Luotu: 30.06.2024
Kassapalvelut takaisin Saarijärven Aarresaareen
317 Luotu: 24.09.2024
Saksalan uimahallia ei tule lakkauttaa
296 Luotu: 18.09.2024
Koivuhaan terveysaseman säilymisen puolesta
293 Luotu: 22.09.2024
Elokapinan toiminta tulee kieltää Suomessa
184 Luotu: 28.06.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
13426 Luotu: 15.07.2023
Harjuniityn Kosmoksenpuiston rakentaminen vuonna 2025
109 Luotu: 27.09.2024
Vastustamme Eurajoen kunnan kyläkoulujen lopettamista
96 Luotu: 27.09.2024
Wileniuksen perinnetelakan tulevaisuuden ja porvoolaisen monisatavuotisen puuvenekulttuurin puolesta
2698 Luotu: 13.01.2023
Suljetaan Toijan jätevedenpuhdistamo ja rakennetaan siirtoviemäri Muurlan kautta Salon puhdistamolle.
71 Luotu: 24.09.2024
Kumpulanmäen vaahterametsä on säästettävä
4782 Luotu: 05.10.2020
Vaadimme raudanpuutteen tunnustamista sekä tasa-arvoista hoitoa
14891 Luotu: 20.10.2022
Vetoomus Liinalammin koulun säilyttämiseksi
1470 Luotu: 02.09.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1374 Luotu: 08.05.2024
Vetoomus Alakitkantien (Kuusamo) kunnostamiseksi (Tien sijainti: Valtatie 5-Tolvantie eli Riisitunturille menevä "oikoreitti")
347 Luotu: 10.06.2024
Helsingin liityttävä Israelin kulttuuriboikottiin
41 Luotu: 23.09.2024
Luvattomien aseiden käytöstä ja hallussapidosta isommat rangaistukset
441 Luotu: 13.09.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10987 Luotu: 13.12.2020
Vetoomus Kyynämöisten koulun säilyttämiseksi
455 Luotu: 28.08.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.