Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto

Kommentoitu viesti


Vieras

#2995

26.03.2013 15:07

Miehen ja naisen välinen tuomarin/papin vahvistama julkinen liitto on ainoa oikea nimitys avioliitto- sanalle. Avioliitto on yhteiskunnan perusyksikkö ja sen tulee pysyä sellaisena. Yhteiskunnan tuet ja palvelut tulee yksiselitteisesti kohdistaa avioliittoa vahvistaviin tekijöihin eikä toisinpäin, kuten tällä hetkellä on vrt kumppania koko ajan vaihtavat, moniavioiset muslimit, homot, lesbot, biseksuaalit ym. haihattelijat. Lapsilla tulee olla oikeus syntyä toisiaan rakastavien miehen ja naisen suhteesta! Lasten ja nuorten syrjäytymisen suurin ja mitä luultavimmin oleellisin syy on heidän saamansa, jos lainkaan,liian vähäinen rakkaus ja huolenpito, sillä monet aikuiset ajattelevat narsistisesti omia tarpeitaan/elämyksiään mitä kummallisimpien sexipartnereiden kanssa. Lapset eivät enää tiedä, kuka on äiti, kuka on isä, ketä samassa taloudessa asuu, kenelle purkaa huolensa. Hyvä, että on aloitettu kerätä nimiä tähän adressiin! Aviopuoliso voi kuolla ja leskeksi jäänyttä yksinhuoltajaa on silloin tuettava kaikin mahdollisin keinoin! Itse olen (nainen) ollut saman miehen kanssa 42 vuotta, lapsemme ovat toivottuja ja rakastettuja! Kas´kummaa, hekin valitsivat puolisonsa heteroperheestä ja siitä olen todella onnellinen. Luulen, että meille nonseleeratuilla ja haukutuille heteroille on tulossa vaikeat ajat, koska monet poliitikot jopa kokoomuslaiset ovat lähteneet vouhottamaan setalaisten ja vihervasemmistososialistifeministien äänitorvina esim. Stubb.

Vastaukset

Kaupunkilainen

#2998 Re:

2013-03-26 15:19:38

#2995: -

Missä maailmassa sinä oikein elät? Ihanteellinen ydinperheesi alkaa olla jo harvinaisuus. Yhden huoltajan perheet, uusioperheet ja sateenkaariperheet ovat yleisiä Suomessa. No, ehkä ei siellä Suomussalmella vielä.