B-kortillisille oikeus ajaa kevytmoottoripyörää

A1-luokan ajoneuvot ovat monessa Euroopan maassa tärkeässä roolissa ihmisten arkea helpottavina, kätevinä ja edullisina, kulkineina. Näin esimerkiksi työmatkakäytössä. Kevytmoottoripyörä onkin järkevä ja houkutteleva valinta kulkemiseen erityisesti niiissä maissa, joissa sillä saa ajaa B-kortilla. EU:n direktiivit mahdollistavat kansallisen tason muutokset ajokorttilainsäädäntöön, jolla tämä voitaisiin mahdollistaa. Moottoripyöräilyn etujärjestöt ovat varmasti lakimuutoksen takana ja ainakin Suomen MP-kauppiaat on asiaa nostellut pöydälle. Samaten myös kansanedustaja Jani Mäkelä.

Suomessa "kevaria" pidetään lähinnä aikuistuvan nuoren ensipyöränä, jolla ajetaan pari vuotta täysi-ikäisyyteen asti. Kevareiden käyttökonteksi jää näin harmillisen kapeaksi, koska niissä on potentiaalia osaltaan helpottamaan ihmisten liikkumista, vieläpä erittäin kustannus- ja ympäristöystävällisesti. Pyörien hankintahinnat ovat uusissakin pyörissä edullisia ja joillakin malleilla voi päästä alle 2 litran kulutuksiin / 100 km (CO²-päästöt ~ 40 g/km). Kaksipyöräisen renkaista aiheutuvat pienhiukkaspäästöt ovat myös merkittävästi pienemmät. Samalla kun liikenteen (erityisesti urbaanin) päästöjä saataisiin laskettua, helpotukset liikkumiseen ja pysäköimiseen avaisivat suoraan ja välillisesti uusia merkityksiä ihmisten arkeen ja elämäntapoihin liittyvissä käytännöissä – myös isommassa, yhteiskunnallisessa, viitekehyksessä. 

Turvallisuus on toki yksi seikka, joka olisi huomioitava. Traficomilta on jo näytetty hankkeelle vihreää valoa, jos kortin hakija todistaa näyttökokeella, että pärjää ajoneuvon kanssa. Liikenneministeriö on todennut voivansa tarkastella asiaa uudestaan ajokorttilainsäädännön tarkastelun yhteydessä. 


Juha Pietikäinen    Ota yhteyttä adressin tekijään

Allekirjoita tämä adressi

Allekirjoittamalla hyväksyn sen, että Juha Pietikäinen näkee kaikki tällä lomakkeella antamani tiedot.

Emme näytä sähköpostiosoitettasi julkisesti verkossa.

Emme näytä sähköpostiosoitettasi julkisesti verkossa.


Annan suostumukseni siihen, että tällä lomakkeella antamiani tietoja käsitellään seuraavissa tarkoituksissa:




Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…